tiistai 28. helmikuuta 2012

Vieläkin väristää

Valoa valoa valoa
Valo on  energiaa ja energia on elämää. Valo taittuu ja syntyy värit. Jokaisella värillä on oma värähtelytaajuntensa. Värähtely vaikuttaa kokonaisvaltaisesti uskot siihen tai et. Uskominen voimistaa sinun värähdettäsi niin, hyvässä tai pahassa, uskot sitten mihin tahansa elämässäsi olevaan. Olet magneetti ja vedät puoleesi sitä mitä ajattelet ja uskottelet. Niin elät itseäsi ulospäin ja luot oman todellisuutesi.

Värit vahvistavat tai heikentävät sinussa sinua. Puolihuolimattomat ja tiedostamatta valitut värit viestivät sinusta ulospäin ja vaikuttavat sinuun. Väreistä tulee hyvinvoinnin vahvistaja siinä vaiheessa kun teet värivalintasi tiedostaen. Otat sitä väriä jonka tiedät vahvistavan tai tasapainottavan tai laimentavan fiiliksiäsi. Siksi on tärkeä opiskella värejä, että epäilevän Tuomaan mieli avautuisi vaikutteille. Suurimmat väännöt ihminen käy aina itsensä kanssa. Kokeilla kannattaa, fiilistellä ja tunnistella. Tarkkailijan rooli omassa olemisessa on hyvin kannatettava koska silloin oikeasti voi panna merkille vaikutuksia ja merkityksiä. Ulkoiseen maailmaan suunnattu huomio ei jätä tilaa, aikaa eikä energiaa pohtia elämää ja sen vaikuttavuuksia omaan itseen. Itsetuntemuksen havainnoinnissa väreillä on valtava potentiaali saada sinut havahtumaan. Olen tavannut uudistuneita, myönteisiä ja niin voimaantuneita ihmisiä ja heidän uudistumisensa lähtöpiste ovat olleet värit.

Tarkastele inhokki- ja intohimovärejäsi. Ääripäät viestivät sinusta kaikkein eniiten. Miksi joku väri ällöttää ja joku toinen innostuttaa? Pohdi mitä muistoja ällötysvärit pitävät sisällään. Muistuuko niistä joku tapahtuma, ihminen, asia vai tilaisuus, jossa olet joutunut ikäviin tunnetiloihin? Esimerkkinä voisin mainita naisen, joka inhosi ylikaiken ruskeaa väriä. Hän pohti mitä tähän väriin liittyy? Ja yhtä äkkiä muisto murrosiästä ja siitä, kuinka äitinsä oli korjannut vanhan takin joka oli juuri tuota tiettyä ruskean sävyä, tytär inhosi itseään se nimenomainen takki päällä. Hän olisi toivonut saavansa aivan oman palttoon mutta äiti oli sanonut, ettei ole varaa ja tämä kelpaa kyllä, onhan se kelvannut isosiskollesikin.

Väritarinoita on vaikka kuinka. Aina ne kertovat kokemuksellista tarinaa. Kokemusta ei voi vähätellä niin kuin ei voi myöskään kokemuksesta johtuvia tunnetiloja. Kokijalle tuntemukset ovat 100% totuutta ja niin ollen niitä ei voi kukaan koskaan tehdä tyhjiksi. Jos koet ja tunnet saavasi apua esim. väreistä, iloitse ja onnittele itseäsi. Olet löytänyt oman tavan hoitaa hyvinvointiasi ja terveyttäsi. Älä anna kenenkään tehdä tyhjäksi ideaasi. Niin sinä vahvistut sinussa ja voin kertoa, että ihmeet odottavat sinua. Mitä pidemmälle päädyt näissä valinnoissa, sen voimaantuneemmaksi ja vastustuskykyisemmäksi kasvat.




Kevät on täällä. Aamulla talitintit soittelivat kosiovärssyjä puissa. Auringon oranssit säteet värjäsivät kirkkaan valkean hangen. Ilma tuoksui keväälle. Voi-olla tässä, tuntea elämän virtaus, hetken ainutlaatuisuus. Kiitollisuuden tunne ryöpsäytti kyyneleitä silmiin. Kiitos, kiitos, kiitos!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti