sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Surullisia viestejä
Tänään aamulla sain viestin, että nuorukainen oli päättänyt päivänsä. Kuinka näissä tilanteissa ihminen voi olla lohtuna ja tukena niille, joiden elämää koskettaa tämänlainen katastrofi? Istun tässä hiljaa ja rukoilen. Rukoilen hänen puolesta, joka teki teon itselleen ja niiden puolesta joiden on selvittävä tästä. Rukous: Rakas Jumala-sinä joka olet luonut elämän kaikki muodot. Tänään tämä maailma ei ole helppo paikka etenkään niille, joille on kasautunut huolia, pelkoja, tuskaa ja niitä tunteita joista lähellä olijat eivät ole voineet tietää. Kaikella on kuitenkin joku merkitys, tässä suuressa elämän kuultokuvassa, vaikkakaan me ihmiset, emme voi ymmärtää emmekä läheskään aina hyväksyä niitä seurauksia, joihin olemme pakotettuja. Jumala, lähimmäisen lapsi, ystävä ja tuttu, on satuttanut itseään tavalla, että hän on kuollut tästä ajasta. Lähetä sinä Jumala enkelisi saataamaan hänet luoksesi siihen paikkaan missä hänen sielunsa saa parasta mahdollista hoitoa. Ota Sinä hänet syliisi sillä hän tarvitsee nyt suunnattomasti rakkautta. Ne ihmiset jotka nyt itkevät täällä tarvitsevat lohdutusta ja tietoa sinun rakkaudestasi. Näinä tuskaisina hetkinä rukoilen, että lohdutuksesi rauhoittaisi surevien sekasortoisia mieliä, niin että he olisivat turvassa. Rakas Jumala, uskon että jonakin päivänä kaikki asiat tulevat täyteen valoon jokaisen ihmisen kohdalla ja että pelot väistyvät. Amen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti