Henkimaailman havinoita

Aamuyöllä heräsin siihen, että joku tuijotti minua. Se joku seisoi sängyn vieressä, en erottanut muuta kuin hahmon. En pelännyt enkä edes säikähtänyt vaan pähkäilin, kukahan hän on? Jatkoin unia, ja nyt kun kirjoitan tätä, mietin mitä oikein tapahtui.

Yleensä kommunikointi tapahtuu henkisessä tilassa. Se tarkoittaaa syvää rauhan tilaa sisimmässä itsessä ja yhteys tapahtuu ajatuksen kautta eli telepaattisesti. Nämä fyysisen tason näkemiset, kuulemiset ja haistamiset toimivat siis hyvin kehollisessa tilassa. Ero on aivan selvä. Tuttavani soitti ystävänpäivän terveisiä ja kertoi, että isänsä partavesi tuoksui eteisessä niin voimakkaasti, että oikein nenään pisteli. Isä on mennyt tästä ajasta henkimaailmaan parisen vuotta sitten. Oma mies ei käytä sitä partavettä joka siellä eteisessä tuoksui.

Unimaailma on sitten aivan oma juttunsa, koska unissa symbooleilla on suuri merkitys. Unimaailmassa unennäkijä matkustelee kehonsa ulkopuolella ja tapaa ystäviä tai tuttuja. Merkitykselliset unet erottaa vähemmän merkityksellisistä siinä, että ne tuntuvat niin eläviltä ja niissä on selvä sanoma.

Moni meistä pelkää tämän tyypisiä kohtaamisia tai pitää niitä mahdottomina tai täysin huuhaana.  Kummittelu jo sanana antaa negatiivisen kuvan ja niimpä ihminen torjuu koko tietoisuuden vaihtelut ja sitoutuu siihen todellisuuteen missä fyysinen keho on. Se ei ole tietenkään huono asia mutta toisaalta sitä leimaa kapea-alaisuus ja torjuvuus, jotka ovat lopulta kasvua  hidastavia. Pelko lamauttaa ja lamaantunut ihminen on energiaton ihminen.

Tiedämme ja ymmärrämme tasan tarkkaan sen verran kun olemme tietoisia. Tietoisuus voi olla nukkuvassa tilassa eli siinä tilassa, että yhteys omaan todelliseen itseen on syntymättä. Valaistuminen tai henkinen herääminen tapahtuu usein joko jonkun kriisin yhteydessä tai sitten, kun on edennyt pohdinnoissaan tarpeeksi pitkälle ja syvälle. Valaistumiseen ei voi tahtomalla vaikuttaa vaan se kuuluu niihin kokemuksiin että se tulee kun on sen aika. Pyrkiä voi kohti valaistumista, tutkimalla ja pohtimalla henkisiä lainalaisuuksia, meditoimalla, rukoilemalla ja elämällä henkisempää elämää. Henkisempi elämä on toisten palvelua, anteeksi antamisen prosessointia, pyrkimistä tasapainoon ja tekemällä asioita sydämestä päin. Rakastaminen ja anteeksi antaminen ovat selviä merkkejä hekisestä kasvusta.

Henkistymisessä myös henkimaailma aktivoituu, koska yhteys paranee. On kuin kumpikin taho lähentyisi toisiaan puolitiehen vastaan. Pelon väistyessä kommunikointi vapautuu. On muistettava, että rakkaudessa ei ole pelkoa. Rakkaus on Jumalan olemus ja on mielenkiintoista katsoa, kuinka paljon säteilee valoa               ( rakkautta) tai pimeyttä (pelkoa). Asioita voi tutkia ja oman ymmärtämisen käyttäminen on sallittua. Kyse ei ole siis pelkästään uskomisesta vaan myös ymmärtämisestä.

Kuinka huikeita näkymiä elämä tarjoaakaan! On kuitenkin muistettava, että arki on se koululuokka jossa kasvu tapahtuu. Arjen väännöissä, ihmisuhteiden kiemuroissa me itsekukin teemme valintamme, jaammeko valoa vai pimeyttä. Mitä enemmän pyrin jakamaan valoa sitä eneemmän se valaisee niin minua kuin arkeani ja niitä ihmisiä keitä tapaan. Hengenmaailma on kiinnostunut meistä ja valinnoistamme. He toivovat meille parasta mahdollista siinä mielssä että selvittäisimme ihmisuhteita vaivaavat ongelmat tai väärinkäsitykset, rukoilisimme enemmän, pyytäisimme myös itsellemme henkistä voimaa ja rohkeutta tehdä oikan suuntaisia valintoja. Silloin etenemme kaikki samassa rintamassa ja vahvistamme sitä hyvää mikä vain odottaa aktivoijiaansa. Niin muodostamme valon piirin jossa jokainen voi edetä siinä rytmissä kun on hyvä. Askel askeleelta-oikotietä ei ole vaan täydellinen oikeudenmukaisuus siivittää askellustamme.