sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Maailman sekamelska

Sekamelskainen maailma kuvastaa ihmiskunnan sekasortoisia ajatuksia. Luomus elämästä on ihmisten aikaan saamaa, ajatusmuodot liittyvät energioissa toisiinsa ja todentuvat tapahtumina ja tilanteina. Ulkoinen maailma on sisäistä heijastusta ja jokaisella ihmisellä on tila ja paikka olla todellistamassa luomustaan, joka sopii samaan suuntaan ajattelevien ja toimivien kanssa.

Murros aineelliseen todellisuuteen syntyy henkisesti toimivien ja ajattelevien kautta. Valo, joka liittyy alkemistisesti maailman luomiseen murtautuu pimeyteen. Pimeydellä kuvataan tietämättömyyttä ja materialistista maailman käsitystä, jossa rahalla on Jumalaan verratava voima. Henkeä ei kuvata luovana voimana vaan se mitätöidään. On selvää, että ihminen, joka elää tässä hypnoottisessa tilassa, voi huonosti ja tuhoaa itse itseeän ja luomustaan. Arvottomuus, itsekkyys, ahneus, kilpailu, moraalittomuus synnyttävät terrorin, johon liittyy korruptio ja vallassa olevien elitistinen toiminta.

Materialistinen maailma natisee liitoksissaan, koska yhä useampi ihminen on havahtumassa mielttömyyteen, mikä on meneillään ns. virallisissa piireissä. Yhteiskunnan rakenteet murenevat ja ihmisten usko demokratiaan horjuu. Vallanpitäjien ja tavallisen kansan välille on revitty juopa, joka lopulta ajaa alas koko järjestäytyneen yhteiskunnan.

Pimeys ja valo vääntävät kättä ja kaukana ei ole aika, jolloin suuri osa ihmisiä herää tajuamaan oman todellisen alkuperänsä. Kehitystä ei voi pysäyttää millään keinolla, koska kyse on ihmiskunnan henkisestä evoluutiosta. Jokaisella on sama määränpää, toisilla mutkikkaampi, mutta perille pääsevät kaikki. Oman vapaan tahdon ja älyllisen ponnistelun avulla yksilö valistuu toimimaan elämää edistävillä tavoilla. Henkinen ihminen opettelee olemaan ja elämään sopusoinnussa itsensä, toisten ihmisten ja koko luomakunnan kanssa. Juuri siitä on kysymys näinäkin sekamelskaisina aikoina. Aina ennen asioiden järjestymistä uuteen uskoon, ihmiskunta käy läpi sekasortoisen ajan. Niin kehitys etenee yksiöiden kuin myös kansakuntien elämässä.

Tässä ajassa meidän kaikkien on nostettava omaa vastustuskykyä. Energiatietoinen elämä antaa parhaan suojan tapahtuupa maailmassa tai omassa elämässä mitä tahansa. Pimeyden nujertamiseen tarvitaan valoa. Me jokainen voimme ohjata, itsemme kautta, lisää rakkautta elämään. Rakkaus ja valo ovat samaa olemusta. Rakkaus on elämän voima, joka uudistaa, parantaa ja hoitaa. Se tuo valon ja poistaa pimeyden sekä häilyvät epävarmuuden ja pelon varjot.

Rakkaus on Luojamme sisin ja olemme osa sitä. Meissä kaikissa on valon ydin ja sen esille tuominen on elämämme merkitys ja tehtävä. Nyt on aika huoltaa ja hoitaa oma valonlähde kuntoon.

" Kaikki on valmista Sinun tulla. Liittyä ikuiseen valonkantajien joukkoon. Tee työsi, hoida keskeneräiset asiasi ja anna palaa!"