lauantai 8. lokakuuta 2016

Sanoista tekoihin

Olemme jokainen siirtymässä sanoista tekoihin. Menneisyytemme on meissä ja jos keskeneräiset projektit estävät meitä toteuttamasta sisäistä suunnitelmaamme, se on meidän jokaisen omalla vastuulla. Olemme tuolloin jääneet näpertelemään tuntumisien ja aikomuksien maailmaan. Olemme velloneet pitäisi ei pitäisi teemoissa niin kauan, että energiamme hupenee. Voimattomuus estää toteuttamisen hyvin tehokkaasti.

Voimattomuuden keskellä on hyvä todeta oma tila ja siihen johtaneet syyt. Hajoittaminen, liian monet projektit, sekavat suhteet, tyytymättömyyden tunteet, kiukku ja vastenmielisyys, siinä energia kadon viemärit. Emme voi siirtyä uuteen upeaan elämään, jos kuvittelemme voivamme pitää yllä aikaisempia mallejamme. On kyettävä tekemään ratkaisuja vaikka ne voivat satuttaa läheisiä ja jopa omaa mieltä ja elämää. Emme voi varmistella ja kontrolloida onnistumisen mahdollisuuksiamme, koska se mihin olemme siirtymässä on niin uutta, etteivät vanhat mallit ja merkit pidä enää paikkaansa.

Tuska ja kipu kuuluu täthän syntymisen prosessiin. Vanha ja kulunut väistyy omasta tahdostamme ja meidän on suostuttava kipuun, kaihoon ja ikävään. Onko tunteilla ja tuntemuksilla lopultakaan merkitystä, kun koko maailmankaikkeus sukeltaa uusiin ulottuvuuksiin. Voimme toki käpertyä voivottelun ja pitämiesin tunnelmiin, mutta se ei auta eikä jouduta yhtään mitään. Päinvastoin se hidastaa ja hiillostaa meitä entistä kovemmin.

Rukoileminen on apu voimistaa omaa henkistä kanttia. Rukoilemalla henkinen yhteys voimistuu ja saamme tarvittavaa opastusta intuitiomme kautta. Olemme henkistymässä ja jos nyt lyömme laimin tämän kanavan hortoilumme mutkistaa asioita. Itse asiassa meidän tulisi olla rukoilemisen energioissa koko ajan. Emme saisi kytkeytyä mataliin energioihin, huoliin, pelkoihin, epätoivoon ja masennukseen. Mielen järkkyminen on merkki prosessin epätasaisesta etenemisestä. Silloin emme ole pitäneet huolta henkisistä harjoitteista, meditaatiosta ja rukoilemisesta. Maallisten huolien ja tekeillä olevien asioiden kanssa painiminen ei edistä yhtään vaan taannuttaa ja tuskaannuttaa.

Oletpa missä tahansa, kuulut samaan henkiseen sfääriin kaikkien kanssa. Ulkoiset statukset eivät vaikuta syntymäisillään olevaan kaikkeuteen. Vain sinulla on merkitystä, kuinka antaudut sielusi ohjaukseen. Voit pyristellä persoonatason vuoksi vastaan, koska et päästä henkistä tietoisuuttasi esille. Kaikki muutokset voivat tuntua katastrofaalisilta, koska sinulla ei ole tietoa, mistä tässä kaikessa on kysymys. Osalle ihmisiä tulevat ajat merkitsevät " kaiken loppua", koska vapaantahtonsa kautta, he ovat tehneet kaikkea muuta, kuin olleet kiinnostuneita henkisistä asioista.

Kärsimättömyydelle ei saisi antaa tilaa, koska asiat etenevät omalla painollaan. Luota siihen, että asiat etenevät joka tapauksessa ja keskity siihen, ettet hermoile. Etsi rauhan tila ja pysy siinä. Tuolloin autat kaikkein eniten itseäsi ja myös läheisiäsi.

Valmistautuminen muutokseen alkaa mielen rauhoittamisesta. Rauhoita ja rauhoitu. Kuuntele sisäisestä itsestä nousevia ajatuksia, toimi viisaudella ja luota Jumalaan. Tapahtuupa mitä tahansa olet siltikin olemassa.