Luovuuden ja luomisen rajoilla

Ajattele-sinä luot omaa elämääsi omien ajatustesi, sanojesi, tekojesi kautta. Ideasta sanoihin, sanoista aikomuksiin, aikomuksista tekoihin ja valintoihin. Luominen on jätetty useimmiten Jumalan tehtäviksi ja niin se onkin, mutta Jumala käyttää myös ihmistä kanavana toteuttaa luomista tässä maailmassa. Miten se tapahtuu käytännössä, arjessa jossa elämme? Miten minä voisin toimia luomisen kanavana entistä aktiivisemmin ja tavoitteellisemmin?

Katson elämää taaksepäin ja tunnistan ne opit ja ojennukset, jotka ovat muokanneet minusta minun. Kuinka paljon kannan mukanani arvostelua, etten osaa piirtää, tai laulaa tai tanssia tai... Monestikko olen kuullut kannustusta-hyvä, anna mennä vaan, toteuta ajatuksesi, maalaa kuvasi jne...Olenko varautunut miinuksilla vaiko plussila, omissa silmissäni? Kykenenkö vapautumaan vanhoista ehdollistumista niin, että voisin avautua kanavaksi, luomisen osatekijäksi? Siitäkö on osaltaan kyse, kun puhutaan henkisestä varttumisesta. Vapautumisesta, avautumisesta ja itseksi tulemisesta. Kyse elämässä on juuri siitä, tulla siksi mikä on oikeasti. On tärkeä erottaa mistä minä alan ja mihin muiden rajoitukset päättyvät. Muutoin en voi tulla tietoiseksi siitä kuka minä oikeasti olen. Kuinka paljon olen sulattanut muiden uskomuksia, tahtomisia, odotuksia ja toiveita, luullen että ne ovat minun? Kuinka paljon elän elämääni joka ei ole minun, vaan jonkun minuun vaikuttaneen tai vaikuttavan ihmisen, systeemin? Juuri luomisen ja luovuuden akselilla, tämä rajapinta näkyy ja tuntuu. Vasta sitten voi aloittaa avautumisen kun menen niin syvälle elettyyn elämääni ja itseeni, että kykenen ymmärtäen päästämään itseni vapaaksi. Se on kova asia niille jotka toivovat minun pysyvän samanlaisena kuin hekin. Itselleni se on elämään alkamisen hetki-syntymisen ihme. Jokin särkyy, helähtää pirstaleiksi ja huomaan sen olevan itselleni rakennetun sellin tai vankilan ristikot. Olen vapaa.

Vain vapaana voin luoda, koska silloin toteutan sitä sisäistä visiota joka virtaa minussa ja minusta. Ajattelen, että olen instrumentti jonka läpi puhaltaa  Luojan henki. Kaikki virtaa ja soi. Onhan sanottu että koko universumi värähtelee niimpä minäkin värähtelen ja voiko suurempaa olla, kuin värähdellä Isä Jumalan orkesterissa, omana itsenä, sopusoinnussa, harmoniassa.kaiken olevaisen kanssa?

Vapautuminen on päämäärä ja tavoite henkiseksi olennoksi kasvussa. Mistä minä vapaudun voidakseni olla minä? Kaikesta siitä mikä ei ole minua. Minkä kanssa olen ristiriidassa, epä harmoniassa, peloissani, epäuskossa, toiovottomuudessa, kyllästyneenä, martyyrina, rakkaudettomassa tilassa. Siis kaikesta jonka olen käynyt läpi ja oppinut siitä sen opin, minkä tarvitsinkin. Jotakinhan varten olen kulkenut tuon pitkän pimeän läpi. Ei ne kokemukset ole olleet turhia vaan juuri niissä on piillyt suurin elämänoppi matkallani itseksi.  Nyt on vain aika astua siltä kehältä toiselle kasvun kehälle. Jos jään rämpimään siihen, ettei se sovi tai eihän se voi olla niin, niin taannun ja hukkaan vapautumisen mahdollisuuteni. Katkeruuden simenet kylvetään jumittuneisiin tilanteisiin ja niillä on suuri itävyys. Siinä on oltava hereillä, juuri siinä on se ahdas portti josta niin moni kääntyy takaisin, uskaltamatta astua sisään. Kuvitelma turvallisesta ja tutusta arjesta, elämästä jossa kuuluu joukkoon, houkuttaa ja jos houkutus on niin suuri ettei kykene astumaan ikiomalle polulle, niin ei olisi ollut vielä kypsäkään itseksi tulemiselle. Tilaisuus menee ohi ja  hamassa tulevaisuudessa on uusi mahdollisuus nousta ja edetä. Niin elämä vie ihmistä kokemuksista kokemuksiin ja itse kukin valitsee mille alkaa vai alkaako millekkään.

Elämän mielekkyys syntyy monesta eri tekijästä ja siihen vaikuttaa ihmisen persoona kokonaisuutena. Jos en koskaan ota selvää kuka olen, niin sattumanvaraisuus ja ulkopäinohjautuvuus on kohtaloni. Luovuus ja luominen ovat utopiaa koska en ole virtaavassa tilassa. Virtaan kyllä mutta vain sisässäni .En kykene ilmaisemaan itseäni vaan matkin muita. Jäljittelen ja jäljitän idoleja ja samaistun heihin. Uskon siihen mitä minulle on opetettu. Olen kuuliainen ja kiltti, koska en ole mitään mieltä mistään. Nyökyttelen ja puistelen päätä siinä rytmissä kuin muut kaltaiseni. Pidän kaikkea itsestään selvyytenä enkä koskaan epäile vaikuttimia. Asiantuntijat ovat aina oikeassa ja minun on tehtävä niin kuin he sanovat. En ota vastuuta teoistani, koska systeemissä jossa elän, syyllisiä ovat muut tai on olemassa joku, jonka selän taakse voin kipaista itkeä tihruuttamaan, jos oikein kirpaisee. En suostu heräämään eikä sitä sallitakkaan. Joten pitäydyn siinä, vaikkakin voi olla, että joinakin yön pitkinä tunteina ajattelen, missä on ilo, missä onni ja onnellisuus? Missä minä olen ja kuka minä olen?

Niin-keitä me olemme? Mitä olemme tulleet tänne tekemään? Mitä varten, miksi olen tässä ja kirjoitan? Miksi sinä luet blogiani? Mikä osa sinussa hiljentyy näiden sanojen äärelle? Minun hiljaisuudestanihan nämä kumpuavat tavoittaakseen sinun hiljaisuutesi. Jo siinä on yksi mysteeri joka viittaa siihen suunnattomuuteen jonka äärellä olemme. Anna virrata-pyri siihen tilaan jossa ei ole rajaa ei rajoitusta siitä ettet kykene. Kykenet siihen mitä haluat, oikeasti sydämesi syvyydestä. Murra ne itsesi ympärille rakennetut rajoitukset, koska et tarvitse niitä enää. Astu portista valoon, pysy valossa ja ole osa sitä.