Ennen tätä elämää

Aurinko paistaa kirkkalta taivaalta. Muutamia vaaleita pilviä leijuu kohti itää. Nuotio rätisee ja savu kirvelee silmiä. Luonto lepää silmieni alla ja tunnen sen sykkeen paljaiden jalkojeni alla. Voima joka virtaa mahdollistaa kaiken elämän, myös minun. Hengitän syvään ja hiljaisuus täyttää olemukseni. Olen osa tätä kaikkea, olen osa pientä muurahaista joka ahertaa lakkaamatta, olen osa puuta, joka kasvaa korkeutta kohti, niin vakaana ja juurevana, olen osa tuulta, joka saa ilmavirrat liikkumaan paikoista paikkoihin, olen osa vettä joka solisee iloisesti uomassaan ja tarjoaa juomaa janoisille, olen osa tätä maata jota rakastan jokaisella solullani. Olen osa taivaita ja todellinen koti on ulottuvuuksien päässä kuitenkin kannan siitä muistoa sielussani.

Voima joka ympäröi ja lävistää tämän, virtaa suoraan suuresta lähteestä, pienimmästä suurimpaan. Kiitollisuus tästä elämästä saa sydämeni sykkimään entistä voimakkaammin. Valjastan kaiken voimani ja tahtoni siihen, että kykenen täyttämään paikkani siinä mihin olen päättänyt ryhtyä. Olen luvannut etsiä totuutta ja sen teen, vaikka tiedän että matkani tulee olemaan vaivalloinen ja vaativa. Heikkouden hetkinä käännyn Luojani puoleen ja rukoilen nöyryyttä kestää koettelemukset.

Kotka levittää siipensä ja liitää kohti aurinkoa. Sen silmät näkevät pienimmänkin liikkeen ja hetkessä se syöksyy, siivet supussa, saaliinsa kimppuun. Ääntäkään ei kuulu ja kaikki on ohi hetkessä. Pieni jänis antautui suuren edessä ja täytti oman tehtävänsä tässä luomakunnan ketjussa. Tähyilen kotkan lentoa, se katoaa horisontiin. Sen pesä on korkealla ja siellä odottaa kaksi poikasta ruokaa.

Tunnelma ja tunne. Muisto jostakin jossakin. Nenässä savun tuoksu ja seinällä juliste kotkasta. Kämmenissä kihelmöi, jalkapohjissa pistelee. Hengitän syvään ja hiljaisuus täyttää olemukseni.