Oi ihana elämä, jatkoa...

Eilen tunsin niin vahvasti, mikä meitä estää elämästä itsemme oloista ja näköistä elämää. Voimme olla kuin häkkiin sulkeutuneita kanarialintuja tai papukaijoja, komeine värikkäine sulkineen, mutta niin tyystin lentokyvyttömiä, kun kaikki aikamme kuluu sulkiemme sukimisessa ja äänien avauksissa, että emme vahvista siipiämme. Kaiken lisäksi häkimme ovi on auki, mutta emme huomaa sitä, koska olemme niin kiinnittyneitä itseemme.

Onko vapaus toimia ja elää edes mahdollista, tässä hyvinjärjestetyssä yhteiskunnassamme? Toisin ajattelijoilla on taipumus joutua vastakkain yhteiskunnan systeemien vartijoiden kanssa, jos alkaa liian kovaan ääneen, puhumaan aatoksiaan. Kyse on pitkälti tavoista ja menetelmistä, löytää mahdollisuus toteuttaa omia visioitaan. Miten ja missä, se on jokaisen itsensä oivallettava.Joku sanoi, että helpompaa on olla sirkuksessa kuin kurkistella ulkoapäin. Sirkuksella hän tarkoitti juuri tätä elämää, jota elellään.

No-ihanan elämän eläminen, on kuitenkin jokaisen meidän sisimmässä oleva haave ja unelma. Se on kuin onni, joka juoksee aina askeleen verran edellä, jos kuvittelemme, että ihana elämä löytyy  ulkoisesta maailmasta. Mietippä, kaikki juoksevat Onnensa perässä! Melkoinen hässäkkä ja voiko kukaan saada onneaan kiinni? Ehkä hetkeksi, takinliepeestä, mutta jo seuraavassa mainospätkässä esitelläänkin uusi hienompi, tyylikkäämpi, toimivampi, haluttavampi onni. Toki se maksaa enemmän, mutta onhan se sen väärti. Ja  niin juoksu jalkaa, kengän kannat lintallaan, käsilaukku tai pörssi röpöllään matka jatkuu, henkihieveriin asti....

Oikein naurattaa-tuo pörssi röpöllään...

Kuinka paljon sinä tarvitset ollaksesi onnellinen? Mitä sinä tarvitset päästäksesi siihen tilaan? On hyvä, edes joskus, pysähtyä katsomaan ja ajattelemaan tätä asiaa. Mitä me tarvitsemme kyetäksemme hahmottamaan elämämme tärkeysjärjestyksen omalle itsellemme, muille ja systeemille? Ovatko muut samaa mieltä ja vastaavatko muiden tärkeysjärjestys omaasi? Jos niin olisi, niin mehän eläisimme onnelassa tai paratiisissa, sillä silloihan kaikki olisi suloisessa sopusoinnussa. Mikä repii ja raaasta ihmistä? Väitän, että toisten odotuksien asettaminen, omien odotuksien edelle. Eli tämä joku muu...

Kun haluan elää onnellisen elämän, minun on alettava toimittamaan asioitani siihen malliin, että keskityn olennaisiin asioihin. Lopetan turhuudet, tärkeilyt, hössöttämiset, pitämiset, kuulumiset ja mitä muuta vielä? Jäseneksi liittymiset, etukorttien haalimiset, boonuksien perässä hyppäämiset. Listaa voi jatkaa, koska aina on olemassa olennaisen vastakohta eli epäolennainen. Juuri se voi viedä huomioni, juuri ratkaisevalla hetkellä, pois itseni kannalta, olennaisimmasta asiasta. Niin kilpajuoksu sen kun kiihtyy. Kalkkiviivoille kaatujia tässä kisassa on runsaasti, mutta eihän sillä ole niin väliä. Ketä kiinnostaa jonkun elämän missio? Kuka oikeasti lotkauttaa korvaansa sen suhteen, mistä tämä hyvä elämä, on mahdollista löytää? Nyt olen kyllä kyyninen, mutta kuunnellessani ihmisten valituksia, joskus vain tulee tunne, että onko tällä elämällä oikeasti mitään väliä??? Kaikki vastaukset  ovat läsnä omassa elämässä, omassa kehossa, ja siltikin pidän kiinni, siitä jostakin muusta...

Sitten tämä tunne ja tunteminen. Tuntuu niin pirskatisti. Tekee pahaa, ällöttää,  puristaa, viiltää, vit...uttaa, hermostuttaa, pelottaa. Tunteiden taustalla on asia ja tapahtuma, johon reagoin tunteella. Minulle on siis tapahtunut jotakin sellaista, joka saa minut tuntemaan. Tunteen laatu osoittaa onko asia myötäsukainen vai vastenmielinen. Uppoutuessani tunteisiini, itse asia jää huomaamatta. Ja auta armias, kun erehdyn hakemaan apua pahanolon tuntemuksiini lääkäristä, saan pillerin joka vie viimeisetkin voimanrippeet tunteiden potemiseen. Kaiken järjen mukaanhan minun tulisi keskittyä tekemään asioilleni jotakin, eikä vain potemaan " kun tuntuu niin pahalta...."

Kontrolloinnin tarpeeni, voi olla myös yksi merkittävin este, elää onnellista elämää.
En voi tehdä mitään, koska en tiedä miten tämä projekti onnistuu! En voi, enkä halua saattaa omaa hyvinjärjestettyä elämääni vaaraan, ottamalla jonkun älyttömän riskin. Mieluummin odotan ja katson miten äijän käy? Samalla turhaudun, kyllästyn entistä enemmän ja menetän elämäni mahdollisuuden tulla edes vähän elävämmäksi, innostuneemmaksi. Se on pelottavaa, olla enemmän elävä. Pystyyn näivettyneenä on turvallista ja kun kaikki muutkin näyttävät samalta, niin en ainakaan erotu porukasta, kielteisellä statuksella.

Mietin tässä, mistä tätä juttua nyt oikein pukkaa? Naurattaa ja toisaalta itkettää. Ehkäpä satiiri onkin juuri minun paras keinoni ilmaista todellisia tuntojani. Tätä asiaa täytyy tutkia vähän paremmin ja syvemmältä.
 

Iloissani olen pannut merkille, että blogiani on katsottu yli viisituhatta kertaa. Tervehdin teitä lukijani, toivottavsti saatte näistä jutuista, jotakin niin elävöittävää tuulahdusta, että jaksatte pitää itsestänne huolta. Olet niin tärkeä, koska juuri sinun kauttasi voi välittyä sitä valoa, jota elämämme  totaalisesti kaipaa. Mieti montako ihmistä kohtaat päivittäin? Monenko kanssa puhut puhelimessa, facebookissa ym. kanavissa? Yksi hyvä sana, voi valaista ja tuottaa hyvää energiaa. Pannan hyvää jakoon ja katsotaan mitä tapahtuu. Juuri tästä päivästä alkaen murtukoon negatiivisuuden valta, niin että meistä kaikista tulee, valon, ilon ja rakkauden sanan/energian saattajia.