Sielu on Jumalan lakien alaisuudessa, jossa on täydellinen oikeudenmukaisuus Yksikään sielu ei voi ohittaa näitä lainalaisuuksia ja karmanlaki, syyn ja seurauksen laki, toimii joka tasolla. Saat sen mitä teet muille. Kasvu je kehittyminen on ihmisuhteissa tapahtuvaa hioutumista ja juuri siksi meidän tulee hoitaa ihmissuhteemme kuntoon, että emme enää lisäisi negatiivista karmaa. Tämä ihmissuhteiden korostaminen viittaa siihen, että sielut, jotka ovat tekemisissä toistensa kanssa niin täällä kuin henkimaailmassa, on se kasvuaalusta jossa henki voi kirkastua. Kaikki joissa on henki ovat tämän lain alaisuudessa. Henki on energiaa ja kun pohditaan nykytieteen tuloksia, todetaan, että kaikki on energiaa, joka värähtelee oman ominaisen taajuuden mukaan. Mitä henkistyneempi ((korkeavärähteisempi) sointi on, sitä enemmän henkeä eli Jumaluutta.
Jos tarkastelemme erilaisia ihmisiä tässä elämässä, voimme nähdä niitä, jotka ovat edenneet kehityksessään ja niitä, jotka taivaltavat hengellisessä pimeydessä. Vaikka ei ole tarpeen luokitella edistyneisyyttä, koska siinä piilee vaara esittää arviointeja väärin perustein. Ylepys tai itsensä korottaminen tietyn asteiseksi henkiseksi guruksi, on loukku, johon moni jo tiedostava sielu ja ihminen voi langeta. Sen asian kanssa moni meistä käy kovaa taistelua ja se on merkityksellinen koetus, joka asettaa sielun todelliseen tulikasteeseen. Oikeanlainen nöyryys näissä asioissa, on merkkinä totuudellisesta ja todellisesta henkisyydestä. Itsensä ylentäjälle käy lopulta onnettomasti, koska se joka itsensä ylentää, se alennetaan. Tämä tarkoittaa karmaa, joka täytyy elää alusta alkaen. Kilvoittelu hegessä tarkoittaa juuri tätä. Vahvistakoon Jumala meitä pysymään kaidalla tiellä.
Viestien välittäminen on äärimmäisen hienojakoista ja herkkyyttä vaativaa. Kanavan eli meedion tulee olla hyvässä vireessä, mikä tarkoittaa henkisen harjoituksien tekemistä päivittäin. Lisäksi meediolla tulee olla käsitys siitä mitä hän on tekemässä, koska meediona tomisessa on omat "tekniset" lainalaisuutensa. Tähän asiaan tulee suhtautua vakavasti ja kriittisestikkin, koska kyseessä on erittäin merkityksellinen tapahtuma, jolla on suuri vaikutus niin henkimaailmassa kuin täällä ajassa oleville. Me kaikki olemme omalla tavalla meedioita, vaikkakaan emme sitä välttämättä tiedosta saati ymmärrä. Henkimaailma on yhteydessä meihin antamalla virikkeitä, ajatussuuntia ja ideoita. Tätä on ensi alkuun vaikea hyväksyä, koska tulee tunne, että mikä sitten on omaa, jos muut kerran voivat vaikuttaa minuun mitä suurimmassa määrin? Jos ajattelet elämääsi, kaikkia niitä ihmisiä joiden vaikutuspiirissä olet, minkä osan hahmotat ainoastaan ja vain omaksesi? Vaikea tehtävä, koska rajan veto tuntuu mahdottomalta. Olemme koko ajan vuorovaikutuksissa keskenämme, koska kyse on energiasta. Ajatuksetkin ovat energiaa ja olemme jokainen niin lähettimiä kuin vastaanottimia. Energia virtaa lakkaamatta ja saa värinsä ja vaikuttimensa siinä mukana olevista. Kun henkistyt kanavasi ottaa vasraan ja välittää korkemmalta tulevaa värähtelyä. Kun olet kasvussasi sitoutuneena alempiin tasoihin, vastaanottimesi vastaan ottaa ja välittää sen taajuista energiaa. Tässäkin voit havaita saman idean, mikä on kaiken edistymisen perusta. Esimerkkinä voisi kuvailla radioasemaa, joka on säädetty tietylle taajuudelle, se ei voi välittää muuta kuin sitä mikä sille on ominaista. Ja jos kanavan vierestä kuuluukin jotakin, siitä ei saa selvää, eikä sitä ymmärrä. Millä kanavalla sinä olet? Mitä välität itsestäsi ulospäin? Eikö olekkin mielenkiintoista!!!!!
Kautta ihmiskunnan kirjoitetun historian meedioita on ollut ja tulee olemaan. Raamatussa puhutaan profetoinnista, mikä tarkoittaa viestien välittämistä, korkeammilta tasoilta eli henkimaailman kirkkaimmilta hengiltä. Syy miksi kirkko kieltää ja torjuu henkimaailman kanssa tomimisen liittyy tiettyihin raamatun kohtiin. On äärimmäisen tärkeää pohtia, mitä kirjoituksissa tarkoitetaan, kun sanotaan, että kuolleiden henkien kanssa ei saa olla yhteydessä. Jos ajattelemme mikä on kuollut henki, niin sehän tarkoittaa sielua tai henkeä, joka ei usko Jumalaan. Jumalasta erillään olevat sielut, jotka eivät ole syntyneet valoon. Tämä tarkastelukulma avaa näköalan jälleen kerran sielun kehittymiseen, kasvuun ja edistymiseen. Tästä asiasta on tarkkaa tietoa Allan Kardecin kirjoissa, joita on saatavilla esim. www.spiritismi.fi
Kanavoin tähän nyt viestin, joka annetaan meille kaikille vahvistuksesi ja edistymiseksi hengessä.
" On valo joka on alkulähde kaikelle. Valo, sanallinen ilmaus, jotta voisit ymmärtää, mistä on kyse. Valo näyttää pimeyden ja valaisee sen, koska valo on ylivertainen kaikkeen muuhun nähden. Valo on Jumalan ilmausta, luojan joka luo elämän kaikki muodot. Kehitys ja kasvu on luojan ilmenemistä luodussa.
Sinä olet Luojasta ja sinussa on valon siemen. Kehitys ja kasvu on sieluusi asennettu tieto ja Luojan tahto on, että kaikki luodut kasvavat täyteen kukoistukseensa eli valoksi valoon. Sinulla on vapaatahto sen suhteen, mitä teet, mihin ryhdyt, miten toteutat itseäsi. Vapaatahtosi tarkoittaa liikkumavaraa, joten tahtosi kautta etenet, olet paikoillasi tai taannut. Kaikki riippuu siitä, mitä valitset, mihin suuntaat tahtosi, energiasi ja aikasi. Syyn ja seurauksen laki määrittää elämäsi ihmissuhteet. Jälleensyntymiset ovat keino korjata virheet, erehdykset ja pahanteot. Mitenkään muuten ihmisen sielu ei voi edetä, kuin kokemuksien kautta. Se minkä teet toiselle, olipa se hyvää tai pahaa, tulee eteesi muodossa tai toisessa. Siinä on kasvun ja tiedostamisen mahdollisuus, mutta myöskin taantumisen mahdollisuus. Valinta on aina ihmisellä itsellään ja niin myös seurauksen kokeminen. Tästä laista ei ole poikkeusta ja siinä tapahtuu Jumalan oikeudenmukaisuus.
Haluamme muistuttaa sinua, että ihmiskunnassa on vaikuttanut ja vaikuttaa edelläkävijöitä, joiden elämä on esimerkkinä teille. Raamattu on henkinen opaskirja vaikkakin sitä luetaan usein vain maallisenmielen kautta, jolloin henkiset opit eivät voi tulla esille. Jeesuksen elämä ja kirkastuminen on kuvaus Kristusvalosta, joka lopulta kirkastaa jokaisen Luojan luodun ihmisen. Lukiessanne Raamattua, menkää henkiseen tilaan ja lukekaa hengen silmillä, niin teille avautuu se todellisuus mikä auttaa teita vahvistumaan hengessä. On olemassa myös muita kirjoituksia joissa puhutaan samasta asiasta, joten kun haluatte tietää niin etsikää tietoa. Pyytäkää apua meiltä, henkioppailtanne, me olemme teitä varten ja odotamme pyyntöänne. Muutoin emme voi auttaa ja opastaa teitä, koska kenelläkään ei ole oikeutta puuttua elämänne sisältöön. Olet Luojasta, niin kuin mekin olemme, sillä erotuksella, että sinä elät aineen maailmassa ja me täällä hengen maailmassa. Sinä voit aina ylentää henkeäsi meitä kohti, hiljentymällä ja rukouksessa. Tuolloin maallinen mielesi heltiää ja voit ylevöityä hengessä. Juuri siinä vuorovaikutuksemme vahvistuu, voimistuu ja todentuu.
Elätte nyt aikaa, jolloin kaikki mitä on kätkettynä tai piilotettuna, tulevat valoon. Niin yksittäisten ihmisten, valtioiden ja kansakuntien elämissä. Valossa kaikki saa uuden muodon mikä tarkoittaa karmallisten läksyjen esille tuloa. Vaikeudet mitä koette liitty tähän. Menneisyyttä et voi paeta, joten viisautta on suunnata energiansa ja tahtonsa virheidensä korjaamiseen. Tässä haluamme antaa tukemme ja opastuksemme, että syyttelemisen, katkeroitumisen ja vihan sijaan, avaisitte sydämenne anteeksi antamiselle ja anteeksi saamiselle. Anteeksi pyytäminen on suurin karman puhdistaja, koska silloin maallinen mieli heikkenee ja hengellinen mieli pääsee vaikuttamaan. Itsekkyys ja omahyväisyys on maallisen mielen tunnuksia, nöyryys, lempeys ja ystävällisyys on hengellisen mielen tunnusmerkkejä. Ne Teistä, jotka kamppailette materialistisen maailman luomissa loukuissa kuitenin niin, että olette itse itsenne lukinneet, rukoilkaa apua. Ei niin, että toistaisitte vahaa kaavaa säilyttämisestä, ostamisesta, saamisesta, vaan rukoilkaa viisautta, sitkeyttä, lujuutta ja voimaa muutaa elämänne sisältöjä. Muutos itsessä muuttaa koko elämän. Jos ette ole halukkaita muuttumaan, vaikeutenne tulevat lopulta sietämättömiksi kestää. Kuka silloin auttaa?
Rakkaat Lapset, pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne. Pysykää tynnenä sisäisessä olossanne, koska muutoksien vyöry tulee koettelemaan meitä kaikkia, myös meitä täällä. Olkaa uskossanne väkeviä, älkää antautuko epäuskon valtaan, vaikka ympärillänne olisi kaaos. Ette voi tietää, miksi joku kärsii, menettää omaisuutensa tai sairastuu. Kaikki tapahtuu Jumallisessa järjestyksessä. Emme voi kuitenkaan ylevööityä ja vetäytyä pois maailmasta, vaan juuri nyt, kutsutaan valon veljiä ja sisaria työhön Jumalan kirkastamiseksi. Auttakaa niitä joita voitte auttaa, tukekaa horjuvia, hoitakaa sairaita ja pyytäkää apua toisiltanne mutta myöskin meiltä. Kun valjastamme valomme ja voimamme meitä ei voi mikään mahti maailmassa pysäyttää. Se on Jumalan tahto, että kaikki Luodut tulevat esille yhteis- rintamassa tässä kehityksen evoluution känne kohdassa. Muutoin emme voi edetä ja saavuttaa kauan kaipaamaamme kirkastusta. Olkoonkin, että kirkkauden asteet vaihtelevat, mutta sama Jumalan henkäys virtaa lävitsemme.
Kiitos ja ylistys Jumalalle, jonka rakkaudesta kaikki elämä on saanut alkunsa. Tehkäämme voitavamme, sillä silloin voimme kääntää silmämme levollisina kohti Jumalan kirkkautta. Sen valo ei häiläise eikä sokaise, vaan antaa hengelle levon ja rauhan. Sen jota niin kipeästi kaipaamme. Amen.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti