Yksin ja yksinäinen

Tapasin tänään vanhan ystäväni ja pohdimme syntyjä syviä. Esille nousi tämä äärimmäisen tärkeä asia, josta kyllä on käyty ja käydään keskusteluja, laajemmissakin foorumeissa. Yksinäisyys on tappava tauti-sanoi ystäväni.

Jäin pohtimaan asiaa ja myöntää täytyy, että äärimilleen vietynä, yksinäisyys voi tappaa ja aivan varmaa on, että se sairastuttaa. Aika on mielenkiintoinen käsite, kun odotat jotakin tapahtuvaksi, aika matelee. Tehdessäsi jotakin mielekästä, aika rientää. Ajan kulumiseen vaikuttaa mielemme ja ajatuksiemme laatu. Odottavan aika on pitkä ja kun odotat jotakin saapuvaksi, joka ei varmastikkaan saavu, niin millä saat päiviisi mielekkyyttä?

Turvattomuus ja yksinäisyys ovat kammottava kaksikko, koska niiden taustalla voi piillä paniikki. Ystäväni kertoi, että kun vointi on kehnompi ja on yksin, niin sitä kiinnittyy kipuihinsa ja vaivoihinsa. Kaikki alkaa tuntumaan pahalta, aina vain pahemmalta. Lopulta ei keksi muuta, kuin soittaa terveyskeskukseen, mennä vastaanotolle ja toivoa, että löytyisi joku syy. Ihan sama,  mikä syy ja vanhan kaavan mukaan, lääkettä vaivaan. Tai ainakin resepti. Mietin, kuinkahan paljon ylilääkityksien taustalta löytyy tämä syy, jota on sitten lääkitty, milloin milläkin ropilla?

Mielenlaatu ja ajtus on kaikkeen vaikuttava asia. Ajatus ja asenne. Media on hehkuttanut uusista tutkimustuloksista, joissa on näytetty toteen positiivisen ja negatiivisen asenteen huimat erot suhteessa elämisen laatuun ja mielekkyyteen sekä terveyteen. Miten siis voimme vaikuttaa ajatuksiimme ja asenteisiimme? No jos kerran olet positiivinen, elät mielekkäämmin ja terveemmin kuin negatiivinen kanssa kulkijasi. Hänelle ei kunnian kukko laula, vaan edessä on synkkääkin synkempi, sairauksien ja epäonnen värittämä elämä, hamaan hautaan asti.

Mysteerinen kysymys: Voinko siis muuttaa asenteitani? Voinko hilata itseni miinukselta plussalle? Voiko tämä rusinoitunut, hapan naama virkistyä ja elävöityä? Jos voi, niin miten?

On vanhempi tai voi se olla nuorempikin ihminen, jota elämä on koulinut monenlaisilla harmeilla, vaikeuksilla ja kivuilla. Hymy on hyytynyt, kangistunut juonteiksi leukaperiin ja otsan rypyt laskeutuvat niin alas, että ne toisinaan estävät näkyvyyden. Hartiat ovat painuneet alas tai sitten ne hipovat korvia ja estävät kuulemisen ja ymmärtämisen. Vatsa ei toimi tai toimii liiankin kanssa. Ihmis-suhteet ovat satunnaisia tai niitä ei ole. Ystävät ovat kaikonneet tai kuolleet. Kukaan ei käy, ei soita.  Hymyile siinä sitten.positiivisesti!

On toinen, joka on kokenut yhtä kovia tai ehkä vielä kovempiakin. Silti hän hymyilee, osallistuu ja näyttää jopa nauttivan elämästään.  Keholla on kipuja, mutta kun on muuta ajattelemista, niin niihin ei ehdi kiinnittyä. On ystäviä ja tuttavia. Yksin olemiset ovat juhlaa, joista voi nauttia.

Mikä on se ensimmäinen asia, mihin meidän tulisi kiinnittää huomiomme? Todellisuus missä elämme. Ei niin, että arvostelemme muita tai vähättelemme itseämme, vaan katsotaan, mikä on totta.
Meneisyys on meissä. Kaikki kokemukset ovat meissä, niin meidän on tiedettävä mikä on totta. Vain totuuteen perustuva ajattelu johtaa johonkin. Valehteleminen, vähätteleminen ja arvosteleminen ei auta, kun kyseessä on elämän arvojen ja elämisen laadun tarkastaminen. Kuinka moni meistä, vapaaehtoisesti lähtee keskustelemaan itsensä kanssa, omasta osuudestaan omassa elämässä? On mukava puhua muiden edesottamuksista, mutta omasta-miksi ihmeessä?

Naapuri asuu seinän takana. Ihminen, joka on asustellut siellä vuosia, niin kuin sinäkin omassa kodissasi.  Matka ei ole pitkä, ovet vastakkain eteisessä, yksi huonosti eristetty seinä on kuitenkin erottanut teidät. Hän on yksin ja sinä yksinäinen. Kuitenkin varot menemästä yhtä aikaa eteiseen. Et halua tavata vaikka sielusi itkee. " Ei se sovi. Mistä sitä tietää, kuinka kauhean riippakiven siitä saa."

Vieraantuminen elämästä voi alkaa jo lapsena. Kaverit kiusaavat, syrjivät ja seurauksena on eristäminen ja lopulta eristäytyminen. Kukaan ei välitä ja jos joku välittää, niin et halua tulla huomioiduksi. Parempi olla pieni ja huomaamaton. Kukaan ei pysähdy, ei kosketa eikä kuule. Niin elämä etenee. Aika kuluu kulumistaan.

Kuinka paljon lähistöllä onkaan yksinäisiä ihmisiä? On niitä, jotka eivät enää odotakkaan ketään muuta kuin kuolemaa, joka korjais pois. On niitä, jotka odottavat, vaikka eivät koskaan sano sitä. Juuri he ovat niitä, joita varten me muut olemme olemassa. He näkevät sinut, vaikka sinä et heitä huomaa. Juuri he tunnistavat sinut, vaikka sinä et heitä tunnistakkaan. Joskus katseenne kohtaavat, kassa jonossa tai linja-autossa. He ovat sinulle ilmaa, mutta sinä olet heille ihminen, joka voisi vapauttaa heidät heidän vankilastaan. Hymyllä, pään  nyökkäyksellä, muutamalla sanalla. Vähän voi olla paljon, tässä se tulee esille. Kuinka vähällä maailmastamme voisi tulla osallisten maailma!!!!

On tutkittu myös sitä, että hyväntekeminen lisää myönteisyyttä. Jospa se meneekin näin. Voidaksemme saada positiivisuutta elämään, miedän kaikkien on ryhdyttävä tekemään hyvää. Muutetaan tunteiden jauhaminen tekemisen kielelle. Mitä hyvää sinä voisit tehdä seuraavaksi? Tekeminen on aktiivista, tunteminen on passiivista. Omat tunne jumit avautuvat ja energiavire lähtee nousuun. Jaksaminen lisääntyy, ilo ja innostus tarttuu. Kohta rypyt silottuvat tai ainakin muuttavat muotoa hehkuvammaksi. Positiivinen ryppy, on aivan eri näköinen, kun negatiivinen kurttu.

Haastakaamme itsemme osallisuuteen. Ei mennä ohi vaan pysähdytään kohtaamaan, näkemään ja kuulemaan. Katsotaan miten hyväntekeminen, vaikka kuinka pieni, muuttaa meitä ja elämäämme. Seuraukset ovat aivan varmasti mahtavia, koska sitä saa mitä tilaa....