Ei ole rajaa, on vain ihmisen itselleen luomat rajoitukset. Rajoituksien syynä, on alun alkaen olleet, uskomusjärjestelmiin sitoutuneitten tarve hallita ja vallita kanssa ihmisiään. Kysymys on tiedostamisesta, joka etenee henkistymisen myötä. Hnkistymiseen tarvitaan elämän kokemuksia, kuoleman kokemuksia ja kuolemisen kokemuksia. Jäähyväisiä ja jälleen näkemisiä. Maallinen mieli ihminen ei voi nähdä, saati ymmärtää, rajan takana olevaa, koska oma mieli ei yllä sinne asti. Pelko on tehokas keino hallita ja pelottelulla saadaan aikaan paljon kärsimystä. Onko kärsimys tarpeen? Onko kärsimyksellä, jokin suuri merkitys, ihmisen tietoisuuden avartumisessa?
Missä muualla kokemuksissa ihmisen itsekkyys, siis se narsistinen omahyväisyys, voi murentua, kuin kärsimyksessä? Ensin on tultava pienen pieneksi, että voi alkaa kasvun suuren suureksi. Suuruus on henkistä valoa ja voimaa, Kristuksen valkoista valoa. Siinä valossa ei ole jäämiä harmaasta tai mustasta. Siinä valossa ei ole varjoja.
Kuolemaa tapahtuu koko ajan, kaikkialla ja kaikilla tasoilla. Jumalan luova hengitys muuntaa kuolleen osan jälleen käyttöönsä. Jokainen meistä on mukana Jumalan hengityksessä, luovuuden virrassa. Pienen pineni hiekan jyvä tai kaukaisin planeetta, on samaa, niin eikö ihminen liittyisi niihin? Mikä erottaisi ihmisen siitä suunnattoman suuresta kokonaisuudesta? Mikä erityisasema ihmisellä on tässä luomisen prosessissa? Mikään muu ei rajoita, kuin ihmisen maallinen mieli-luulo-uskomus. Kysymys on siis laajenemisesta, kasvusta, etenemisestä.
Ihmisen keho, materiaan sidottu ja alkuaineista luotu, jatkaa kierokulkuaan, joka tapauksessa. Ihmisen henki, Jumalasta singottu valo, on energiaa, joka kehon kuolemassa muuttaa tilaa. Pois maallisesta majasta, koska se ei koskaan ole ollut maasta vaan hengestä.
Uskomuksien voima on valtava, koska se vangitsee ihmisen mielen ja elämisen. Rajoituksien ja rajallisuuden keskellä on mahdotonta olla vapaa. Vai onko sittenkään? Kun kerran luomme oman elämämme, elämme itseämme ulos maailmaan, niin ajatuksilla täytyy olla suunnaton merkitys . Ajatuksien voima suuntaa kulkumme ulos vankiloistamme, joita olemme ennen tarvinneet turvallisuuden tunteisiimme. Rajoittunut ihminen luo ja valitsee uskomuksensa mukaisen elämän. Vapautunut ihminen on vapauttanut itsensä. Hän ei enää tarvitse rajoittunutta mieltä eikä rajallista elämää, koska hän ottaa luomuksestaan täyden vastuun. Juuri se on henkisen kasvun ydin. Vastuu omasta itsestä ja päätöksistä. Hän on kääntänyt katseensa ja sydämensä Luojansa puoleen. Kysymys ei ole uskomisesta vaan tietämisestä ja ymmärtämisestä.
Minä tiedän, että kuolemaa ei ole, siinä mielessä eikä merkityksessä, mitä uskomusjärjestelmät uskottelevat. Joskus kauan aikaa sitten, joissakin elämissä, kehoni on tapettu tietämisieni vuoksi. "Ruumiini olette tappaneet, mutta henkeäni ette." Mikä huikaiseva kokemus ikuisesta elämästä! Montako elämää olenkaan elänyt, jotta vihdoin voin tuoda kokemukseni julki? Kuinka paljosta pelottelusta ja ahdistuksesta, olenkaan onnistunut itseni vapauttamaan? Se on ollut yksi tämän elämäni teema. Juuri oikeaan aikaan ja tilaan, koska moni ihminen kaipaa todisteita hengen voimasta, aineen yli. Yksin en ole matkaani tehnyt. Yksinäisyyttä olen kyllä kokenut, mutta yksin en ole ollut koskaan. Hengen maailma ei ole erillinen, se on aina läsnä, läpäisevänä valon virtana. Siihen virtaan tietoisesti yhtyminen, on elämän merkitys. Mysteeri,
joka on koko ajan läsnä, mutta vapaan tahdon vuoksi ja takia, ihminen voi aina haluta muuta. Illuusio ja harha erillisyydestä on maallisen mielen luomus, johon liittyminen on hyvin luontevaa ja helppoa. Tosiallisessa todessa, emme koskaan ole erillään mistään eikä kenestäkään.
On taso ja tila, jossa kaikki on täydellisessä järjestyksessä. Jumalan luovassa hengityksessä kaikki tapahtuu täydellisesti ja oikeudenmukaisesti. Se tila on ihmisen sielun tila, silloin kun kaikki harhat ja uskottelut on kulutettu loppuun. Lopulta pienestä kasvaa väistämättä suurta. Suuruus on valoa, rakkautta ja nöyrää kunnoitusta elämää kohtaan. " Että minä, pieni ihminen, saan olla osa tätä valtavuutta, että minussa on ikuisuuden säde, joka on matkalla alkulähteeseensä.".
On tehtävä se, mitä on tullut tekemään. Työ on saatettava loppuun, keskeneräiset projektit on päätettävä, olipa kysymyksessä mikä tahansa projekti. Keskeneräisyydet vievät suunnattomasti energiaa ja siksi ne voivat uuvuttaa. Tarvitset sen energian itsesi vapauttamiseksi. Vankeus aikasi on päättymässä, kun vihdoin oivallat sen. Tee kaikki tarvittava ja muista kiittää. Kiitollisuuden virta kantaa sinua, kaiken kokemuksien läpi, kohti henkistä kotiasi. Matka voi olla pitkä ja vaikea, mutta sinä selviät, kun tiedät ja ymmärrät, miksi. Kysymys ei ole uskomisesta vaan tietämisestä.
Kaikkiin kysymyksiin on olemassa vastaus. Nyt on tekemisen aika, ei aikomisen tai kontrolloimisen. Heittäytyä elämään ja tietää, että on vihdoinkin saavuttamassa päämääränsä. Sen päämäärän, joka on piirretty kaipuuna ja ikävänä sieluun. Henkenä hengessä ikuisesti. Amen.
Voi voi ja voi, ei tästä tule mitään. Aina sama juttu näitten asioitten kanssa. Mikään ei onnistu, ei mikään. Olen varmaan syntynyt epäonnen tähtien alla ja lapsena ei ole ollut muuta kuin yksi puupalikka, millä leikkiä ja senkin äiti poltti hellan uunissa, varmaan tarkoituksella. Miten sitä tällä tuurilla edes yrittää mitään? Se ei kannata eikä hyödytä. Ja eniiten se ottaa päähän ja sapettaa, kun naapurin emäntä pestä huijautti ikkunat ja matot samana päivänä. Ja vielä kehtaa huiskuttaa kättä ja huutaa: Mitenkäs siellä menee? Joko on ikkunat pesty ja matot? Menenkö ja sanon suorat sanat tai vielä jotakin pahempaa? No ei ehkä kannata. kun se ei aio muuttaa tuosta ja sen kans on vain tultava toimeen, vaikka hermot menee. Pysyis vaan omalla tontillaan haravoineen ja kastelukannuineen. Nuo sen kukka jututki on aivan hirveitä.Mikään ei onnistu meikäläisellä, ei sitten mikään. Joko unohdan kastella tai kastelen liikaa. Joko lannotan tai en lannota ollenkaan. Oi tätä elämän kurjuutta, millehän sitä pitäis oikeiasti alkaa, että vois nauttia tästä alkavasta kesästä?
