Itsemurhasta

Luin kirjan itsemurhasta henkiopin pohjalta. Kirjoittaja on Richard Simonetti, brasilialainen henkioppiin perehtynyt ja lukuisia kirjoja kirjoittanut entinen pankkiiri, nykyinen hyväntekijä. Kirja on kanavoitu ja siihen on koottu henkimaailmasta saatujen tietojen pohjalta, mitä tapahtuu ihmisen sielulle eli hänen hengelleen, kun ihminen päätyy riistämään itseltään elämän.

Se miksi otan tämän kipeän ja vaikean asian pohdittavaksi, johtuu siitä, että olen kohdannut ihmisiä, joiden lähipiirissä, joku on riistänyt itseltään elämän.  Lisäksi olen välittänyt viestiä joiltakin henkimaailmaan menneiltä, itsensä murhanneilta hengiltä. 

Henkioppi on ala, joka perustuu useista eri henkimaailman lähteistä, eri meedioiden välittämänä ja kokoamana tietoon saatettu kokonaisuus. Se selittää ihmisen ikuisen henkielämän perusteet, mutta myöskin vastaa lukemattomiin elämäämme koskeviin mysteereihin, joita ei ole voitu selittää ymmärrettävällä tavalla. Miksi olemme täällä? Ketä me oikeasti olemme? Mikä on elämämme perimmäinen tarkoitus? Syyn ja seurauksen vaikuttavuus? Vastuu elämästä? Henkinen kasvu? Kärsimyksen merkitys? Jumalan rakkaus ja ihmisen osuus omassa elämässä? Kuolemaa ei ole henkisessä mielessä? Elämä on ikuista?  Allan Kardecin kirjat ovat tutustumisen arvoisia ja on tärkeä käyttää omaa ymmärrystä tekstejä lukiessa. Se mihin kirjoja lukiessa törmää, on olemassa olevien uskomusjärjestelmien hataruus ja hyvin usein väritetty todellisuus. Henkiseen kasvuun liittyy asioiden ja todellisuuksien kriittinen tutkiminen. Henkiopissa ei ole kyse jostakin uudesta uskomuksiin perustuvasta uskonnosta, vaan tiedosta, jota voidaan tarkastella ja tutkia omasta sisäisyydestä päin.

Itsemurha kirjan alkulause; " mikäli elämä rajoittuisi ainoastaan kehdon ja haudan välille, silloin itsemurha olisi loistava ratkaisu maanpäällisiin kipuihin ja ongelmiin" , kuvastaa juuri sitä todennäköistä ajattelu kaavaa, mitä itsemurhaa hautova pohtii. Tietämättömyys ja elämän merkityksen unohtaminen on tunnusomaista meidän materialistisessa elämässä. Henki puuttuu yhteiskuntamme rakenteista ja jopa valta uskonnosta. Tyhjiö mihin ihminen voi joutua, silloin kun elämä haastaa, vie ihmistä itetuhoisuuteen. Yhteiskunnassamme eli siis meissä jokaisessa, ei tunnu olevan keinoja pysäyttää tai perustella, miksi elämä on tärkeä ja merkittävä, että sitä ei tule riistää itseltä, saati toiselta.

Elämä on tarkoitettu elettäväksi. Vaikeuksien ja haasteiden merkitys hengelle, on kasvattaa ja edistää hänen kasvuaan henkiseen tietoisuuteen. Syyn ja seurauksen laki on ihmistä sitova. Elämme ihmiskehoissa niin monta elämää, että pääsemme tasapainoon ja harmoniaan menneisyytemme, nykyisyytemme ja tulevaisuutemme suhteen. Ihmisuhteet, siis henkien välillä tapahtuva vuorovaikutus, on perusta henkiselle kasvulle. Missä muussa voimme opetella henkisiä lainalaisuuksia, kuin vuorovaikutus-suhteissa? Juuri sieltä kumpuaa seurauksien maailma,  joka haastaa meitä, mitä moninaisimmilla tavoilla. Ymmärtäessämme, että elämä on ikuista ja me henkinä kuulumme siihen täysivaltaisesti, astumme askeleen oikeaan suuntaan.

Haastaan teitä, rakkaat ihmiset, etsimään käsiinne tämän kirjan, josta nyt kirjoitan. Lukekaa se ja jakakaa sen välittämää tietoa läheisillenne. Liian moni ihminen syöksee itsensä ja läheisensä syvälle ikuisuuksia kestävään tuskaan, tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden vuoksi. Emme pääse tekojamme pakoon, emme voi paeta hankaluuksia ja vaikeuksia. Meidän tehtävämme on ottaa paikkamme Jumalan luomisen prosesseissa ja se tarkoittaa elämän pyhyyden tiedostamista. Henkiopin yksi selkein ja loistavin lause on: Tee sitä toisille, mitä toivoisit itsellesi tehtävän. Ei omahyväisesti tai marttyyrina, vaan palvelevalla mielellä. Elämä alkaa väistämättä asettumaan siihen energian virtaan, mikä kannattelee meitä silloinkin, kun vaikeudet, pettymykset ja kriisit rantautuvat elämäämme. Ne ovat seurauksia menneisyydessä tekemistämme valinnoista.

Rukoileminen on puhetta Jumalalle, meditointi on Jumalan kuulemista. Voimme jakaa huolemme, pelkomme ja ahdistuksemme. Voimme rukoilla voimaa, rohkeutta ja mahdollisuuksia.Voimme pyytää apua, tukea ja vahvistuksia. Meidän on kuitenkin muistettava, että meidän on tehtävä asioita eikä vain odoteltava, että ne järjestyisivät ilman suuria ponnistuksia. Kyse elämässä on tekemisestä, ryhtymisestä ja toteuttamisesta. Jokainen meistä on Jumalallisen rakkauden katalysaattori ja jos "koneemme yskii" tai mielemme harhailee, meidän on korjattava asennoitumistamme elämän myönteiseen suuntaan. Haudoille lymyileminen ei pelasta yhtäkään sielua. Olipa hauta sitten kalmistossa tai oman mielen syövereissä. Valoon päin...