sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Suurin haaste, vaikuttavin kasvun kokemus

Energia on Jumalan luomisvoima, joka virtaa lakkaamatta läpi koko maailmankaikkeuden, pienimmistä suurempiin. Ihminen on kehitys-ja kasvuprosessin alainen, mikä tarkoittaa vapaantahdon ja valinnanvapauden ulottuvuutta. Ihminen muuntaa luovan energian "mieleisekseen"  Tämä on se todellisuus, jota meidän kaikkien olisi syytä pohdiskella. Elämme sisäisyyttä ulospäin, ajatuksien, sanojen ja tekojen kautta. Voimme luoda hyvän, onnellisen ja terveen elämän, mutta myös tehdä siitä onnettoman, katkeran ja sairautta täynnä olevan. Kehityksemme johtaa meidät lopulta valaistumiseen tai Jumaloitumiseen. Suurin haaste, tällä tiellä, on pystyä voittamaan kielteisyys omassa itsessä. Kielteisyys on merkki kyvyttömyydestä ajatella ja toimia hyvästä eli Jumallisesta päin. Kielteisyys kumpuaa pimeydestä, joka on valon vastakohta.

Katkeruuden juuret ihmisen mielessä, kasvavat menetetyistä mahdollisuuksista, yli suurista odotuksista, käsittelemättömistä elämän tilanteista, itskekkyydestä ja vallanhalusta. Toisten mitätöinti ja ilkeys kruunaavat kielteisen ihmisen elämän. Mitään hyvää ei voi olla, koska hyvyyden lähde on jätetty huomiotta. Se  mitä ei tunnisteta, sitä ei voi olla olemassa. Yksi kielteinen vie kymmenen myönteistä mennessään, on täysin totta.

Mitä ja miten näistä kielteisyyttä siivilöivistä lähimmäisistä, voi selvitä ilman suurempia vaurioita? Vaurioituminen tarkoittaa oman energian ja elämän muuttumista harmaaksi ja ilottomaksi. Kyse on haasteesta, joka saatttaa koetukselle koko elämän ja uuvuttavuudessaan voi suistaa ihmisen pois tasapainosta. Tasapainottomuudesta voi seurata niin henkistä kuin fyysistä sairautta. Kyse ei ole missään tapauksessa mistään pikku jutusta. Emme välttämättä kykene suojaamaan omaa itseä näiltä energian syöjiltä vaan antaudumme vuorovaikutukseen, jonka seuraukset, pahimissa tapauksissa, muuttavat omaakin suhtautumista kielteiseksi. Ilkeys ja katkeruus saattavat meidät puolustuskannalle ja joudumme tilanteeseen, jossa on pakko puolustautua " samalla mitalla takaisin". Silloin energia muuttaa jo muotoaan. Plus muuttuu miinukseksi. Valo harmaudeksi, ilo ilottomuudeksi ja toivo toivottouudeksi.

Voit ajatua tilanteisiin, jossa punnitaan koko eletty elämä. Se on merkki suuresta kasvusta tai taantumisesta. Taantuminen tarkoittaa kielteisyyden tartuntaa. Kasvaminen tarkoittaa valon voimistumista ja kirkastumista. Pysytteleminen omassa sisäisessä totuudessa, tapahtuupa mitä tahansa, on ainoa keino selvitä tästä koettelemuksesta. Pysytellä asioiden hoitamisessa, ilman tunteiden kytkeytymistä päälle. Olla ottamatta kantaa siihen, mitä kielteisyyden verhoama ihminen suoltaa suustaan. Hän on valinnut tapansa ja uskoo toimivansa oikein. Valosi  ja ilosi voi olla niin vaikeaa kohdata, että hän yrittää kaikella tavoilla saada valosi himmenemään. Valosi voi tuoda hänen pimeytensä enemmän esiin, mikä tarkoittaa kestämätöntä tilannetta. Myös hänen pitäisi kyetä kasvamaan kohti valoa, olkoonkin, että koko mennyt elämä onkin sujunut hämäryydessä tai täydessä pimeydessä. Sielumme kasvaa ja kehittyy ihmis-suhteissa, mutta tilanteiden kärjistyessä, viisas vetäytyy. Riiteleminen ja puolustuskannalla oleminen vie kaikkien edellytykset kasvaa, joten se jolla on näköalaa ja tietoisuutta elämän perusteista, vastaa tilanteiden ratkaisusta.

Asiat on vain saatettava sille mallille, että elämä voi jatkua. Asioiden hoitaminen vaatii energiaa, koska on todennäköistä, että kielteisyydessä elävä, ei missään tapauksessa halua muutosta. Hänen valtapyrkimyksensä on, että sinä toimit hänen ehdoillaan. Irtiotto voi olla kuitenkin kaikkien kannalta toimivin ja tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Muista, että sinä olet kaiken muutoksen/ kasvun mahdollistaja, niin hyvässä kuin pahassa. Elämä vaatii tekoja, odottaminen ja varmistelu voi kuluttaa kaiken voiman, joten on oltava hereillä oman energiatasonsa suhteen. Energian romahtaessa, vaihtoehdot katoavat ja jäljelle jää pakonomainen puurtaminen. Monenko ihmisen elämä on tässä jamassa? Moniko on tietoinen omasta osuudestaan tässä?


" Oi ihminen, kaiken keskellä voit kuvitella olevasi yksin, erillään ja ilman merkitystä. Muista, että mielikuvituksellasi on valtavat voimat saada sinut uskomaan omaa kuvitelmaasi, niin hyvässä kuin pahassa. Mikä saa sinut luulemaan, että sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin kärsimys? Sinä itse luot oman arkesi, elämäsi ja olet vastuussa kuvitelmistasi. Voit rakentaa ja tuhota. Katso elämääsi ja näe mihin olet suunnanut oman voimasi. Oletko nyt tyytyväinen vai tyytymätön? Oletko rakentanut itsellesi vankilan, jonka seinät ahdistavat, pakottavat ja pelottavat? Oletko juuttunut vankityrmiisi ja et löydä tietäsi ulos?  Ovatko ihmiset kääntäneet sinulle selkänsä? Ei elämän tarvitse olla tuskaa ja kärsimystä. Kaikki riippuu sinusta-elämäsi ei muutu, jos sinä et muutu. Ajatuksesi luovat todellisuutesi. Lakkaa siis tuhoamasta vaan ala rakentaa ja rakentua, siihen valtavaan mittaan ja ulottuvuuteen, johon sinulla on edellytykset. Älä anna minkään, äläkä kenenkään himmentää valosi loistetta, olipa se pienen pieni aavistus tai suurempi roihu. Olet valosta ja muutut valoksi. Se on sinun tiesi, muuttua ja muuttaa todellisuus rakkauden läpäisemäksi ilon täyteiseksi ikuisuudeksi. Jos elämässäsi on varjoja, ne ovat sitä varten, että kokisit valon entistäkin täydellisimmin. "

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti