lauantai 24. marraskuuta 2012

Potilas, meidän kaikkien kohtalo

Pilleriä poskeen, kun pelottaa, ahdistaa, hermostuttaa, keljuttaa, ottaa päästä, ei nukuta, nukuttaa liikaa, stressaa, masentaa, vihastuttaa, raivostuttaa, kuumottaa, kylmettää.... lista jatkuu, kasvaa, laajenee niin, että kaikki johtaa diagnoosiin, jostakin taudista.

Ja hyvä uskoisia on helppo jymäyttää. Onko kyse jymäytyksestä vai harhaan johtamisesta vai hoidollisesta toimenpiteestä, kun muusta ei tiedetä. Oikeammin sanottuna ei ole haluttu tietää ja  resurssi pulan vuoksi, mennään siitä, mistä aita on matalin. Pilleripurkin ja dosetin säväyttämä elämä, on ulkoapäinjohdetuksi tulemisen taidon-ja vallankäytön näyttö.

Yhdestä pienestä pilleristä voi alkaa ja alkaakin useinmiten monisairastuneisuus. Sivuoireet, joista esimerkiksi Paranemisen Avaimet kirjan kirjoittajat toteavat, että ei ole olemassa sivuoireita vaan lääkkeiden käytöstä suoraan johtuvia sairauksia... kielikuvilla on ihmeellinen vaikutus. Ei tunnu niin kamalalta sanoa, kun sanoo sivuoireet ja toisaalta lääkkeen saaja saa kuvan, että ei se niin  vaarallista ole.

Oli yksi rouva, jonka elämää kohtasi suuri suru ja surua seurasi paha olo. Pahan olon jatkuessa, jaksaminen hiipui. Ei tullut uni, ruoka ei maistunut, väsymys kasvoi kasvamistaan. No - seurauksena lääkäri määräsi lääkkeet, joiden piti hoitaa rouvan olotilaa. Rouva ei ollut sairas vaan poissa tasapainosta. Unilääkettä, rauhottavaa ja " onnellisuus" pillereitä. Elämää kohentava lääke coctail oli valmis. Miten sitten kävikään? " sivuvaikutuksina" ilmaantui, suun kuivuminen, huimaus, päänsärky, ruokahaluttomuus, vapina, vatsa kivut, nykimiset, suonen veto, hormoonit sekaisin levottomat jalat.... ja coctail vain sakeni, dosetissa liki 20 pilleriä ja rouva eläkkeelle, mielenterveys ongelmien takia. Tällä hetkellä-haudassa. Ikää ehti kertyä vähän reilu 50 vuotta. Kuolinsyy itsemurha.

Entä jos tätä rouvaa olisi hoidettu toisin? Keskuteltu surun merkityksestä ihmisen henkiseltä kannalta? Energiahoitoa voimavarojen lisäämiseksi ja tasapainottamiseksi. Ratkaisukeskeistä terapiaa ongelmien selvittämiseksi. Kaikki kemialliset myrkyt olisivat jääneet ottamatta sillä seurauksella, että kehon hienojakoinen mekanismi ei olisi myrkyttynyt ja lisä myrkyt olisivat olleet tarpeettomia. Keho ja mieli olisivat hoitaneet asian ja elämä olisi jatkunut. Yhtä kokemusta rikkaampana ja kokemus olisi opettanut jotakin, elämästä ja ihmisestä itsestään.

Henkisen olemuspuolen minimointi ja mitätöinti on johtanut ja johtaa katastrofiin, joka on juuri nyt käsillä. Ihmisen sisäisien voimavarojen tyhjäksi tekeminen auktoriteettien toimesta, on saavuttanut lakipisteensä. Materialistien ahneus, seurauksista piittaamattomuus ja ihmisen elämän tuhoaminen on niin vakava asia, että sen käsittäminen tuntuu mahdottomalta. Kuinka paljon lääkkeet ja virallisen tahon hoitotoimenpiteet ovat tappaneet ihmisiä? Uskaltaako kukaan edes arvioida?

Paljonko sairaaloissamme ja  ns. kotihoidossa on myrkyttymisen tilassa olevia ihmisiä? Kuinka moni sairastaa, lääkkeistä johtuvia pitkäaikaisia, kuolemaan johtavia,  sairauksia? Kuinka monella on myrkkyresepti ja pilleripurkki, kun tuntuu niin pahalta? Moniko on menettänyt terveytensä hyvä uskoisuuttaan ja tietämättömyyttään?

Moni ihminen rukoilee, Luojani, älä anna minun joutua sairaalaan. Anna minun kuolla saappaat jalassa, sitten kun on sen aika. Mietityttää!!! Koko virallinen hoitosysteemi pyörii veroeuroilla eli meidän jokaisen maksamana. Ja lisäksi maksamme myrkkypillerit ja Kelan korvauksetkin, menevät ihmisten pörssistä. Virallinen taho on naimisissa lääkebisineksen kanssa, rokotukset, seurannat, kontrollit, viitearvot jne. Lääkettä vauvasta vaariin, keksimällä keksittyihin vaivoihin, että piirin pyöritys voisi jatkua. Ja ihmiset USKOO, kun eivät ota muusta selvää. Se kaikki muu on leimattu huuhaaksi ja puoskaroinniksi.

Kaikista surullisinta on, että lapset ja nuoret alistetaan tietämättömien vanhempien ja hoitavien tahojen toimesta tähän. Mitä mahdollisuuksia heillä on säilyttää terveytensä tässä sairaassa yhteiskunnassa? Entä vanhukset, joita ylilääkitään surutta ja kaikkien silmien alla?

Oikeasti, eikö tämäkin ole merkki, että meillä kaikilla on heräämisen aika!!!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti