tiistai 5. helmikuuta 2013

Valon pisaroita

Valo on Jumalallisen tiedostamisen sanallinen kuvaus. Mitä enemmän valoa, sen selvemmin voimme nähdä ja ymmärtää. Tarvitsemme ymmärrystä, että voimme valita oikean suuntaisia tekoja elämämme rakentumiseksi, itsemme varttumiseksi henkiseen olomuotoon. Tietämättömyys ja kapea alaisuus ovat tunnusomaisia tiedostamattomuudesta. Juuri nyt elämme tätä vaihetta, jossa valo ja varjo kohtaavat joka rintamalla. Luetpa lehtiä, katsot uutisia, kuuntelet ihmisiä, asetelma tulee esille, jos ei pää lauseessa niin ainakin sivulauseessa tai rivien välistä. Uusi aika tarkoittaa juuri tätä ja sinä olet eturintamassa valinnoillasi.

Energia on keskeistä-tiede on sen vahvistanut, minkä moni ihminen on oivaltanut jo monta elämää sitten. Kuitenkin yhteiskuntamme vaikuttajissa, on professorin arvonimeä kantavia, lääketieteen edustajia, jotka väittävät " kaiken olevan humpuukia." Liitän tähän You Tube linkin, jotta voitte itse kuulla ja nähdä. Juuri tästä on kyse, kun valo virtaa vanhojen rakenteiden läpi. Pane merkille oma reaktiosi katsoessasi videon.

Kevättä on jo ilmassa. Kevät on laajenemisen ja kasvun aikaa. Tiedän, että moni ihminen painii menneisyyden seurauksien setvimisessä. On hyvä muistaa, että seuraukset voivat juontaa juurensa kauas edellisiinkin elämiin asti. Ihmissuhteissa käydään ne kovimmat väännöt, koska samat sielut kasvavat rinta rinnan, elämästä elämään. On huikaisevaa ajatella näitä lähimmäisiä, joiden kanssa eletään tätä aikaa. Rakkaus yhdistää, koska juuri rakkauttahan sitä opetellaan, vaikkakin usein epäsovun tai riitelyjen melskeessä. Lapset, sukulaiset, puoliso, ystävät-kaikki etenemässä kohti kirkastumista. Varjoista (epäsovusta) valoon (harmoniaan).

Entä ne riitaa ja riitelyä ylläpitävät lähimmäiset? Jokainen vastaa omista ajatuksista, sanoista ja teoista. Viisas vetäytyy eikä lisää vettä myllyyn, koska aivan varmaa on, että asia putkahtaa esille enemmin tai myöhemmin. Koetinkivet eli haastavat ihmissuhteet, ovat se testien paikka, kuinka olet oppinut antamaan anteeksi ja kykenet päästämään irti oikeassa olemisen tarpeersta tai viimeisen sanan sanomisesta. On muistettava, että kynnysmatoksi tai likasankojen kaato paikaksi alkaminen ei ole henkisen kasvun merkki. Oman itsen alentaminen ja mitätöinti, ovat merkkinä rakkaudettomuudesta. Jokaisella meistä on itseisarvo, jota voimme pitää yllä kunniottamalla elämää. Elämän kunnioittaminen tarkoittaa myös sitä, että meidän on siedettävä ihmisiä, jotka ovat eri mieltä asioista, kuin me itse. Tunnepitoinen kuohahtelu näissä tilanteissa vie energian juuri varjoihin ja se ei missään tapauksessa lisää valoa. Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi... vasta kun rakastat itseäsi, voit rakastaa muita. Tämä rakkaus ei ole itsekkyyttä tai oma hyväisyyttä, vaan tietoisuuden värittymistä, virittymistä Jumalalliseen tilaan.

Kasvuun antautuminen on elämälle antautumista. Pään, ajatuksien, asenteiden, opinkappaleiden, uskomuksien ja ymmärryksen tuulettaminen kannattaa aloittaa nyt. Jumalliset energiat tukevat uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa elämää kaikilla tasoilla. Me kaikki kannamme ja välitämme energiaa, väritämme sen laadun omin ajatuksin, sanoin ja aikomuksin. Kun pitäydyt hyvässä, voit olla varma, että olet niitä maailman muutoksen pioneereja, joita koko henkimaailma tukee. Valitkaamme viisaasti, tehkäämme oikeita asioita ja kiinnittykkämme rakkauden säteisiin, jotka voimistuvat ja voimistavat meitä. Niin liitymme kaikkeen siihen mitä on ja tulee olemaan. Emme elä turhaan, ilman merkityksiä. Emme ole täällä sattumalta, vaan meillä kaikilla on tarkoin Jumalallisessa mielessä oleva tarkoitus ja tehtävä. Maailmaakaan ei luotu yhdessä hujauksessa, joten ole kärsivällisen päättäväinen. Suunnan ollessa oikea, päämäärä tulee eteesi väistämättä. Sinnikkyyttä ja sisua, rakkautta ja anteeksi antoa, eväitä uuteen uljaaseen elämään.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti