tiistai 8. syyskuuta 2015

Valon aalto

Pimeys, joka ilmenee pahuutena, on ihmisten ajatuksien synnyttämä.
Valo, joka ilmenee rakkautena on Jumalan tahto.
Ihminen valitsee kumpaan hän liittyy.
Ihminen valitsee ja toimii sen mukaan.

Nyt on valitsemisen hetki.

Ennen ryhtymistäsi työhön, kysy itseltäsi kestätkö seuraukset?
Ennen ensimmäistäkään ajatusta, sanaa tai tekoa, kysy itseltäsi, mikä on elämän tarkoitus?

Nyt on valinnan hetki ja valitsematta jättäminenkin on valinta pahuuden puolesta.
Kukaan ei pääs pälkähästä välinpitämättömyyttään tai tietämättömyyteensa vedoten.

Rukoilkaamme:
Ihmisinä olemme tulleet tämän tien päähän. Kansakuntina olemme saattaneet
maailmaan välinpitämättömyyden, pahuuden, jonka hirmuteoille ei löydy määritelmää,
ei selitystä. Kuitenkin Jumalallisen lain mukaan ihminen saa sen mitä ajattelee ja toivoo.
Toiveemme ja ajatuksemme ovat kiteytyneet ja tulokset ovat nähtävissä.

Jumalani-tämä aika on seurausta, jonka olemme luoneet ja nyt meidän pitää kyetä
ratkaisemaan monta ongelmaa. Rukoilemme kaikesta sydämestä, että voimistumme
pitämään yllä valoa. Valoa, joka näkyy pimeydessä kaukaa tuleville sisarille ja veljille.
Valoa, joka herättää paatuneimmankin rikollisen omantunnon miettimään elämäänsä
ja omaa kohtaloaan.
Valoa, joka läpäisee kaikenlaiset esteet olivatpa me fyysisiä tai henkisiä, jotta
jokainen löytää itsestään sen sinapinsiemenen verran uskoa Sinuun, joka olet rakkaus.

Jumalani-tässä on kotini, avaan sen niille, joilla ei ole mitään. Tässä ovat käteni-
annan ne sinun käyttöösi, kaikkeen siihen tehtävään, mitä minun tulee tehdä.
Tässä on aikeeni, ajatukseni, toiveeni ja aikani, että kykenisin täyttämään sen osan,
jonka olen itselleni valinnut. Auta Jumalani minua toimimaan rakennukseksi. Vahvista
minua, etten ala epäilemään. Herkistä minua vaistoamaan ne hetket, jolloin voin sanoillani
koskettaa niitä, jotka ova eksyksissä.

Tapahtukoon sinun tahtosi ja se on minun päämääräni, elämäni sisältö ja merkitys. Amen.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti