Mittaamme elämäämme vuosina,
kuukausina, tunteina, sekunteina. Elämänkaari, joka alkaa pisteenä
ja nousujohteisesti saavuttaa tietyn kohdan, josta kaari alkaa
laskea. Laskeutuu samalle tasolle, josta sitä alettiin piirtää.
Alku ja loppu, siihen väliin mahtuu koko elämä. Niin me luulemme,
koska emme tiedä muuta.
Uskomuksemme värittävät koko
elämämme. Harvoin kyseenalaistamme uskomuksiamme, koska on
turvallista uskoa, kuin yleisesti uskotaan. Kuulua samaan
seurakuntaan, yhteisöön tai yhdistykseen antaa turvallisuuden
tunnetta. Näin meillä – menttaliteettia. Systeemi toimii
paremmin, kun sora ääniä ei kuulu. Saman mielisiä on helppo
johtaa. Alaisten uskollisuus johtajille takaa asioiden sujuvuuden.
Entä sora äänien merkitys? Usein
sora äänien aiheuttajia karsastetaan, koska he haastavat
vallitsevan systeemin. He kritisoivat ja tuovat esiin usein
kiusallisia asioita vallitsevan systeemin nurjemmalta puolen, kuten
vallanhimosta kumpuavan ahneuden, piittaamattomuuden ja
vääristeltyjen totuuksien perimmäiset tarkoitukset. Sora äänien
takaa löytyy ihmisiä, joilla on rohkeutta ajatella omilla aivoilla,
tutkia ja ottaa selvää. Kapinalliset, populistit,
toisinajattelijat, mielenosoittajat jne. Juuri se kansanosa, joka
pitää vallassaolijoita varpaillaan.
Hyvinvointi on ikuisuus aihe, josta
väännetään peistä. Yleisellä tai yhteiskunnallisella tasolla on
selkeät käsitykset, miten yksilöä hoidetaan, jos hän voi
huonosti. Ennen huonovointisuuden putkahtamista elämään, meillä
ihmisillä on niin sanottu etsikkoaika. Miten pidän itsestäni
huolta, etten päästäisi itseäni siihen tilaan, että joudun
systeemin lääkittäväksi. Ennaltaehkäisy tarkoittaa vastuun ottoa
omista valinnoista. Siinä elänmänvaiheessa, kun alamäki alkaa,
syystä tai toisesta, meillä on vaihtoehtoja toimia.
Elämä on täynnä vaihtoehtoja, mutta
yhteisössämme on vallalla käsitys, että ei ole olemassa muuta
hyväksyttävää tapaa toimia, kuin se mitä pidetään yllä ns.
virallisella tasolla. Mikäli uskomme vain sitä, mitä meidän
halutaan uskoa, jätämme koko rikkaan, runsaan ja vaihtoehtoja
täynnä olevan elämän huomiotta. Kapeudumme ja hyvin helposti
meistä tulee systeemin uhreja. Näistä uhreista ei puhta, koska ne
lyövät kiilaa kaikkivoipaiseen viralliseen systeemiin.
Valinta on kaikesta huolimatta aina
itsellä. Mihin alan? Mitä teen elämälläni, ajallani? Olenko
unessa elämän runsauden suhteen ja pitäydyn kaavoihin, jotka
antavat kapean ja näennäisen näköalan elämään? Annanko elämäni
lipua ohi koskaan kyseenalaistamatta sen merkitystä? Uskallanko
koskaan nousta seisomaan, koska olen uskomuksieni tilassa
kontallaan?
Elämä haastaa meitä kaikkia.
Itsestämme löydämme vastaukset kaikkein kipeimpiinkin
kysymyksiin. Sisäinen itse on aina läsnä, olkoonkin, että olemme
kiinnittyneet ulkoiseen. Elämisessä on
lopulta kyse oman totuuden oivaltamisesta. Olemme jokainen ottaneet haasteen vastaan, koska olemme
tällä elämänkaarella. Aika on määre, mitta, joka
kuvitteellisesti pitää systeemin kasassa. Olemme enemmän kuin
piste elämänkaarella, olemme ajassa liikkuvia ikuisuuden olentoja.
Matka todelliseen elämään alkaa siitä hetkestä, kun on valmis
katsomaan sisimpään ja kysymään itseltä, mitä olen valmis
itsessäni tekemään elämän parantamisen suhteen? Odotus, että
joku muu hoitaa hommat, on vanhentunut malli, josta on mahdollisuus
päästä eroon.
Ajatus ja tunne vetää puoleensa. Luomme niiden kautta. Halu ja motivaatio on moottori, joka käynnistää elämisen prosessit. Ensin on löydettävä halu tehdä jotakin. Todellinen halu on se aktivoiva elämänkipinä, joka saa meidät ryhtymään. Sitä kipinää meidän on hoidettava oikeanlaisilla tavoilla.
Henkinen kipinä hoituu henkisyyteen liittyvillä asioilla. Luonnostaan henkisyyteen kuuluu rakkaus ja anteeksi antaminen, hyväntekeväisyys ja ilo. Meditaatio, rukous ja elämästä kiitollisuus vahvistavat henkiminäämme. Ne eivät pelkästään riitä, vaan niitä tulisi toteuttaa arkisessa elämässä. Pyhittäminen tarkoittaa juuri tekoja rakkaudesta päin.
" Kohtaan sinut sisareni, veljeni, siinä tunteessa, että olemme elämän matkalaisia hamasta aamu usvasta illan kirkkauteen. Olemme kohdanneet usein ja jokaisesta kohtaamisesta on jäänyt jälki sydämeeni, siihen todelliseeen toteen, mikä minussa on ikuista. Ilo, jota tunnen, ei ole tästä elämästä, vaan kauempaa ja korkeammalta. Se yhdistää ja antaa toivoa, silloin kun tämän elämän soinnut saavat minut unohtamaan oman todellisen olemukseni. Olen kiitollinen elämästä, koska sen läpivievillä teillä olen saanut varttua siksi mikä olen nyt. Sinä ja minä kuulumme yhteen, läpinäkyvät siteet eivät heltiä edes kehon kuolemassa. Turhaan murehdimme ja huokaamme, sen sijaan meidän tulee olla kiitollisia. Kiitollisia siitä, että nämäkin vaikeudet vievät meitä kohti eivätkä suinkaan loitonna.
On olemassa taso, jossa kaikki näkyy selvästi. Selkeämmin kuin ikinä ajallisessa kehossa ollessa. Minulla on, aika ajoin, tilaisuus tietää, miksi, miten ja syystä että. Sen tietoisuuden yhteen sovittaminen tämän elämän tilanteiden suhteen, on haaste. En voi edetä yhtäkään askelta ettenkö kävisi kokemuksien läpi. Siinä on elämäni siunaus vaikka toisinaan voin kokea sen kiroukseksi.
Valitsen aina ja kaikessa puoleni. Olenko elämää vastaan vai sen puolesta. Elämä on yhtä kuin Jumalan tahto. Jumalan tahto on ikuisuuksien virtaava elämä, jonka perusta on totuus ja armo. Jos en kestä totuutta, vastustan sitä. Jos kestän totuuden, en voi muuta kuin edetä ja kasvaa. Jumalallinen armo lepää ikuisuuden virrassa eli energiassa. "Vaikka minä vaellan pimeässä laaksossa, en minä pelkää mitään pahaa." Ei tarvitse pelätä, koska rakkaudessa eli Jumalassa, ei ole pelkoa. Minussa on pelkoa niin paljon, kuin olen Jumalasta erillään. Siinä on tekemisen ja ryhtymisen paikka, että pystyisin luottamaan enemmän kuin pelkäämään. "
Hengen puhetta hengestä. Kiitos, ylistys ja kunnia. Amen.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti