Elämässä

Näetkö kaikki ne ihmeet, mitä ympärilläsi on? Antaudutko ihmeiden kokemiselle vai oletko sulkenut itsesi siihen tietoisuuteen, ettei ihmeitä ole olemassa? Pidätkö kaikkea itsestäänselvänä, realistisena ja loogisena? Uskotteletko itsellesi, että sinulla ei ole mielikuvitusta, luovuutta tai että et osaa rentoutua, päästää irti, olla leikkimielinen ja rento? Koetko itsesi vanhaksi, loppuunkuluneeksi, ilottomaksi ja apeaksi?

Maailma, missä elät, on omaa luomustasi, uskot niin tai et. Kauneus on katsojan silmissä, niin myös ankeus ja ilottomuus. Olet matkalla tämän kertaisen fyysisen elämäsi halki ja kokemukset joissa olet, tulevat elämääsi menneisyytesi valintojen seurauksena. Menneisyys näkyy tässä hetkessä ja juuri tänään luot huomista ja tulevaa elämääsi, ompa elämä tässä ajassa tai ikuisuudessa. Tämä on henkinen totuus, johon meidän ihmisten on vaikea asettautua omien uskomusjärjestelmiemme vuoksi. Taistelet koko ajan todellista itseäsi vastaan, juokset jatkuvasti todellista itseäsi pakoon, pakenet todellista Jumalaa. Materialistinen maailma on hengetön taso ja jos olet lumoutunut siitä, olet kääntänyt selkäsi todelliselle ikuiselle itsellesi ja myös Jumalalle. Samalla menetät vähä vähältä yhteytesi ihmeisiin, pidät niitä vain sattumina tai et enää reagoi niihin. Luomamme todellisuus on tietoisuutemme tila ja luodessamme elämän, josta puuttuu henki emme voi olla kokonaisia ihmisiä. "Ihminen ei elä pelkästään leivästä, vaan myös Jumalan sanasta..." Olemme osaksi kuolleessa tilassa, kun emme ota vastaan Jumalan sanaa ( energiaa)?

Vapaan tahtomme siivittäminä voimme aina tehdä valintoja, mihin ryhdymme, mihin uskomme ja minkä jääväämme elämästämme pois. Vastuut ja seuraukset pysyvät itsellämme. Joudumme tekemään niistä tiliä aivan varmasti, jossakin vaiheessa. Paineet, stressit, ahdistukset, pettymykset ovat oppimista varten elämässämme.Olemme haalineet ne koettaviksemme, koska tarvitsemme kipua ja kärsimystä henkiseen avautumiseemme. Ulkoistaessamme vaikeuksiemme syyt juutumme kierteeseen, joka johtaa joko henkiseen havahtumiseen tai tämän kertaisen oppimis kokemuksen hyödyntämättä jättämiseen. Kantaessamme vihaa, kaunaa ja kostoa sitoutamme itsemme siihen ja kärsimme seuraukset. Antaessamme anteeksi ja päästäessämme irti negatiivisuudesta, astumme askeleen kohti henkistymistä.

Missä vaiheessa ihmeet astuvat elämäämme? Ihmeitä on koko ajan, mutta emme voi kokea niitä, koska olemme sitouttaneet itsemme matalalle energia tasolle. Aikamme ja energiamme ei riitä "hömpälle", koska uskottelemme että henkinen ihminen ei ole totta. 

Elämäni on hengen läpäisemää. Tunnistan sen ja olen kiitollinen. Kiitollisuus Jumalaan siivittää askeleitani ja yhä selvemmin alan ymmärtää, mistä tässä elämässä on todellisesti kyse. Mitä enemmän vapaudun, sen herkemällä tasolla olen. Herkkyys ei ole heikkoutta, vaan voimaa. Teen sen, minkä koen oikeaksi, sanon ja kirjoitan omaa kokemustani. Se ei tarkoita, että kokemukseni on ainoa oikea tapa, vaan se antaa ajattelemisen aiheita. Ajatus on luomisen alku. Kieltäytyä ajattelemasta on yhtä kuin ulkoistaa oma elämä, odottaa ja toteuttaa muiden käsitystä ja luomusta elämästä. Havahtuminen henkisesti, avaa väylän, oman vastuun merkityksen ymmärtämiselle suhteessa toisiin, itseen ja lopulta Luojaan. Kenen ajatuksia ajattelet? Mikä on se, joka ajattelee sinussa?

Sinulla on avaimet kaikkiin oviin elämässäsi. Ovien aukaisu on ongelmallisten tilanteiden ratkaisua. Mitä enemmän suljettuja ovia, sen ahtaampaa ja hengettömämpää elämää. Miksi et alkaisi jo tänään sovittelemaan hallussasi olevia avaimia ongelmiesi oviin? Vaihtoehtojen ja mahdollisuuksien runsaus tulee ylättämään sinut. Entäpä jos kerrassaan heittäytyisit elämääsi kuin lapsi? Ilosta ja innostuksesta hihkuen. Jos ilon ja innostuksen aiheet ovat vähissä, alkaisit etsiä niitä toisesta suunasta, kuin aiemmin. Muutos parempaan voi alkaa jo siitä, että rikkoo jonkun rutiinin, jota on alkanut pitää luonnollisenatai turvallisena. Turvallisuuteen juuttuminen on varmin tapa jättää elämä elämättä. Haikeus, ikävä ja surullisuus kumpuvat lepäämään vetäytyneestä seikkailijasta, joka uskottelee itselleen, että on liian vanha ja väsnyt aloittamaan jotakin uutta ja erilaista.

Voima on läsnä meissä jokaisessa, mutta emme välttämättä ole tietoisia siitä. Uimme keveissä elämän vesissä, emmekä uskalla sukeltaa syvemmälle. Se väkevyys, mikä vetää meitä puoleensa, on tietoisuus Jumalasta, rakkaudesta ja ikuisuudesta. Luottamus on ilmaisu, jota kannattaa pohtia ja mietiskellä. Miksi emme voi luottaa elämään? Elämä on Jumala. Jumala on rakkaus ja voima. Mikä estää meitä? Pelko on rakkauden vastakohta, Jumalan vastakohta. Niin paljon kuin meissä on pelkoa, niin kaus olemme jäävänneet itsemme Jumalasta ja Hänen rakkaudestaan.

" Sukelsin pää edellä elämän mereen. Pohja virtaukset vetivät minua puoleensa sellaisella sykkeellä, etten halunnut muuta, kuin hukkua siihen tuntemukseen. Päästin irti peloista ja luotin siihen tunteeseen, joka läpäisi tajuntani. Lakkasin hengittämästä ja liuin tietoisuuteni äärirajoille. Maisema, joka avautui oli taivaallinen.  Olin taivaassa, elämää sykkivässä tietoisuudessa. En ole koskaan ollut yksin, en erillinen enkä kuollut. Kokemus avasi minulle oven, jota olen etsinyt monta ihmisen ikää. Luoja Jumala antakoon minulle voimaa ilmaista sitä ulottuvuutta."

Luomuksesi

Elämän merkitystä me kaikki etsiskelemme. Miksi, miten ja syystä että. On elämä ja on ihminen, mitä ihminen tekee elämällään? Jos millään ei ole merkitystä, niin olisimmeko täällä? Jos kaikki olisi hetkellistä, yhden huikaisevan hetken kestävää tähdenlentoa ja sen jälkeen tyhjyyttä, loppumatonta loppumista, ilman mitään, suostuisitko jatkamaan tästä eteenpäin? Olisitko oikeasti olemassa vai olisiko vai olettamus, epäluulo, turhautuminen ja kuolema. Elämä olisi yhtä samaa pimeää kuolemaa. Hetkestä toiseen, ilman mitään syytä tarttua elämään. On elämä ja on ihminen, mitä elämä tekee ihmisellä?

Tätä taustaa vasteen ei yhtään mitään. Ei mitään sellaista, joka sytyttäisi kaipuun johonkin, parempaan, pyhään yhteyteen. Ei mitään, mikä muistuttaisi minua minusta, näinä hetkinä, kun ajatukseni aallot pyyhivät olemassaloni rantoja. Olenko olemassa omassa mielessäni? Elänkö, hengitänkö vai olenko olematta? Kuka muu sen tietää, kuin minä tai minussa oleva, jokin määrittelemätön ydin, jonka olemassaoloa vähätellään, tehdään tyhjiksi, niiden toimesta, jotka väittävät olevansa enemmän. Mistä he ovat tietonsa saaneet? Miten he voivat olla varmoja totuudestaan? Mikä saa heidät uskomaan, niin kuin he uskovat? Mikä minut saa uskomaan niin kuin minä uskon? Mikä on se perusta, mistä jokainen luo oman näkemyksensä elämästä ja sen ilmiöistä?

Ymmärtäminen liittyy inhimilliseen kasvuun ihmisenä. Uskomus ja usko liittyvät kokemuksellisuuteen, ulkopäin tulleisiin opetuksiin, pakotteisiin ja vaatimuksiin. Usko haastaa ymmärryksen ja ymmärrys tekee uskomukset tyhijksi, niissä tapauksissa, kun uskomuksilla ei ole totuuden kanssa tekemistä. Silti uskomukset vievät voiton, koska uskomiseen liittyy ulkoiset paineet, odotukset ja se mitä mieltä muut ovat. Ne jotka väittävät tietävänsä totuuden perustelevat tietoaan omilla uskomuksillaan. Mistä erotat mikä on totta? Mistä saat varmuuden, että suuntasi on oikea? Mikä voi murtaa epäluuloisuutesi ja vapauttaa sinut omasta luomuksestasi?

Meissä jokaisessa on jokin määrittelemätön ydin. Millä nimellä sitä kutsutaankin, se on olemassa. Siitä voimme olla yhtämieltä, että keho itsessään ei elävöitä kehon lihaksia, mieltä, ajatuksia, tunteita. Kudos ei ole itsessään elävä, vaan sillä täytyy olla jotakin sellaista, mikä saa sen toimimaan. Henki elävöittää kehon. Mistä se henki tulee ja mihin se menee kehon lakatessa toimimasta? Kaikki on kiinni aivoista? Mikä aivoissa on se tekijä, joka saa muut kudokset toimimaan niin kuin ne toimii? Eikö aivotkin lopulta muodostu soluista ja kudoksista? Jos henkeä ei ole, niin ei ole elävää kehoa. On ruumis, jossa ei ole elämää. Missä on se elämä?

Asioiden yksinkertaistaminen helpottaa ymmärrystä. Näissä asioissa ei voi edetä latvasta maahan vaan on noustava maasta kohti latvaa. Kivijalka elämälle syntyy tutkimuksen ja pohdinnan kautta. Elmämisen tarkoitus on tulla tietoiseksi kokemuksellisesti.

Tapaan ihmisiä, jotka ovat jumittaneet elämänsä siihen, että epäilevät kaikkea. Epäily ja skeptisyys tekvät elämästä uuvuttaa ja masentavaakin. Ilo ja energia kaikkoaa, koska kaikki aika kuluu saman ympyrän kiertämiseen, ilman toivoakaan siirtymisestä laajemille elämän kehille. Jokin niissä ihmisissä janoaa hengellistä kokemusta, mutta ihmisen persoona ei suostu avamaan sydäntään, koska pää ajatuksineen hallitsee. Olisiko siitä apua, että alkaisi aivan alusta. Nollata kaikki mitä on tähän mennessä oppinut. Ilman ehdollistunutta ajatusta ja epäuskoa alkaa rakentua uudestaan. Kääntää huomio ulkoisesta sisäiseen. Päästää irti ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan. Vapautua kielteisestä ja sanoa kyllä elämälle itselleen.  Kyllä kyllä kyllä. Mielen syövereistä nousee ei ei ei. Ei elämälle, ei itselle, ei kaikella mitä on. Siinä on uusi alku-kyllä. Suostua kyllään, myönteiseen suhtautumistapaan ja senteeseen. Kyllä elämälle, kyllä itselle, kyllä kokemuksille.

Jos kerran ei ei tuota mitään hyvää, niin järkevää on muuttaa ei kylläksi. Ponnistella pintaan ja huutaa isolla äänellä KYLLÄ. Minä haluan oppia. Minä haluan elää. Minä elän ja opin. Vapautan itseni negaatioiden ahtaudesta positiiviseen ulottuvuuteen. Mitä siitä, että kukaan ei ymmärrä minua. Eikö tärkeintä ole tehdä tästä matkasta, mitä elämästäni on jäljellä, yhtä huikaisevaa kokemusta?! Jos kerran en tiedä, niin miksi antaisin tietämättömyyteni kahlita minut pimeyteen? Eikö siinä ole jo syy alkaa elämään ulospäin?

Koko eletty elämä on mukana. Kokemukset ovat jättäneet jälkensä minuuteen, mutta minä itse voin päättää suhtaudunko kokemuksiini kielteisesti vai opettelenko ajattelemaan kokemuksien opettavaista puolta. Entäpä jos tarvitsen traumojani siksi, että alan tulla elävämmäksi, laajemmaksi ja tietoisemmaksi? Entä jos haavat huutavat minua parannukseen? Mielenmuutokseen ja irtipäästämiseen. Suostunko elämään vai lymyänkö koko elämäni varjoissa? Sekö voisi olla tarkoitus tälle kokemukselle? Jos kerran kukaan ei osaa lopulta sanoa miksi, niin tuntuu luonnolliselta, että minun itseni on selvitettävä itseäni vaivaavat mysteerit. Valinta on lopulta aina itsellä-aina.

Jos jokin ei toimi, niin on tehtävä asioita toisin. Ajattelun ja pohdinnan kierteistä voin siirtyä toiminnan tasolle. Pysyä siinä mitä tekee. Kurinalaisuus ja keskittyminen tekemiseen auttavat silloin,
kun pää, sydän ja koko keho huutaa.