Oletko aivan varma?

Turvallinen elämä rakentuu paljolti uskomuksien varaan. Rutinoitunut elämä turruttaa aisteja ja havaintoja ympäröivästä maailmasta. On ajatus ja toive, että kaikki jatkuisi ennallaan mutta voi olla myös unelma, että jotakin tulisi muuttua....

Ihmisenä tässä ajassa blogin löydät jatkossa tästä osoitteesta: http://www.villa-eeta.fi/440804937

Elämä on haurasta

Kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen. Ihminen ei ole irrallinen olento, joka voi toimia toisista piittaamatta. Jokaisen elämällä on arvo ja merkitys, joka tulee punnittavaksi viimeistään siinä, kun elämän lanka katkeaa. On sanottu, että ihminen alkaa ajatella elämää, kun kuolema tulee lähelle. Siihen asti kaikki tuntuu sujuvan jouhevasti ja ilman suurempia käänteitä.

Kuolema pysäytää ihmisen ja yhteisön totaalisesti. Kysymykset miksi näin kävi? Mitä tapahtui? Miksi juuri hänelle piti käydä näin? Kysymyksiä, joihin ei vain tunnu löytyvän vastauksia, miltään suunnalta. Suru yhdistää ihmisiä hetkeksi, mutta aika pian elämän virta jatkaa kulkuaan. On raskasta ja vaikeaa käsittää tapahtunutta. Jokainen pyrkii selviytymään, koska on mahdotonta pysäyttää ajan pyörää. Tyhjäksi jäänyt tila ei täyty, ihminen ei ole enää tavoitettavissa.

Kokemuksien tarkoitus on havahduttaa ihmisiä. Mikäli ihmisellä on jonkinlainen käsitys henkisestä todellisuudesta, hän voi lohduttautua syvästä viisaudesta, mikä liityy ihmisen kuolemattomaan sielu-käsitykseen. Keho on sielun asunto, jossa se viipyy tarvitsemansa ajan. Siirtyminen tästä ajasta toiseen on tarkoin kontrolloitua ja suunniteltua. Usein nuoren ihmisen kuolemalla on suuri, jopa mittaamatton tarkoitus. Se havahduttaa yhteisöä pohtimaan omaa arvomaailmaansa, elämän perusteita ja merkityksiä. 

Mikä on totta elämässä? Totuutta on etsitty ja etsitään edelleen. Tuntuu, että se pakenee sitä mukaan, kun siitä ollaan saamassa jonkunlainen ote. Ehkä on niin, että totuus välttelee ilmituloa, koska suuri yleisö ja yksilöt eivät vielä kestä sitä. Ehkä totuus tuleekin jokaiselle omalla omimmalla tavalla koettavaksi. Matka totuuteen on ihmisen sielunkehityksen ja valistumisen seuraus ja syy. Henkiset lait ovat ikuisia, ne eivät muutu muuksi. Tietoisuus niistä avaa uutta ja kestävää pohdintaa. Kaikella elämällä on merkitys ja ihminen on syyn ja seurauksen lain alaisuudessa. Ymmärtäessään jatkuvan kehityksen ja edistymisen vaateen, on täysin selvää käsittää, että sielun on synnyttävä toistamiseen oppimaan suuria totuuksia itsestään ja luomakunnan järjestyksestä. 

Mikä on meneillään olevan elämän tarkoitus? Vastausta voi lähteä pohdiskelemaan omasta suhtautumisesta itseensä ja elämään yleensä. Ihmisten kanssa tänne on tultu oppimaan ja elämään. Ihmissuhteet kertovat suoraan ja epäilemättä, millä mallilla elämänkoulussa ollaan. On ymmärrettävä, että toiminnalla on aina seuraus, joka palaa omaan kokemusmaailmaan ennemmin tai myöhemmin. Sielu on kokemassa elämää ja tarvitsee niin kielteisiä kuin myönteisiä kokemuksia. Missä muualla ihminen havahtuu tarkastelemaan omaa toimintaansa, kuin suuren hädän tai menetyksen keskellä? 

Yksilöt muodostavat yhteisöjä ja yhteisössä on voimaa, joka usein tulee esille vaikeuksien keskellä. Ihmisten ei pitäisi koskaan eristää itseään tai toisia yhteisöjen ulkopuolelle. Kysymys on välittämisestä ja kokemuksien jakamisesta. Oman surun ja menetyksen keskellä lohdullisinta on lähimmäinen, joka jakaa kokemuksen tuottamaa tuskaa ja surua. Ehkä yhtä-äkkisellä kuolemalla onkin viesti, joka pitää lukea suoraan. Välittäkää toisitanne, välittäkää itsestänne ja elämästä yleensä.

Vanha rouva totesi kerran, että ihmisen on oltava valmis lähtemään. Elämän hauraus tarkoittaa jokaista. Se ei riipu iästä eikä asemasta. Hänen neuvonsa oli, että hoida asiasi kuntoon. Vapauta itsesi turhista luuloista ja löydä elämän ilo. Iloinen ihminen ilmaisee parhaiten kaikkiallista rakkautta, jota voi kutsua Jumalaksi, universaaliksi voimaksi tai millä nimellä sitä haluuakaan ilmaista. Luoja pitää lupauksensa, ihminen kiemurtelee ja pettää, mutta lopulta palaa Isän luo. Tuossa palaamisessa on kyse edistyneestä hengestä, joka maailman matkoillaan on oppinut läksynsä.

Suru on viesti sielulta, siltä ikuisuuksien matkalaiselta, joka tietää ja tuntee salaisimmatkin mysteerit. Itku on ikävää, kammoa ja kauhua. Pohjattomasta lähteestä nousevaa ahdistusta, jota ei persoona kykene ksäsittelemään, kuin aikojen jälkeen, jos sittenkään. Elämä jatkaa kulkuaan, kuukaudet ja vuodet vaihtuvat omassa rytmissään. Hän, joka siirtyi rajan toiselle puolen, on parhaassa mahdollisessa hoivassa. Tänne jääneillä on yksi äärimmäisen merkittävä tehtävä lähteneen suhteen. Rukoilla ja siunata hänen matkaansa. Se auttaa häntä kotiinpaluuseen sinne, mistä hän kerran poikkesi tänne. 

Elämän haurauden keskellä olkaamme vahvoja rakkaudessa ja välittämisessä.