Mitä voimme tehdä?

Edellinen blogi vaatii jatkoa, koska asia on niin vakava ja toisaalta on  paikallaan pohtia, mitä voimme tehdä arjessamme. Ennaltaehkäisevyys tarkoittaa tilanne tajua, hereillä oloa ja huolen ilmaisua heti,  kun huomaa tilanteiden alkavan luisua kielteiseen suuntaan. Huolen puheeksi ottaminen on merkittävä keino. Olemme liian vaivautuneita ja voimattomia ottamaan asioita puheeksi, koska yhteiskunnassamme, jopa lainsäädäntö, kieltää meitä puuttumasta lähimmäistemme elämään. On äärimmäisen tärkeää ymmärtää ja vakuuttua siitä, että kyse ei ole kielteisestä asioihin puuttumisesta vaan positiivisesta välittämisestä.

Vieraantumisemme on saanut mitä merkillisimpiä muotoja. Toimimme itseämme ja elämää vastaan, kun kieltäydymme näkemästä, kuulemasta ja puuttumasta. Jälkeenpäin podemme huonoa omaatuntoa ja syytämme itseämme, miksi en tehnyt mitään, miksi en sanonut tai osoittanut välittäväni. Joku äiti sanoi lapsensa menettämisen jälkeen, että "en voi nyt käsittää, miksi en tehnyt mitään, kun näin lapseni pahanolon."  Pahaolo on merkkinä jostakin asiasta ja kokemuksesta, joka tulee ottaa puheeksi. Ihmisen jäädessä yksin, meistä pieneltä tuntuvan ongelman kanssa, kärpäsestä voi kasvaa suunnaton härkä, jonka kanssa tuntuu olevan mahdoton elää. Siksi on tärkeää toimia ajoissa, ottaa huoli puheeksi ja on parempi puhua omasta tunteesta, kuin yrittää tivata toiselta, että mikä sulla on vikana, kun olet niin outona, surullisena, apeana. Omaista tuntemuksista puhuminen ei haasta toista vähättelemään tai puolustautumaan.

Henkiopin mukaan vanhemmilla on sitoumus lapsiensa huolehtimesesta ja kasvattamisesta. Vastuu kuuluu vanhemmille, jotka ovat saattaneet lapsen maailmaan. Toisaalta koko yhteisö on tukiverkko, joka varmistaa asioiden sujuvuutta. Pohtiessamme nykyistä elämän mallia, voimme heti huomata, missä olemme menneet vikasuuntaan. Välinpitämättömyydellä on kova hinta, jota joudumme maksamaan. Luulemme, että yhteiskunta asiantuntijoineen kykenee hoitamaan näitä vakavia ongelmia. Uskottelemme, että joku muu tai jollekkin muulle kuuluu ottaa vastuu näistä asioista. Mikäli systeemimme toimisi luulojemme mukaan, maassamme ei tehtäisi niitä lukemattomia itsemurhia, kuin niitä tehdään.

Kuulin vasta surullisen uutisen nuoren elämän päättymisestä oman käden kautta. Olkoonkin, että hänelle oli ollut tarjolla apua ja tukea, niin jostakin syystä hän toteutti aikeensa. Ihmiset jotka yrittivät auttaa häntä,  potevat nyt suunnatonta surua ja syyllisyyttä. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Kysymyksiä joihin tuntuu olevan mahdoton löytää ymmärrettäviä vastauksia. Mitkä voimat ovat takana näissä tilanteissa? Pakkomielle, joka ei poistu vaikka toisenlaiset ratkaisut ovat jo tiedossa? Tietämättömyys siitä, että kuolemaa ei ole. Kielteiset henkimaailman henget, jotka lietsovat ihmisen mieleen tuhoavia ajatuksia? Meidän tulee muistaa, että magnetisoimme ajatuksiemme avulla vastaavuutta henkimaailmasta päin. Mitä synkempiä ajatuksemme ovat, sen synkemäksi energiamme muuttuu. Olkoonkin, että henkioppaamme ja suojelusenkelimme tekevät työtä elämämme puolesta, he eivät voi mennä tahtomme ohi. Meillä on vapaa tahto, jota kunnioitetaan. Meidän tulee tajuta, että vapaus tuo myös vastuun. Emme pääse pakoon itseämme, emme elämäämme emmekä valintojemme seurauksia. Tästä meidän tulee puhua läheistemme kanssa. Tässä on se keino, jolla saamme ihmisen ajattelemaan elämää eikä ihannoimaan kuolemaa, jota oikeasti ei ole olemassakaan.

Tartutaan toisimme kädestä ja annetaan energiamme nousta. Se tuo voimaa meille sanoa asioita oikeassa sävyssä ja antaa toivoa niille, jotka juuri nyt vaeltavat hämärissä.  Meidän tehtävämme on toimia ajoissa.  Antakoon Luoja Jumala meille rohkeutta ja viisutta. Katsotaan näkevin silmin. Kuullaan kuulevin korvin. Tästä päivästä lähtien emme kävele ohi vaan pysähdymme kohtaamaan. Juuri tuossa kohtaamisessa myös enkelimme ovat mukana.