sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Anna valon tulla-muutut valoksi

Uusien energioiden aika, tarkoittaa meille ihmisille, mahdollisuuksia edetä henkistymisen suuntaan. Henkistyminen tarkoittaa rakkaudellisuuden, elämänmyönteisyyden, ilon, toivon ja positiivisen tekemisen mahdollisuuksia. Valinta on kuitenkin jokaisella itsellä. Se ei ole automaatti, joka lapsahtaa itse kenenkin elämään, vaan mahdollisuus, ulottuvuus, joka tukee ihmisen valintaa edetä kasvussaan kohti korkempaa ja laajempaa tietoisuutta. Tietoisuus avaa ymmärryksen ja ymmärrys lisää tekojen johdomukaisuutta. Johdomukaisuus tuo elämään syyn ja seurauksen vastuun käsitystä. " Miksi toimisin elämää tuhoavasti, kun ymmärrän, että vastaan teoistani itselleni."

Uuden energioissa voin vihdoin päästää irti vanhentuneista ja ahdistavista tunnejäljistä, jotka sitovat elämäni ahdistukseen, syyllisyyteen ja rakkaudettomuuteen. Kaikkiallinen Luoja vahvistaa todellista minua minussa. Henkinen itse, ikuisuus joka ei pääty, tulee selvemmin esiin. Ymmärrän, että olen todellisuus todellisuudessa ja se määrittää koko elämän.

Uudessa tietoisuudessa luomisvoimani saa aivan uudensisältöiset mahdollisuudet. Minun on vain harjaannuttava siinä.  Ajatus on ensimmäinen tekoni eli on otettava voimakkaampi ote ajatuksiin. Sattumanvaraisten miellejohteisten ajatuksien elämä kuuluu vanhaan todellisuuteen. Tiedän mitä kohti olen etenemässä ja ymmärrän, että ajtukset johdattavat minut kohti sitä. Keskityn siis olennaiseen ja pidän mieleni suunnattuna rakkauteen kaikessa.

Uudet energiat auttavat meitä kuorimaan "sipulimme" vanhoista kaunoista. Vihdoinkin kykenemme ojentamaan kätemme, avaamaan kämmenemme torjumisen ja nyrkkiin puristamisen sijaan. Meillä on mahdollisuus, jota emme jätä käyttämättä. Onko meillä oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin mennä eteenpäin? Eikö eteneminen ole sielun syvin ominaisuus, joka antaa mielekkyyden ja motivaation opiskella elämää ja omaa todellista itseä? Henkistyessämme tämä piirre tulee voimistumaan ja se tarkoittaa hyvyyden ja rakkauden esilletuloa. Juuri sitä kaipuuta ja ikävää, jota olemme kantaneet mukanamme ensi elämästä alkaen. Se ikävä, joka on saattanut meitä matkaan  lukemattomat kerrat ja josta olemme uneksineet aina, vaikka emme ole kyennet sitä nimeämään.

Parantaja meissä jokaisessa on valmiina astumaan esiin. Energia virtaa voimallisemmin ja avaa mahdollisuuden siihen. Keskittymällä rakkauteen ja yhdistämällä ajatuksen siihen, hoiva ja hoito saavuttaa aivan uuden syvyyden. Harjottelu tekee mestarin. Lisäämme myönteisyyden voimaa, joka väistämättä johtaa pysyvään muutokseen. Maailmastamme tulee parempi paikka, koska ihmiset parantuvat. Sitä kautta alamme luoda uutta itseämme, muutoin se ei ole mahdollista. Kysymys kuuluu; oletko sinä valmis tekemään parannuksen, muuttamaan negatiivisuuden myönteisyydeksi, pelon rakkaudeksi ja välinpitämätöyyden välittämiseksi?  Jos sanot kyllä, niin astut uuteen maailmaan, uudistuneeseen elämään. Voimme yhdessä liittyä siihen ulottuvuuteen, joka tuo Jumalan todellisuuden todellisuudeksi. Tätä varten olemme syntyneet tähän aikaan, että olemme niitä uudisraivaajia, jotka murtavat aineen vallan hengen tieltä. Aine vajoaa ja henki nousee-se on Jumalallisen järjestyksen syvin olemus.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Uusi elämä

Maya kalenterin 21.12 2012 on nyt koettu. Maailmanlopun odottajat, siis ne, jotka uskottelivat itselle ja muille, että maailma loppuu, joutuivat pettymään tai helpottumaan. Uskotteluilla on valtava voima, jos ei muille niin niille, jotka elävät siinä tiedossa, minkä he ovat omaksuneet. Tieto siitä, mitä oikeasti on tapahtumassa on olemassa, mutta kovin harva tuntuu olevan siitä tiedosta kiinnostunut. Ihmiskunta rakastaa draamaa ja katastrofeja tai oikeammin media on opettanut ihmiset janoamaan niitä.

Historia on kirjoitettu meihin jokaiseen ja tietoisuutemmetila tulee esille näissä tilanteissa, jotka on kirjoitettu tietyihin päivämääriin. Olemmeko sitoutuneet pelkoon vain rakkauteen? Se peruskysymys, johon otamme jokainen kantaa, toimimalla tietyyä tavalla. Mallinnus on sisäänkirjoitetu meihin ja toteutamme käsikirjoitustamme tiedostaen tai automaattisesti. Kyse on tietoisuudesta.

Se suuri käsikirjoitus, joka on Jumalasta lähtöisin, tapahtuu kaikilla tasoilla joka tapauksessa. Meidän ihmisten tulisi vain tajuta, että yrityksemme selittää sitä, ei onnistu tällä kehityksemme tasolla. Selitämme sen, mikä sopii meidän uskomuksiin ja ymmärrykseen. Variaatioita on lukuisia ja kaikissa niissä on hiven totuutta. Koko totuus on paljon laajempi, että sen hahmottamiseen vaaditaan paljon syvempää, laajempaa ja koonaisvaltaisempaa älyä. Olemme kasvamassa kohti sitä ja jo sen oivaltaminen, avaa joustavuutta ja kärsivällisyyttä elämän selittämiseen. Ihmisen kasvuun kuuluu ilmiöiden tutkiminen ja niiden syys seuraus suhteiden selvittäminen. Haluamme selvittää ja selitää kokemuksia ihmisenä olemisesta, juuri sekin on merkki tietoisuuden olemassa olemisesta. Meissä on se jokin, joka odottaa kirkastumistaan. Vähä vähältä, pala palalta maailmakuvamme ja itsetietoisuutemme muodostuu siksi mikä se on.

Uusi elämä syntyy oivalluksen kautta. Tietoisuuden laajenemisen läpi valintamme tulevat kasvattamaan meitä kohti Jumalaa. Juuri nyt prosessimme on laajenemassa, koska maailmankaikkeus on siirtymässä uuteen vaiheeseen. Prosessi etenee joka tapauksessa ja ihminen on mukana siinä. "On niitä jotka menevät edellä ja tekevät ja niitä jotka tulevat perässä ja valittavat." Kehitys etenee tekemisen kautta, valintojen kautta siis vapaan tahdon kautta. Tietoisuus lisää valintoja rakkauden toteutumisen suuntaan. Matka on meillä kaikilla kesken, mutta jos kykenemme jokaisena päivänä tuomaan valintoihimme edes hitusen rakkautta, olemme oikeassa suunnassa. Pitäytyessämme pelossa ja negatiivisuudessa, emme etene emmekä kasva.Kierrämme kehää, elämästä elämään. Olemme kiinni karmallisissa suhteissa, joissa on koston ja sovinnon läksy elettävänä. Voiko se jatkua loputtomiin? Sitä voi jokainen meistä pohtia omalla kohdallaan ja vastaus löytyy vallitsevasta tilasta ja ihmissuhteista.

Nyt maailmankaikkeuden energiat tukevat mitä suurimmissa määrin vapautumistamme. Voimme vapautua menneisyytemme elämänkielteisistä malleista, tekemällä sovinnon itsemme, läheistemme, tekemisimemme ja aikomuksiemme suhteen. Voimme avata itsemme näille parantaville energioille, sydämemme kautta. Sydämemme on linkki anteeksi antamiseen ja rakastamiseen. Se ei tapahdu järjellisten spekulaatioiden kautta, vaan hyvin syvällisen henkisen prosessin kautta. Rukous ja pyyntö on avain uuteen. Vain pyytämällä, saamme tarvitsemamme avun. Apua tarvitsemme sinnikkyyteen ja rohkeuteen ryhtyä toteuttamaan syvällisen itsemme käsikirjoitusta. Siirtyminen vanhasta uuteen, tapahtuu vain toiminnan kautta. Pelkkä tiedostaminen ei riitä, vaan on tehtävä asioita toisin. Siinä on  siirtymisen ydin ja siitä vastamme jokainen itse.

Voimme mennä harhaan kuvitellessamme, että muutos tulee ylhäältä yhdessä yössä tai hujauksessa. Kasvu ei koskaan tapahdu ulkoisesti, koska kyse on aina sisäisestä henkilökohtaisesta prosessista. Voimme istua kehityspiireissä, kumartaa guruja ja ihailla niitä, joilla tuntuu olevan niin paljon tietoa kaikesta. Voimme kuluttaa aikamme aivan tyhjänpäiväisyyksien perässä, kun kuvittelemme, että joku muu voi edesauttaa avautumista, sirtymistä uusiin energioihin ja valaistumista. Jos et tiedä mitä tehdä tai olet epävarma, niin rukoile vahvistusta ja kuuntele, minkälaisen vastauksen saat. Vastaus tulee ja sinun tehtäväsi on valita mihin ryhdyt. Siinäkin tilanteessa valinta ja vastuu kuuluu sinulle. Emme voi paeta vastuutamme. Mieti, mitä se tarkoittaa sinun kohdallasi.

Maailma muuttuu ihmisen muuttuessa. Moni haluaa maailman muuttuvan, mutta kuinka moni on valmis muuttamaan omia tapojaan? Maailma muuttuu, se on aivan varmaa, koska se on Jumalan tahto. Miten sinun muutoksesi etenee? Se on kysymys, johon meidän jokaisen tulee ottaa kantaa omalta kohdaltamme. Mihin aiot ryhtyä nyt, elämän uudistumisen uudessa valossa? Elää niin kuin ennenkin? Sekin onnistuu, koska vapaa tahtosi on kulku lupasi. Jos tunnistat itsessäsi syvän kaipuun tasapainoon ja harmoniaan, niin se on merkkinä kasvusi etenemisestä. Et voi enää jättää itseäsi huomiotta. Sekin on tämän uuden ajan vaikutus ja voi olla, että elämän saaminen tasapainoon tapahtuu nopeammin kuin ennen. Jos sinussa on tahtoa toteuttaa muutos parempaan, maailmankaikkeus tukee nyt sinua mitä mahtavimmilla tavoilla. Sinä olet kuitenkin se, jonka tarvitsee haluta ja ottaa se ensimmäinen kuuluisa askel oikeaan suuntaan.

Tehtäviä riittää jokaiselle, kun valjastamme itsemme tähän prosessiin, on aivan varmaa, että saamme tarvitsemamme tuen, mitä upeimmilla tavoilla.

" Antaudu elämään, anna energia aallon kantaa sinua, lävistäen kaikki ne vielä pimydessä piilottelevat muistot rakkaudettomasta ajasta, erillisyydestä ja yksinäisyydestä. Avaa sydämesi Jumallailselle tulelle, joka pyyhkii tuskasi ja syyllisyytesi. On uuden elämän aamu. Sinä uudistut sitä mukaan, kun soluihisi loistaa puhdas Jumallinen ilo. Ilo elämästä ja tietoisuudesta valita rakkaus. Rakkaus on olemuksesi, ota se sydämeesi ja tiedä, olet jo kotona."

lauantai 22. joulukuuta 2012

Sydämen Joulu

Korkeammalle kohti olemisen onnea, tyytyväisyyden sisälle.  Tässä hetkessä on lupa hengittää sisälle ikuiseen itseen, uutta uudistavaa, laajentavaa energiaa. Itsen rajattomuus viiltää tajuntaa ja jossakin laulaa lintu. Oi ikuinen elämä, nyt näen sen, mistä eilen uneksin. Nyt käsitän sen, mikä vielä eilen tuntui utopialta.
Hiljaa ja hitaasti, vedän sinisen taivaan peiton itseni yli. Kietoudun tähän hämärään ja näen unta, jollaista en koskaan ole kokenut. Nukun ja olen valveilla, uneksin ja tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu. Tätä on elämä uudessa mahdollisuuksien aamussa, kun maailma loppui eilen. Maailma voi loppua, mutta elämä ei koskaan.

Puhallan pakkaseen huurua ja katson kuuta,  jonka rinnalla miljardit tähdet tuikkivat. Nyt on Joulu, johon liittyy paljon muistoja menneestä elämästä. Uskomuksien hämäriltä kujilta kuuluu laulua ja kynttilöiden liekit lepattavat. Kuitenkin Kristus on syntynyt ja syntyy jokaiselle meistä, jossakin elämässä, johonkin aikaan. Rakkaus elämään on Kristus Lapsen tunnus.Se on koodattu jokaiseen meistä ja se lopultakin vapauttaa meidät tekemään oikeita asioita. Niitä asioita joista uneksimme eilen emmekä uskoneet voivamme koskaan ryhtyä tekemään niitä todeksi.

Uppoudu ystäväni katsomaan, kuulemaan ja  oivaltaman. Kitaron videon ja musiikin myötä toivotan Sinulle Sydämen Joulua. Blogiani on luettu yli 12 000 kertaa ja tiedän, että lukijat saavat teksteistäni uskoa, toivoa ja innoitusta. Henkitiimini kiittää ja taputtaa - yhdessä teemme paljon enemmän, kuin yksin kukaan kykenisi.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Vastauksia kysymyksiin

Kaikki vastaukset ovat olemassa. Ne ilmaantuvat juuri oikeaan aikaan ihmisen elämään. Vastaukset ovat säilötty Luoja Jumalan kenttään ja kun ihminen on valmis kysymään, niin hän saa vastauksen. Ihminen kehittyy kysymyksiensä avulla. Kysymykset merkitsevät sitä, että ihminen on halukas oppimaan jotakin uutta. Jos ei ole kysymyksiä, ei ole oivallusta eikä etenemistä.

Eteneminen tapahtuu hengessä. Avartuva ymmärrys antaa tilaa tarkastella asioita laajemmin. Luovuus on merkki laajentuvasta mielestä, joka uskaltautuu kokemuksiin ilman pelkoa. Pelko on persoonaan kohdistuneen arvostelun ja tuomitsemisen merkki. Jatkuva arvostelu, kilpailu, vähättely ja mitätöinti saa pelon laajenemaan. Pelokas ihminen on energiaton ihminen. Energiaton ihminen ei voi tulla esiin, vaan hän kätkeytyy laumaan, muiden pelokkaiden joukkoon. Heitä on helppo johtaa, koska kukaan ei uhmaa tai esitä eriäviä mielipiteitä.

Olemme kaikki löytöretkellä. Etsimme itseämme ja elämän tarkoitusta. Kokemukset joiden läpi taivallamme antavat mahdollisuuksia kasvaa tai taantua. Kasvuun emme yllä, jos emme uskalla haastaa itseämme, emmekä systeemiä jossa elämme. Itsestäänselvyyksiin juuttuminen merkitsee mielenkiinnon hiipumista ja ilottomuutta. Itsen haastaminen on ainoa keino päästä perille elämän tarkoituksesta.

Kysymys elämän merkityksestä on materilisoitu ja henkinen prinsiippi on jätetty huomiotta. Yhteiskuntamme on materialistien hallitsema eli valta ja siitä johtuva systeemi pitää yllä kilpailua, kulutusta ja hengettömyyttä. Henkisyyden tunnistamatta jättäminen on suurin tragedia mutta toisaalta ihminen kasvaa tunnistamista kohti, juuri tietämättömyyden läpi. Pimeydestä valoon. Kuinka suuri määrä ihmisiä on saavuttanut varjon ja valon taitekohdan? Mitä ihmiskunnassa tapahtuu, kun enemmistö kokee tietoisuuden heräämisen? Kehityksen merkit ovat näköpiirissä ja murroksen aika haastaa meitä kaikkia valitsemaan. Valitsemaan valon tai pitäytymään varjoissa.

Kysellessämme elämämme merkitystä, ainoan ymmärrettävän ja selkeän vastauksen antaa näköala sielun olemassa olemiseen ja Jumalan lakien oikeudenmukaisuuteen. Ihmisten yritelmät mitätöidä sielua ja Jumalaa tulevat kokemaan täydellisen romuttumisen. Montako vuosisataa ihminen on yrittänyt tehdä tyhjäksi Jumalan olemassa oloa ja hengen todellisuutta? Toisaalta vain haastamalla, voimme oivaltaa. Kasvumme on tarvinnut tuota pimeyttä, koska matkallamme olemme jalostuneet henkisesti tietoisemmiksi. Tietoinen ymmärrys pyyhkii pois uskotteluihin ja pelotteluihin perustuvan vallan, olkoon se lähtöisin uskonnoista tai politiikasta. Tietoisuus avaa ymmärryksen, syyn ja seurauksen käsittämisen, vastuun merkityksen sekä etiikan ja moraalin merkityksen. Jumala ei ole luonut mitään sellaista, etteikö sillä itsessään ole jotakin merkitystä. Onko luomus sitten tietoinen itsestään vai ei asettuu siihen kehittymisen jatkumoon, jota voidaan nimittää evoluutioksi. On mielenkiintoista pohtia ihmisen henkistä evoluutiota, sielun kehittymisen ja kasvun perspektiivistä. Eikö juuri sillä ole löydettävissä vastauksia sielun ikuisesta elämästä, jälleen syntymisen kierrosta ja karman lain yhtäpitävyydestä?

Mikä upea näköala ihmisenä olemisen ja elämisen merkittävyydestä? Olla sielu, jolla on Jumalan luomuksen aura ja joka kasvaa kohti täyttä tietoisuutta. Koko elämä on omaa aikaan saannosta, omista valinnoista johtuvaa kokemusta. Vaikeudet ja haasteet ovat kasvun paikkoja eivätkä rangaistuksia. Missä muussa kokemuksessa ihminen voi edetä kohti todellisuuttaan, kuin vaikeuksiensa keskellä? Mikä muu saa ihmisen ajattelemaan elämää ja omaa osuuttaan siinä, kun vaikeudet ja kriisit? Näissä kokemuksissa ihminen valitsee valon ja pimeyden välillä. Jatkanko karmaa vai siirrynkö polulle, joka vapauttaa minut siitä? Jatkanko riitelyä, kostamista ja vihaa vai pyrinkö sovintoon. On hyvä muistaa, että juuri ihmissuhteet ovat se kenttä, missä kasvu tapahtuu. Jokaisella ihmisellä on sielu ja millä muulla tasolla voimme osoittaa omaa henkistynyttä olemustamme, kuin ihmisten suhteen? Mitä viet mukanasi täältä hengen maailmaan? Et tavaraa, rahaa ekä omaisuuksia, vaan suhteesi itseesi ja sitä kautta suhteesi lähimmäisiisi. Juuri siksi tämä elämä on tärkein, että voit sopia riitasi, vihasi ja kaunasi. Voit siirtyä merkittävän askeleen kohti henkistä valaistumista, hoitamalla ihmissuhteesi kuntoon. Älä odota, että jonkun muun on tehtävä aloite. Ole sinä se henkistynyt sielu ihminen, joka rohkenee rakentaa siltaa sielusta sieluun, niin kuin henkiset mestarit opettavat ja ovat ohjeistaneet meitä jo vuosituhansia. Kysy itseltäsi, mikä estää sinua olemasta aloitteellinen? Kysy niin kauan, että saat vastauksen jonka ymmärrät.

torstai 13. joulukuuta 2012

Ja Jumala puhuu

Ajattomuuden meressä, liike vie jostakin johonkin. Ilman ponnistelua, ilman pakkoa, kuin liukuisin kaikkeuden läpi, niin keveästi mutta voimakkaasti ja hyvin tietoisesti. Sanovat, että se on uusien energioiden vaikutusta, avainpäiviä uuteen aikaan.

Uusi aika, vanha ihminen? Vanha aika, uusi ihminen? Mikä minussa muuttuisi niin radikaalisti, että en tunnistaisi sitä jo nyt? Olenhan kulkenut elämieni läpi, koonnut palasia, sirpaleita, kokemuksia kasvusta. Hahmottanut itseäni ja kokenut tuhat pientä valaistumista. Mikä maailmassa muuttuu, jos ihminen ei muutu? Maailma on ihmisen rakentama, olkoonkin, että se laahaa vanhentuneissa, kuluneissa ja elämänkielteisissä kaavoissa. Maalmamme ei muutu, jos me emme muutu. Siitä tässä on kysymys.

Mitä sinussa voisi muuttua, jotta maailmastasi tulisi parempi paikka elää sinulle ja lapsillesi? Mitä sinussa tulee tapahtua, että tyytyisit vähempään ja olisit onnellisempi? Osaisit sanoa myönteisesti ei enää. Ei enää pahuutta, ivaa, kostoa, tappamista. Ei enää hyväksi käyttöä, raiskauksia, pahoinpitelyjä. Ei enää-koskaan ikinä.

Mikä minussa pitää tapahtua, että rohkenen nousta ylös ja sanoa, mitä mieltä olen yhteiskunnan päättäjistä, politikoista, byrokraateista, rahan ahneista pelureista, jotka valehtelevat, kieroilevat ja kehtaavat sanoa, että tekevät sen kaikkien parhaaksi.

Minun ja sinun on tehtävä parannus. Mielen muutos kohti rakastavuutta ja niin syvää anteeksi antoa, että se ylettyy läpi maailmojen. läpi avaruuksien Isä Jumalan sydämeen. Sille sydämelle minulla on ikävä. Siihen rakkauden virtaan haluan heittäytyä ja hukkua kaikkine elämineni. Hän kokoaa sirpaleet ja liittä ne yhteen. Hän on se muutos, se uusi energia, joka virtaa virtaamasta päästyään. Hän antaa kaiken sen tapahtua minulle, että tulisin hänen sydämelleen juuri sellaisena kuin olen.

Ei minun tarvitse selittää muutoksia. Ei minun tarvitse yrittää edes ymmärtää, koska kaikki tämä läpivirtaus vie minua kotia kohti. Maailma muuttuu, kun ihminen muuttuu, kun ajatus muuttuu. Minä muutan ajatukseni. Muuta sinäkin, ehkä aamulla taivas on kirkkaampi. Ehkä nälkäisille lapsille on tarjota elämän leipää. Oi Jumalani, Sinä puhut minulle.


tiistai 11. joulukuuta 2012

Joulusta kipinä henkiseen avautumiseen

Nykyinen Paavi kirjoitti kirjan, joka on mitä suurimmassa määrin "kaapista ulos tuloa." Hän on tutkinut  mm.Jeesuksen syntymäaikaa ja olosuhteita. Hän on todennut, että Jeesus ei ole syntynyt Jouluna eikä paikalla ole ollut lampaita eikä muuleja. Lisäksi hän on todennut, että kertomuksia on väritetty myöhemmin. Kirjasta on otettu miljoona painos, joten kyseessä ei ole mikään pikku juttu. Toisaalla lie saatu sydämentykytyksiä ja vatsan väänteitä, koska tämän sisältöiset julkaisut eivät tue sitä historiaa, minkä varaan Joulu on rakentunut, olkoonkin, että Paavi todistelee edelleen, että Jeesus syntyi neitseestä ja on Jumalan poika.

Jeesuksesta on kirjoitettu lukematon määrä kirjoja. Yksi erityisen mielenkiintoinen on Deepak Chopran Kolmas Jeesus-kirja. Siinä Chopra käsittelee Jeesusta kolmesta eri perspektiivistä, historiallisena-, uskonnollisena- ja henkisenä olentona. Suosittelen kirjaa luettavaksi ja mikä onkaan parempi aika ottaa mielenkiintoinen kirja luettavaksi, kuin Joulun aika.

Jeesus Kristus on tuonut ihmiskunnalle suunnattoman suuren opetuksen. On aivan turhaa spekuloida hänen syntymäpäiväänsä tai tarkkaa vuotta. Tärkein ja mielenkiintoisin asia on hänen opetuksensa henkisestä ihmisestä. Raamatun Johanneksen evankeljumi on korkeatasoinen henkinen kirja ja sen sanoma on selkeä. Jokainen ihminen on Jumalan poika tai tyär ja omaa niin ollen ne henkisen kasvun aihiot sielussaan, mistä Jeesus on tullut tunnetuksi. White Eagelin Elävä sana-kirja on Johanneksen Evankeljumista henkiseksi tekstiksi kirjoitettu, joka avaa syvempää näkemystä. Parantaminen, hyväntekeminen, kirkastuminen tai valaistuminen, syyn-ja seurauksen lain toteutuminen yksilön elämässä, elämän jatkuminen kuoleman jälkeen, uudelleen syntyminen, enkelien ja henkimaailman olemassa oleminen jne. Jos kykenisimme riisumaan kaiken, aikojen saatossa lisätyn rönsyn, Jeesuksen opetuksiin, kykenisimme erottamaan sen totuuden, mikä on Jumalasta eikä ihmisen mielestä. Jumala puhuu jokaiselle meistä henkilökohtaisesti, ilman välikäsiä ja me voimme kommunikoida niin Hänen, kuin myös muiden henkien kanssa.

Raamatussa on ohje koetella henkiä, ennen kuin ihmisenä antautuu vuorovaikutukseen heidän kanssaan. Tämä on tärkeä asia ymmärtää. Pahuus ilmenee ihmisen ( hengen) elämässä käytännön tasolla, arjessa ja elämän valinnoissa. Pahoja ihmisiä(henkiä) on elämässä myös ihmisenä. Niin on hyviäkin ja heidät kyllä erottaa "hedelmistään" eli tavoista. Paha vetää pahaa puoleensa, hyvä vetää hyvää puoleensa, niin fyysisessä kuin henkisessä todellisuudessa. Mitenkähän ne oikeaoppiseksi itsensä kokevat, jotka nimeävät kaiken olevan pahasta lähtöisin. Mistä siinä oikeasti on kysymys? Kun kauneuden sanotaan olevan katsojan silmissä, niin täytyy olla myös pahuuden suhteen.

Suvaitsevaisuus on hengen mestarin meriitti. Jeesus Kristus opettaa juuri sitä. Kuinka kauas ihmiset ovat linnoittautuneet omiin uskomuksiensa ja suvaitsemattomuuksiensa kanssa? He eivät näe "malkaa omassa silmässään" vaan ylentävät itseään suhteessa lähimmäisiinsä. Millä silmillä ihmiset sitten lukevat samoja tekstejä ja toimivat täysin omavaltaisesti ja vielä väittävät olevansa ainoita oikeita uskovia. Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi ja Jumalan kodissa on monta asuin sijaa,  merkinnee sitä, että ei ole ihmisen asia määritellä ketä taivaaseen pääsee. Ihmisellä ja eri lahkoilla ei ole sitä valtaa eikä oikeutta. Jokainen meistä on suoraan ja henkilökohtaisesti vastuussa teoistaan ja matkamme jatkuu tavalla tai toisella, niin kauan, että tulemme tietoisiksi Jumalan lapsiksi.

Jeesus Kristus on edellä kävijä. Hän elämällään näytti ja näyttää edelleen tien ja totuuden ihmisen henkisestä kasvusta. Nyt kun kristikunta valmistautuu markkinavoimien säestämänä ja tavaranpaljouden keskellä Jouluun, on mahdollisuus valita toisenlainen Joulu. Olkoon, että Jeesus Kristus ei syntynyt joulun aikaan, hän voi syntyä sydämiimme. Siitä juuri on kysymys, tietoisen itsen valokipinän leimahduksesta, omassa itsessä, ajatuksissa ja ymmärryksessä. Siitä alkaa tietoinen kasvu ja eteneminen henkiseksi olennoksi, jonka silmistä loistaa rakkauden ja ilon valo. Ei ole pelkoa eikä erillisyyttä. On jatkuva yhteys totuuteen, josta kumpuaa vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Olemme kahden maan kansalaisia jo nyt.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Vastustuskyky, immuunipuolustus, energiataso

Herätys! Otamme vastuun omasta elämästämme! Aloita tänään ja tulokset alkavat näkyä, tuntua ja kuulua heti.
Tiesitkö, että immuunipuolustuksesi taso on yhtä kuin energiatasosi. Energia on Jumalan olomuotoa, vaikka sitä ilmaistaan monilla eri nimillä. Tiedä ja ymmärrä, että olet osa kaikkeutta niin kuin kaikkeus on osa sinua. Et ole erillinen mistään, mutta voit erillistää itsesi omien uskomusjärjestelmiesi avulla. Painit aina itsesi kanssa, vaikka voit kuvitella, että väännät kättä muiden kaltaistesi kanssa. Sinusta on kyse kaikessa elämässäsi ja kasvustasi täyteen tietoiseen mittaan.

Sinulla on sielu, mikä osoittaa Jumalallisen alkuperäsi. Olet matkalla kotiin, valaistumisien eli oivalluksien läpi, henkiseen olomuotoon ja Jumalan yhteyteen. Kärsimys on seurausta rakkaudettomuudesta, johon olet elämiesi aikana sortunut eli valinnut elämänkielteisyyden elämänmyönteisyyden sijasta. Syyn ja seurauksen laki on yksi Jumalan luonnon laeista ja se viitoittaa Jumalan lapsen eli sinun elämääsi. Saat sitä mitä teet muille ja vastaat itsellesi ja elämällesi niin ajatuksista, sanoista ja teoista. Kasvusi on etenemistä hioutumisen läpi. Itsekkyyden karistessa tietoisuutesi avartuu ja laajenee. Alat ymmärtää elämän tarkoituksesi ja tiedät, että juuri sinun on tehtävä rakkaudensuntaisia tekoja. Ajatuksesi on ensimmäinen tekosi. Sieltä se siirtyy sanoihin ja lopulta arkiseen tekemiseesi.

Tärkein askel on se, että korjaat suunnan kohti henkistä olemustasi eli todellista itseäsi. Vain sinä voit korjata suuntasi. Opettele rukoilemaan ja meditoimaan. Rukoileminen on puhetta Jumalalle ja meditointi on Jumalan kuulemista, kuuntelemista. Jumalan olomuoto on energia, joten ylennä maallinen mielesi kohti henkeä. Sydäntila on henkinen asema, josta päin voit ylentää energiaasi. Avaa sydämesi anteeksi antamisen ja -pyytämisen avulla. Jos olet kuormittanut itsesi vihalla, kaunalla, katkeruudella, itsekkydellä, mustasukkaisuudella, kateudella, alemmuuden tunteilla tai ylimielisyydellä, ne täytyy kyetä selvittämään. Muista tuntemuksien ja tunteiden takana ovat asiat, mitkä ovat aiheuttaneet kyseiset tunteet. Asiat täytty hoitaa tasapainoon. Se on ensimmäinen konkreettinen asia, joka on tehtäväsi.

Rukoile Jumalalta tukea, apua, viisautta, voimaa, rohkeutta, oikeamielisyyttä, lempeyttä, vahvuutta, rehellisyyttä ja rakkaudellisuutta, koska juuri niitä tarvitsest selvittääksesi menneisyytesi negatiiviset sidokset. Meditoidessasi saat vastaukset rukouksiisi ja  hengenmaailman apu ilmenee elämääsi, mitä ihmeellisimillä tavoilla. Energiatasosi alkaa väistämättä nousta, kun virityt Jumalan valopiiriin. Samalla immuunivasteesi nousee ja saat lisää voimaa elämääsi. Lisä voima taas mahdollistaa välttämättömien muutoksien tekemisen aloittamisen. Sinun
 on siivottava elämästäsi kaikki joutavanpäiväinen roina ja roska, olivatpa ne kiinnittyneinä tavaroihin tai ihmisiin. Mielesi kirkastuu, ajatuksesi selkeytyvät ja alat nähdä, kuulla ja kokea itseäsi ja elämääsi paljon voimallisemmin, mutta myös herkemmin.

Ajatuksien siivoaminen on totista työtä, koska uskomukset, asenteet ja välinpitämättömyys ovat myrkyttäneet olentosi. Mielenhallinta ja keskittyminen ovat yksi avain hyvinvointiin. Ajatuksiesi sekasorto ja toivottomuus näkyy elämässäsi, mutta niin myös hillintä, ilo, myönteisyys ja usko. Mieti kumpaa sinä viljelet elämääsi ja niin ollen keräät myös sadon.

Ravitse kehoasi hyvällä ja ravitsevalla ravinnolla. Se mitä ajatuksesi tekevät sinulle, sitä ravinto tekee keholle. Muista siunata ruoka ja kiittää siitä. On tutkittu, että siunattu ruoka on terveellisempää kuin siunaamaton. Liikuta kehoasi raittiissa ilmassa. Nuku riittävästi ja opettele ottamaan vaari uniesi viesteistä.

Katso kotiasi. Se on kuin kehosi sielullesi. Mitä enemmän törkyä, sen kaaosmaisempaa ja tukkoista on elämä. Luovu liiasta suosiolla ja anna tarpeettomat tavarasi niille jotka tarvitsevat niitä. Mailmassa on paljon puutetta välttämättömyydestäkin. Ala tekemään hyväntekeväisyyttä ja lahjoita omastasi. Juuri hyväntekeväisyydestä on kyse henkistymisessäsi. Huomaat kuinka vähällä tulet toimeen. Se on signaali suuresta oivalluksesta.

Pankaamme hyvä kiertoon juuri tänään. Kiitollisuus lisää kiitetäävää.

Maa on niin kaunis...




keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Itsenäisyys

Mitä tarkoittaa itsenäisyys? Yksilön elämässä sitä, että ihminen päättää elämästään, tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Voiko ihminen olla itsenäinen, on kysymys jota voi pohtia monelta eri suunnalta. Yhteiskuntamme on rakenteeltaan sellainen, että se haluaa pitää ihmisistä huolta, omalla tavallaan, mutta samalla se velvoittaa ihmistä huolehtimaan omasta osuudestaan, suhteessa yhteiskuntaan. Tämä kytkös liittää yhteen yksilöt ja heidän itsensä ylläpitämät rakenteelliset laitokset ja instituutiot /organisaatiot. Ne jotka toimivat näiden rakenteiden huipulla, käyttävät valtaansa yhteisen hyvän luomiseksi ja ylläpitämiseksi. He saavat työstään palkkaa ja muita etuja, joista taas voidaan olla montaa mieltä. Näin piiri pieni pyörii, maassa maan tavalla ja enemmistön siunauksella. Enemmistö on taas niitä, jotka eri vaaleissa antavat äänensä mieleisilleen edustajille, jotka edustavat tiettyä puoluetta. Vähemmistö saa tyytyä enemmistön politiikkaan, olivatpa päätökset kuinka kaukana heidän näkemyksistään. Vähemmistö muodostaa eduskunnasa opposition ja sieltä päin edustajat yrittävät vaikuttaa vallassa oleviin. On suuri osa kansalaisia, jotka eivät äänestä, eivätkä osallistu politiikkaan. He eivät anna valtakirjaansa kenellekkään, vaan jääväävät itsensä ja tyytyvät osaansa. Tämä ryhmä on usein niitä maan hiljaisia, jotka elelevät elämäänsä politiikoista ja politikoinnista piittaamatta.

Eu on levittäytynyt siihen kuuluvien maiden vallanpitoon. Rahaliitto pitää otteessaan myös Suomea ja jokaista sen kansalaista. Tässä kohtaa ei voida enää puhua Suomen itsenäisyydestä ja samalla se romuttaa koko itsenäisyys ajatuksen. Ei Suomi ole enää itsenäinen maa, vaikka rajat vielä tunnustetaankin. Sisällöltään maamme kuuluu EU:n ytimeen, yhtä politiikkoa lainatakseni.

Tämä asia kokonaisuus kuvastaa sitä mikä on niin totta suurissa yksiköissä. Suuri pyörä pyörii ja vaikka se on menossa vikasuuntaan, sitä ei voida pysäyttää. Muutoksien aikaan saaminen tuntuu mahdottomalta. Byrokratia ja byrokraatit rakastavat suurien pyörien pyörittämistä, koska he ovat luoneet ne. He saavat siitä toimeentulonsa ja etunsa. Maksumiehinä toimivat ne tavalliset talliaiset, veronmaksajat.

Tämä vikasuunta on näkyvillä monessa yksikössä, jota hallinnoidaan virallisen tahon toimesta. Terveydenhoito on yksi kaikkein kipein asia. Terveydenhoito on kriisissä, resurssit ei riitä, systeemi nikottelee, lukee mediassa aina aika ajoin. Kukaan ei silti tee yhtään mitään. Resurssit ei riitä pohtimaan, mitä pitäisi muuttua? Resurssit ei riitä uudistuksiin, koska vanhaa ja toimimatonta on pidettävä yllä kynsin hampain. Suuri pyörä pyörii... Miten epäonnistunut terveydenhoito näkyy yhteiskuntamme ihmisissä? Liikalääkityksinä, diagnoosienteko herkkyyksinä, koska systeemi suosii lääkkeittä, olkoonkin että ne johtavat sairauksiin ja kuolemiin. Vanhukset ja lapset mutta myöskin hyvä uskoiset kansalaiset lääkitään surutta. On käsittämätöntä, että ne jotka päättävät asioista, uskottelevat itselleen ja samalla muille, että oireiden puuterointi voisi parantaa. Maailamalla ollaan jo täysin toista mieltä, mutta suomessa ei. Mitkä ovat ne kytkökset, joita ei saada esille, koska mikä muu selittää tämän vahingonteon jatkumisen, kuin rahalliset etuisuudet? Tietämättömyys on yksi syy, mutta sekin kuulostaa käsittämättömältä, koska tietoa ja tutkimuksia on kyllä jaossa.

Mitä sitten tavallinen ihmien voi? Itsenäistyä tekemään valintoja elämäänsä rakentavilla tavoilla. Toimimalla kriittisesti suhteessa viranomaisiin ja vallankäyttäjiin. Haastaa lääkärit ja hoitajat ottamaan selvää muustakin kuin pillerin pyörittämisestä. Haastaa politiikot tekemään työtä muutoksien eteen. Mikään ei muutu, jos yksilö ei muuta ajatuksiaan. Ajatus on ensimmäinen teko.
Kuinka voimme hyväksyä sen, että vanhuksemme lääkitään kuolemaan. Kuinka voimme hyväksyä sen, että oireileva lapsi lääkitään, olemattomin perustein, koko loppuelämänsä ajaksi, siksi että on paha olla? Kuinka paljon maassamme on unohdettuja vanhuksia, joille syötetään mielialalääkkeitä yksinäisyyteen? Yksinäisyys ei ole sairaus, niin kuin ei ole, vanhuuskaan. On totta totisesti heräämisen aika!!!

" Jumalani, rukoilemme elämän puolesta. Sen kauniin, rikkaan ja ulottuvuuksiltaan mittaamattoman puolesta. Anna meille rohkeutta puolustaa elämää tässä varjojen maassa. Anna meille uskallusta ajatella elämän ajatuksia, silloinkin kun kaikki näyttää ja tuntuu menetetyltä. Auta meitä tekemään oikeita asioita kaikissa toimissamme, niin ettemme eksyisi pimeyteen, joka tuntuu varjostavan aina vain enemmän. Vahvista meitä, ettemme vajoaisi pelkoon, epätoivoon ja masennukseen. Tee meistä elämäsi ilmituojia, niin että epäröinnin sijaan tulemme varmoiksi totuudestasi, joka on ikuinen. Kiitos kauneudesta, josta voimme ammentaa energiaasi niin että kykenemme menemään läpi, tämänkin osan matkaamme.Amen."




maanantai 3. joulukuuta 2012

Ymmärrys

Lueskelin eri kanavointeja ja pohdin, kuinka monenlaista asiaa onkaan ilmassa. Kanavointihan on kirjoitus, jonka joku ihminen välittää henkimaailmasta, korkeammilta tahoilta. Tunnen kanavoinnin ja erotan ns. jyvät akanoista. On tärkeä ymmärtää  mistä on kysymys, koska tarjontaa on melkeinpä joka lähtöön.

Pelottelut ja yhden asian ympärillä pyörivät kirjoitukset, ovat usein astraalitason tuotoksia. Se tarkoittaa ihmiskunnan alemmanmielen ulottuvuutta. Ajatus on energiaa ja saman suuntaiset ajatusenergiat liittoutuvat yhteen, muodostaen mitä merkillisempiä maailmoita. Pelon lietsonta ja pakottavat sana käänteet osoittavat lähteiden alempitasoisuuden. Al empitasoisuus vetää ihmisen mieltä negatiivisyyteen ja epätoivoon. Maalmassa on niin paljon elämänkieelteisyyttä, että on ymmärrettävä, että myös kanavoinneissa niitä piilee. Loistokkaasti kerrottu kanavointi, voi myös osoittautua kirjoittajan oman mielikuvituksen ja guruhakuisuuden toiveeksi.

Mistä sitten voi tunnistaa hengenmaailmoista välitetyn viestin? Yksi merkittävä piirre on se, että se koskee suuria joukkoja ihmisiä ja siihen sisältyy toivoa, iloa ja rakkautta. Perustelen tämän sillä, että hengenmaailma on täynnä rakkautta. Siellä olevat eivät tule pelottelemaan tai pakottamaan ihmisiä. He avaavat näköalaa tekemiseen. Mihin meidän tulee ryhtyä, jotta kykenemme kasvamaan ja edistymään henkisellä polullamme. Mikä on tärkeää ja ensiarvoista henkiseltä kannalta, koska juuri siitähän on kysymys koko elämisessä. Mikäli uskot ja voiot ymmärtää olevasi sielu, eli henkinen olento, kanavoinnit ylevöittävät sinua. Ne eivät ahdista, ei pelottele eivätkä pakota tekemään mitään sellaista, mikä saattaa vaarantaa henkisen kasvusi. Ihmiset, jotka eivät ole vielä heränneet tiedostamaan omaa alkuperäänsä, voivat saada näistä kanavoinneista lisä pontta omiin valintoihinsa, tarkoitan elämänmyönteisyyden ja elämän kielteisyyden välille.

Murros, jota ihmisten luomat rakenteet ovat käymässä läpi, kuvastavat suuressa mittakaavassa yksilössä tapahtuvia muutoksia. Niin pienessä kuin suuressa, niin ylhäällä kuin alhaalla... Kehityksen sykli etenee omassa rytmissään ja niimpä koko luomakunta yhtyy siihen. Ei ihmiskunta ole ainoa, eikä ihminen yksilönä, ole kokemassa tätä murrosta. Kaikki olemme ns. samassa veneessä, mutta jokainen kokee murroksen omassa itsessään. Vanhat uskomukset väistyvät ja tilalle tulee tieto, joka kestää kriittisimmänkin arvostelun ja kritiikin. Jumalan totuus on pysyvää, eikä sitä voi kumota yksikään ihminen, olkoon minkälaisella vakansilla tai omaisuudella varustettu. Mielenkiintoista on todeta, että tiedeyhteisö on aina näiin aikoihin asti, yrittänyt tehdä Jumalan olemattomaksi, onnistumatta siinä. Mitä tapahtuu, kun siltä suunnalta ilmoitetaan, että Jumala on totta ja todellisuus, josa elämme? Monenko skeptikon ja Jumalan kieltäjän maailma romahtaa? Entä materialistit, joilla  on vain raha? Toisaalta ne uskonlahkot, jotka ovat omineet Jumalan vain itselleen, ei heillekkään taida niin hyvää kuulua, kun totuus tulee julki. Jumala on kaikkien ihmisten Isä. Se tietohan on kyllä ollut jo tiedossa, mutta yhä edelleen on lahkoja, joille se ei voi mennä jakeluun.

Ymmärrys kasvaa tietoisuuden laajentuessa. Siihen tarvitaan elämänkokemuksissa kasvua. Ilman kokemuksia, ei voi kasvaa. Elämä tarjoaa sen ulottuvuuden, jossa ihminen voi kasvaa kohti henkistä olomuotoa. Henkistymiseen liittyy sielu ja sieluun Jumalan luomistyö. Jumala on rakkaus ja ilmentää itsensä siinä. Henkistynyt ihminen on rakkauden läpäisemä ja tuo niin ollen palan taivasta maan päälle. Onnellisuus syntyy osallisuudesta Jumalan luomistyöhön. Ymmärrys on lamppu, joka valaisee tämän osan tästä matka osuudesta. Tällä hengenvalolampulla näkee ja ymmärtää syyn ja seurauksen vuorottelut, hengelliset kirjoitukset, kanavoinnit ja kaiken lisäksi sen valossa pelko katoaa.
Pelko on rakkauden poissa oloa, mutta se ei tarkoita sitä, että Jumala olisi jättänyt sinut. Sinun kanavasi on eri asemalla, maailman materialistien kuuluuvuusalueella. Jumalan kanava on rakkauden kanava ja sen voit kuulla vain kuuntelemalla sydäntäsi.