torstai 15. marraskuuta 2012

Nyt

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? Miltä sinusta tuntui eilen? Mitä tunteesi ja tuntemuksesi kertovat sinusta, elämästäsi, asenteistasi ja myöskin tulevaisuudestasi? Se mitä ja miten ajattelemme vaikuttaa suoraan kaikkeen meissä. Tunteet siivilöivät kokemuksemme ja elämämme värittyy sen mukaan. Ajatus on ensimmäinen teko ja se antaa suunnan tekemiselle, mutta myös lopputulokselle. Pään ollessa täynnä huolia ja pelkoja, tuloksena on sekasortoinen ja sattumanvarainen elämä. Se ei välttämättä heti näy arjessa, mutta se on sisäisenä paineena, josta se siirtyy väistämättä myös ulkoiseen elämään, ihmis-suhteisiin, työhön jne.

Positiivisuus lisää elämänmyönteisiä ja miellyttäviä kokemuksia.Negatiivisuus vie ilon, terveyden ja tutkimuksien mukaan, rahatkin. Nämä kaksi, plus ja miinus, säätelevät elämäämme, uskoimme niihin tai emme. Se on luonnon laki, johon meidän on aseteltava itsemme, vapaan tahtomme avulla.

Miksi sitten toiset ovat niin täynnä vihaa, katkeruutta, kateutta ja ilkeyttä? Mikä saa ihmisen toimimaan itseään ja elämäänsä vastaan? Eikö kaiken järjen mukaan, jokainen haluaisi elää hyvän elämän? Mikä mustuttaa ihmisen mielen, ajatukset, sanat ja teot niin, että hän kylvää riitaa ja toraa ympärilleen? Onko kyse persoonallisuushäiriöstä, mielenvikaisuudesta, pahan vallassa olosta vai mistä? Vai onko vain niin, että ihminen ei suostu katsomaan itseään, omia vaikuttimiaan, koska ei kestä todellisuuttaan. Silloin kun vika on aina kaikissa muissa, kyse on juuri tästä. Ihmisen koko maailma romahtaisi, jos hän alkaisi ajatella, mitä hän itse on saanut aikaan käyttäytymisellään.

Narsisteista on puhuttu ja kirjoitettu paljon. On muistettava, että on lukuisia eri variaatioita, jotka ovat yhtä vastenmielisiä ja vaarallisia, mutta heitä ei voi luokitella narsistiksi. Ehkä meillä kaikilla on jossakin elämän vaiheessa viitteitä luonnehäiriöistä, mutta luojassaan niistä voi ottaa opiksi ja kasvaa ulos. Siitä kai tässä elämässä on lopulta kyse? Itse kasvatuksesta ja kasvattamisesta. Kovimmat väännöt ihminen käy aina itsensä kanssa. Ne jotka antavat vinoumille periksi, korjaavat kyllä sen negatiivisen sadon, jossakin vaiheessa. Ne jotka suostuvat kasvunvaateisiin, käyvät omanlaisensa väännön, mutta selviävät paremmin. Palkintona on hyvä omatunto ja mielenrauha.

Lukiessani Wilcockin kirjaa mieleeni avautui aivan huikeita oivalluksia. Lähdekenttä antaa selvitykseen lukemattomiin "ilmiöihin", joita ei ole muuten kyetty todentamaan. Asioihin ja ilmiöihin tulee järki ja ymmärrys. Uskottelujen aika on jäämässä taakse ja voiko suurempaa murrosta tapahtua? Uskomukset, joilla ihmisiä on hallittu vuosituhansia, romuttuvat. On kuitenkin muistettava, että todellisen tiedon läpimeneminen, on pitkä ja vaikea prosessi. Ne, jotka ovat valtansa rakentaneet pelotteluilla ja uskotteluilla, eivät tule helposti luopumaan käsityksistään, saati vallastaan. On muistettava, että jokainen käy läpi oman uskottelujensa elämän ja kasvu tapahtuu ymmärryksen kautta. Ymmärrykseen tarvitaan tietoa, jota voi punnita ja pohtia. Aiemmin sitä tietoa ei ole ollut saatavilla, mutta nyt, uuden aikakauden alussa, kaipaamamme tieto läpäisee koko ihmiskunnan. Tärkeä kysymys kuuluukin, olemmeko me valmiita tähän valtavaan kokemukseen? Onko meidän sisäinen ja ulkoinen elämämme niin seesteisessä ja selkeässä tilassa, että ryhdymme opiskelemaan uutta ihmisyyttä, uutta elämän mallia? Muutos ei lähde vallanpitäjistä, koska he edustavat vanhaa aikaa ja valtaa. Muutos lähtee yksilöstä.
Kytekytyminen korkeammalle henkiselle tasolle tarkoittaa ymmärryksen ja tietoisuuden laajenemista. Elämän myöteisyyden ottamista omaan arkeen 100 kertaisesti. Miksi kieltää elämä, kun vasta kohtana on täydellinen sopusointu ja runsaus? Itsetuntemus tarkoittaa myös elämän tuntemusta, koska kaikki se mikä on itsessä on myös toisissa. Ja juuri ihmisethän rakentavat yhdessä sen elämän, mitä nyt eletään. Olemme kytköksissä toisiimme ja kaikkeen mikä on. Mieti, mitä impulssia sinun akkusi syöttää yleiseen verkkoon? Saat paluu postissa juuri samaa takaisin. Eikö jo se velvoita sinua huoltamaan itsesi, tunteesi, tuntemuksesi, suhtautumisesi, käyttäytymisesi. ajatuksesi, sanasi ja tekosi edes piirun verran myönteisempään suuntaan? Jos olet kuitenkin päättänyt ja uskot edelleen, että vika on kaikissa muissa, niin voi olla, että tässä muutoksen rytäkässä, virtapiirisi kytkeytyy pois päältä. Kenen puoleen voit sitten kääntyä, kun kukaan ei suostu enää antamaan energiaansa sinulle?

" On aika tehdä tilit selväksi itsensä ja muiden ihmisten välillä ja kesken. Kuinka monta anovaa kättä, olet ohittanut siksi, että sinulla on muuta kiireellisempää tekemistä? Monellekko lähimmäiselle olet kääntänyt selkäsi, vaikka sydämessäsi tiesit, että ainoa asia mitä olisi pitänyt tehdä, olisi ollut tarttua kiinni ojennettuun käteen? Kysy itseltäsi, oletko sujut elämäsi kanssa. Mitä omatuntosi sanoo sinusta sinulle? Valo murtaa pimeyden, tieto tietämättömyyden .Oletko valmis tähän vuosituhansia valmisteltuun muutokseen vai yhä edelleenkö suuntaat huomiosi toisaalle? Neuvomme on, että jos et vielä ole aloittanut, niin aloita tänään. Olipa tekemistä kuinka paljon tahansa, niin halusi tehdä parannus rekisteröityy Jumalan muistiin. Parannus tarkoittaa mielen muutosta, negatiivisesta positiiviseen. Miksi kieltäisit elämän, kun kaikkinainen hyvinvointi on ulottuvillasi? Sitä hyvinvointia ei voi ostaa eikä lainata, vaan sen kirkastaa kyyneleet ja kipu, josta kumpuaa sydämen rauha ja rakkaus kaikkia ja kaikkea kohtaan. Muista mitä mestari Jeesus opettaa Hänen tuntemisestaan. Jos sinä et tunne häntä, niin hänkään ei tunnista sinua. Kyse on rakastamisesta ja anteeksi antamisesta-mistä muusta luulet hänen opettaneen. Valosta ja tietämisestä. Hengen voittoa aineesta. Jumala on läsnä aina ja ikuisesti. Kytkeytyessäsi häneen sinulta ei puutu mitään. Miksi et kytkeytyisi? "

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti