sunnuntai 5. elokuuta 2012

White Eagelin innoittamana

Etsikää ensin Jumalan valtakunta, niin te saatte kaiken tarvitsemanne. Jumalan valtakunta on meissä, itsessämme oleva korkeampi tietoisuus. Vain sydämen syvyydestä, voi nousta tieto, elämän todellisesta merkityksestä, syystä miksi olemme täällä ja mihin lopulta olemme matkalla. Henkisen itsen oivaltaminen avaa sen oven, jonka kautta elämämme voi alkaa henkistymisensä. Niin kauan, kun hortoilemme pimeässä, eli materialistisesa maailmassa, olemme aineeseen sidottuja. Sielumme odottaa oivallusta, kipinä lehahtaa liekkiin ja sen jälkeen valo tulvii sisimpään itseemme.

Materialistinen maailma ei tunnista henkistä eikä Jumalaa. Aineen sidos on ihmisten luoma verkko ja materialistinen ihminen tekee kaikkensa, että henki ei pääse vaikuttamaan tai esille siinä. Ihminen joka käyttää aikansa ja energiansa materialistiseen elämään joutuu elämään aineen ehdoilla. Yhteiskuntamme ja kirkkommekin ovat materialistisia ja alemman mielen hallitsemia. Henki loistaa poissaolollaan ja moni kaipaava sielu ihmettelee, miksei yhteiskunnasaamme sallita henkisyyttä? Sen vuoksi, että se on uhka. Instituutiot ja rakenteelliset systeemit murenevat ja tuhoutuvat, koska niissä ei virtaa Jumalan henki.

On kaksi maailmaa, kaksi olemuspuolta, jokaisessa meissä; materialistinen ja hengellinen. Kumpi on voitolla? Kumman ehdoilla elämme? Valintamme näkyy elämässämme ja arvoissamme, sanoissa ja teoissa. Onko meillä moraalista rohkeutta tuoda esille hengellisyyttä, henkisyyttä vuorovaikutuksellisiin suhteisiimme? Tohdimmeko puhua hengestä vai hymistelemmekö tai vaikenemme, kun asiat nousevat esille? Missä ristiaallokossa oikeastaan elämme? " Et voi palvella kahta herraa, Jumalaa ja mammonaa," Siltikin teemme niin ja vaikeroimme itsessämme, asioissamme ja suhteissamme. " Ei näistä kannata puhua kenelle sattuu, hullunahan ne minua pitävät tai hurahtaneena!"

" Rakkaat Lapset, ylentäkää mielenne lähemmäs Jumalaa, niin ymmärryksen valo voi valaista epäilevän maallisen mielenne. Olette elämässä, että tulisitte tietoiseksi omasta todellisesta olemuksestanne. Se on maallisen elämän tarkoitus. Voitte käyttää aikanne ja energianne miten tahdotte ja moni huokaakin, että aika menee kuin siivillä, toisin sanonen tyhjänpäiväisten ongelmien, kuviteltujen vaikeuksien esillä pitämisessä. Vapaa tahto antaa mahdollisuuden tähän. Jumala ei koskaan pakota teitä, koska hengellisyys uinuu jokaisessa ihmisessä ja se tulee tietoisuuteen, kun on oikea aika. Voitte huokailla, mutta hengen maailman neuvo on, että saman ajan voisitte rukoilla, mietiskellä ja palvella Jumalaa. Jumalan palveleminen on lähimmäisten palvelemista ja myöskin hartauden harjoittamista.

Jumala on rakkaus teissä. Etsikää siis rakkautta sydämistänne, sillä vain sydämen tuntojen kautta voitte tulla valaistuneeksi. Valaistuminen on hengessä kirkastumista, jokin asia muuttuu, jokin alempi piirre muuntuu joksikin muuksi, ylevämmäksi, oivaltavammaksi. Kärsimys kasvattaa ja silti ihminen pitäytyy vanhassa tavassa, koska alempi itse ei salli muutosta, ei henkistymistä. On tärkeää kilvoitella esimerkiksi siitä, mihin käyttää aikansa ja energiansa. Alempi itse kiirehtii hoitamaan itselle tärkeinä pitämiä rutiineja, korkempi itse haluaisi rukoilla, meditoida. Kumpi puoli voittaa? Siinä näkyy tahdon määrä, juuri siinä valinta tapahtuu. Kuinka paljon annan itsestäni Jumalalle?

Luo kuva pienestä siemenestä, joka on istutettu muhevaan multaan. Se odottaa oikeaa hetkeä tullakseen esille, pienenä hentona vartena. Samalla tavoin sielu odottaa sopivaa hetkeä ilmaistakseen itsensä. Voit elää elämäsi täysin tiedostamattomana materialistina ja silti sinulla on tuo sielun siemen itsessäsi. Voitko sitten jouduttaa tietoiseksi tulemista? Ensin on tultava siihen pisteeseen, että voi tuntea kaipausta rauhoittumiseen, että voi tajuta elämän tyhjyyden, kärsimyksen tai minkä tahansa tunteen, joka johdattaa etsimään jotakin muuta kuin sitä missä on. " Etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan" Sielu ja henki ei löydy ulkoisesta vaan sisäisyydestä. Sydämen kammiosta, jonka portti on pieni ja ahdas kulkea. Ulkoinen, maallinen mieli ja persoona kaipaa fanfaareja ja mainosvaloja, henkinen itse nöyrtyy Jumalansa edessä. Kaiken maallisen täytyy kuolla, että ihminen voi kohota täyteen Jumalan lapseuteen, Kristus tietoisuuteen ja rakkauteen. Hengen maailmassa rahalla ei voi ostaa ja sillä ei ole mitään vastinetta todellisessa elämässä. Hengen maailmassa kysytään mitä olet tehnyt veljillesi ja siskoillesi ja mitä olet jättänyt tekemättä. Itse asiassa kukaan ei kysy, mutta sielu vastaa itse itselleen. Voitko jouduttaa henkistymistäsi? Kyllä kyllä kyllä koska herännyt sielu antaa koko ajan viitteitä siitä mikä on totta. Intuitio eli korkeamman itsen ääni ilmaisee mitä tulee tehdä.  Teetkö niin vai jätätkö tekemättä, kertoo valosi määrästä. Jos toistamiseen torjut sisimmän itsesi ja teet niin kuin maailma ja sen ihmiset odottavat, valosi himmenee himmenemistään. Voir olla soihtu mutta soihtukin hiiltyy, jos alempi itse saa vallan niissä valinnoissa joissa päivittäin olet.

Henkistä polkua taivaltava sielu, ihminen ei ole koskaan yksin. Materialistinen ihminen kokee olevansa aina yksin, olkoonkin että hänen ympärillään on ihmisiä. Henkinen ihminen tulee jossakin vaiheessa tietoiseksi niistä auttajista ja oppaista, jotka ovat kulkeneet samalla polulla, Se lohtu ja tuki on niin rakkudellista, että sitä on vaikea kuvailla sanoin. Sinun tulee muistaa pyytää opastusta ja tukea, koska auttajat eivät voi mennä tahtosi edelle. Muista siis pyytää ja kun teet pyyntösi oikeasta hengestä ei itsekkyydestä vaan rakkaudesta, tulet saamaan mitä parhaimman avun. Et koskaan ole yksin, sillä Jumala on luvannut pitää sinusta huolta.

Rukoileminen on puhetta Jumalalle. Miksi et puhuisi Hänelle useammin? Hiljentyminen on Jumalan kuulemista, kuuntelemista. Hiljenny myös kuulemaan, mitä taivaallinen Isä puhuu sinulle, sielulle joka on niin rakas, että et voi sitä edes käsittää. Se mitä et käsitä, iloitse siitä, että elämässäsi tapahtuu ihmeitä.

Jumalalle kiitos ja kunnia. Voimme kaikki olla varmoja hänen huolenpidostaan ja rakkaudestaan. Pyytäkämme nyt sitkeyttä ja voimaa vastustaa alemman mielen houkutuksia, koska olemme vielä materiassa, maailma haluaa vetää meitä pelkoon, huoleen ja itsekkyyteen. Pyytäkämme vastustuskykyä ja taitoa valita aina oikea puoli, hengen puoli, tehdessämme arkisia asioitamme. Jumala meitä siinä auttakoon, että kykenemme kohottamaan alentamisen sijaan. Rakkaus olkoon kannustimemme kaikessa mihin päätämmekin ryhtyä. Jos teemme parhaamme tässä kilvoittelussa voimme jossakin vaiheessa korjata kauniin sadon. Me kaikki olemme Jumalan poikia ja tyttäriä, antakaamme valomme loistaa, sillä valossa on helpompaa kulkea. Jos joku kompuroi, ojentakaamme kätemme, että hän voi nousta. Matkan tekomme joutuu toinen toistamme tukien ja samalla valomme voimistuu. Niin se on tarkoitettu ja niin se on.  Amen."


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti