torstai 26. huhtikuuta 2012

Paranemisen avaimia -edelleen

Kirjautuessani Paranemisen avaimia kirjan kotisivuille, olen ilokseni saanut sähköpostia jonka allekirjoittajana on itse Loyd ja Jhonsson, eli kirjan kirjoittajat. Amerikassa Avaimista ollaan todella innoissaan ja tuhannet ja taas tuhannet ovat saaneet apua menetelmän käytöstä. Eli kyse on siis todella isosta asiasta, emme ehkä edes osaa kuvitella vielä, miten isosta. Monet Tv-kanavat ja aikakausilehdet
rummuttavat asian puolesta.

Olen nyt testannut avaimia säännöllisesti, joka päivä, ainakain kerran, toisinaan kaksi. Olen niin vakuuttunut tästä, koska ne vaivat joita olen hoitanut, ovat häipyneet. Kipu on poissa!!!!!! Siksi päätin pitää Avaimista kurssin. Tätä asiaa ja menetelmää tulee jakaa kaikille, joilla on vähääkään halua hoitaa terveyttään itsehoidollisesti. Tiedän, että ilman halua mikään ei toimi, koska uskomukset säätelevät koko elämää.

Kurssi on lauantaina 26 toukokuuta klo 10-15 täällä. Lisätiedot voit kysyä  sähköpostista eeta56@gmail.com, vastaan postiisi.  Voin kyllä tulla ohjaamaan avaimia myös pienemmälle porukalle, joten laita postia, niin katsotaan.

Sain ihanan viestin ystävältä Rautiosta ja haluan jakaa sen tähän.

Ei niin kuin minä tahdon …

Pyysin Luojalta lujuutta päästäkseni päämäärääni – minusta tuli heikko oppiakseni nöyrästi tottelemaan.

Pyysin apua voidakseni suorittaa suurempia tekoja – sain epävarmuutta voidakseni suorittaa parempia tekoja.

Pyysin Luojalta rikkautta ollakseni onnellinen – sain köyhyyttä tullakseni viisaaksi.

Pyysin kaikkea voidakseni nauttia elämästä – sain elämän voidakseni nauttia kaikesta.

En saanut mitään mitä pyysin, mutta sain kaikkea mitä toivoin.

Muistetaan, että me jokainen voimme olle niitä, joiden kautta Jumallinen valo virtaa yhteisöömme, ajatuksina, sanoina ja tekoina. Samalla toivotan Teille iloista Vappua. Vappu on kevään käännekohta, lisää lämpöä, lisää valoa, kasvua ja lintujen kosiomenoja.....

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Narsissi, narsismi, narsisti...


Kokosin tähän blogiin tietoja narsismista. Luin aamulla artikkelin perhesurmien taustoista ja siitä mitä yhteisiä piirteitä niissä on. Tieto lisää tuskaa mutta vain tiedostamalla voimme toimia ennaltaehkäisevästi.

Narsisti-sana juontuu Narkissoksesta, joka on kreikkalaisessa mytölogiassa esiintyvä komea nuorukainen. Ennustuksen mukaan Narkissos ei eläisi vanhaksi, jos näkisi oman kuvansa. Näkymättömäksi kirottu Ekho-nymfi lähenteli Narkissosta, mutta Narkissos torjui lähentelyt. Sattumalta metsästysretkellä Narkissos näki kuvansa lähteestä ja rakastui kuvaansa, mutta kuva ei antanut hänelle vastarakkautta. Lopulta nuorukainen nääntyi lähteelle. Häntä etsimään tulleet löysivät lähteen reunalta kauniin keltaisen kukan, narsissin.

Narsisti työ- ja muissa yhteisöissä

Toimittaja Mirjam Pyykön mukaan narsisteja on ollut kaikkina aikoina ja kaikissa etnisissä ryhmissä, kulttuureissa, yhteiskuntaluokissa, ammateissa sekä molemmissa sukupuolissa, heitä kiehtoo erityisen paljon vallankäyttö.
Markku Salon mukaan narsistiselle häiriölle on ominaista manipulointikyky, mutta jos narsisti ei saa toista alistumaan tahtoonsa hyvällä, hän pyrkii siihen pahalla: uhkailuin, painostaen, tekemällä rikosilmoituksia, valituksia ja kanteluita. Hänellä on myös tyypillistä luoda itselleen hovi, jonka hän pitää tyytyväisenä muun muassa lahjonnalla. Hovista pois jäävä tai joutuva joutuu aina vainon kohteeksi. Salon mukaan narsistille tyypillinen temmellyskenttä on tuomionistuinlaitos ja muut siihen liittyvät viranomaiset kuten poliisi. Viranomaiset ovat narsismihäiriöisille väline oman tahdon läpi viemiseen, siksi he käyttävät viranomaiskanavia normaalia enemmän. Häiriöinen pystyy kehittämään riidan yksinkin kehittämällä näennäisiä ongelmia voidakseen kontrolloida toista. Hän kerää oikeudenkäynteihin valtavasti aineistoa, ja hän on hyvin taitava selittämään ja luomaan omia totuuksia ja hankkimaan näennäisnäyttöä. Hänen on saatava voittaa kulloinenkin peli ja säilytettävä näin ylivertaisuuskuvitelmansa keinoja kaihtamatta. Häiriöinen voi kohdistaa vastapuoleen aina uusia oikeudenkäyntejä entisten päätyttyä. Ensisijainen tavoite on vastapuolen nujertaminen
Johtamisen ja organisaatioiden professori Pauli Judin mukaan työpaikoilla on pahana ongelmana narsistinen johtaja, joka kokee olevansa itse koko organisaatio ja pyrkii nousemaan muiden yläpuolelle.(Wikipedia)


Narsistia ei voi muuttaa rakkaudella

Narsisti ei kykene vastavuoroiseen ihmissuhteeseen eikä hän tunne empatiaa. Narsisti sivuuttaa kanssaihmistensä mielipiteet ja tarpeet. Alistumaan taipuvaiset ihmiset valjastetaan oman itsetunnon pönkittäjiksi, ei-alistuvat ihmiset synnyttävät narsistissa puolestaan häpeän tunnetta ja raivoa.
Narsisti ei itse ymmärrä omaa tilaansa. Siksi narsistia ei pysty muuttamaan. Mikäli ihminen tunnistaa itsessään narsistisia piirteitä, on tämä merkki siitä, että hän ei ole täysin narsistinen ihminen. Hänellä on mahdollisuus muutokseen, mutta se vaatii pitkällistä ja kärsivällistä pyrkimystä ja halua, sekä terapiaa, Voimakkaan, karismaattisen ja ylimielisen ulkokuoren taa kätkeytyy hauras itsetunto ja arvottomuuden tunne. Narsisti ei kykene itse käsittelemään pohjimmaisia tunteitaan, sillä hänen persoonansa on niin vinoutunut. Narsistia ei voi muuttaa omalla ymmärryksellä, hyvyydellä ja rakkaudella. Sen sijaan narsisti muuttaa läheisensä – tuhoaa kanssaihmisensä minuuden jatkuvalla mitätöinnillä, tyytymättömyydellä ja toiseen projisoidulla vihalla.

Paras suojautuminen narsistia vastaan on hakeutua irti tällaisesta ihmissuhteesta.                                                                                                                                                              

Tunnista narsisti
Häpeilemättömyys, ylimielisyys, vaativuus ja kateus. Hyväksikäyttö, rajattomuus ja maaginen ajattelu. Näistä piirteistä tunnistat narsistin.

Narsisti on hyväksikäyttäjä. Hänelle kaikki ihmissuhteet ovat olemassa vain omien tarpeiden tyydytystä varten. Narsisti on jäänyt 2-vuotiaan kehitystasolle: hän ei ole kyennyt erillistymään äidistään ja näkee siksi toiset ihmiset itsensä jatkumona. Narsisti rikkoo toisten ihmisten rajoja, manipuloi heidät toteuttamaan omia päämääriään ja samalla mitätöi heitä. Narsisti siirtää heikkoutensa kanssaihmisiinsä ja paistattelee omassa erinomaisuudessaan.

Narsistista voi tulla riippuvaiseksi

Narsisti osaa tekeytyä viekkaudessaan myös haavoittuvaksi. Siten hän houkuttelee hyödynnettäviä luokseen. Älykäs manipulointi johtaa ihmisen helposti riippuvuussuhteeseen narsistin kanssa, erityisesti jos taustalla on aiempia kokemuksia narsistin kanssa elämisestä. Narsisti tekee kanssaihmisistä riippuvaisia itsestään vetoamalla heidän heikkouksiinsa ja häpeäpisteisiinsä. Narsistin erikoislaatuisuus voi tehdä vaikutuksen – maailma hänen silmillään näyttää hienolta ja jännittävältä. Saatamme haluta päästä osallisiksi siitä. Narsistin suureellisuus voi tarjota meille jotain, mitä omasta elämästämme puuttuu. Ylimielinen ja itsevarma käytös voivat tehdä meihin vaikutuksen etenkin, jos oma itsetuntomme on hatara.( Suhde Soppa fi)

Suomeen on perustettu tukiryhmä narsistien uhreille .Narsisitien uhrien tuki ry  Numerossa 044 717 9000  Tiistaina ja torstaina kello 17 - 20  www.narsistienuhrientuki.info

Kuulunko riskiryhmään?

Tietynlaiset ihmiset kuuluvat luonnehäiriöisen uhrien riskiryhmään. Alla piirteitä, joita narsistien uhreille usein kuuluu:
  • kasvatuksella alistumaan opetetut
  • kiltit, kohteliaat ja sivistyneesti käyttäytyvät
  • identiteetistään epävarmat
  • riippuvuuteen taipuvaiset
  • sisäisesti puolustuskyvyttömät (henkilöt, joilla on sisäinen tarve alistumiseen ja syyllistymiseen)
  • ulkonaisesti puolustuskyvyttömät (esim. työyhteisössä alaiset, taloudellisesti riippuvaiset, aviopuolisot ja lapset)

Oletko helppo saalis?

Luonnehäiriöisen uhrin olisi hyvä pohtia, löytyykö itsestä sellaisia tarpeita, joiden tyydyttämistä hän tiedostamattaan etsii luonnehäiriöiseltä. Alistetun kannattaa kysyä itseltään:
  1. Olenko altis imartelulle?
    - Imartelulle altis, tunnustusta ja rakkautta janoava ihminen, joka ei ole niitä ehkä koskaan saanut, on luonnehäiriöiselle helppo saalis.
  2. Onko minulla tarve alistua?
    - Mieti, miksi haluan, että joku alistaa minut. Miksi ihannoin vahvaa hallintaa ja auktoriteettia?
  3. Onko minulla tarve ihailla itseäni rakastavaa ihmistä?
    - Miksi ihastun itseäni ihaileviin ihmisiin? Mitä tarvetta se tyydyttää minussa?
Jos ei olisi olemassa imartelulle alttiita, alistumista tarvitsevia ja narsisteja ihailevia ihmisiä, ei luonnehäiriöisillä olisi markkinoita. Alistuja ylläpitää luonnehäiriöisen vääränlaista käyttäytymistä ja siksi hänen kannattaa pyrkiä tästä eroon. Muutos omassa ajattelussa tuo muutoksen myös omaan käytökseen  .Lähde: Raimo Mäkelä (2007), Naamiona terve mieli. Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen? Kariston kirjapaino

Narsistin jättäminen ei ole helppoa, mutta se kannattaa.

“Jos jäät, kaikki muuttuu miljoona kertaa pahemmaksi. Jos jäät, myyt sielusi.”
Rassha


Suhde narsistin kanssa on molemminpuolinen riippuvuussuhde. Siitä vapautuminen edellyttää havahtumista ja sitkeää pyrkimystä. Tässä kahdeksan askelta, joiden avulla voit jättää narsistin.

1. Myönnä ongelma

Tarkastele elämääsi ja suhdettasi. Kuuntele ja kunnioita itseäsi. Kohtaa totuus.

2. Murra väärät uskomukset

Narsistin uhrin on usein vaikea tunnistaa todellisia ajatuksiaan, tunteitaan ja tarpeitaan, koska narsisti on ottanut hänet niin täysin valtaansa. Siksi ero aiheuttaa uhrille ahdistusta, pelkoa, epävarmuutta ja syyllisyyttä.

3. Hae apua

Tukeudu muihin ihmisiin tai hae apua terapiasta. Kun minäsi on vasta rakentumassa, on riski, että ajaudut uuden narsistin kynsiin tai vanha kumppanisi nappaa sinut takaisin otteeseensa

4. Päästä irti

Ystävyys ex-narsistipuolison kanssa ei ole realistinen tavoite. Pysy päätöksessäsi ja luovu kuvitelmistasi paremmasta tulevaisuudesta ja parisuhteesta narsistin kanssa.

5. Kohtaa tunteesi

Suruprosessiin kuuluu paljon vihaa, masennusta, ahdistusta ja häpeää. Uskalla kohdata tunteesi, sillä siten pääset irti menneestä ja eheydyt.
Muista, että viha on sallittua ja se voi olla vapauttavaa. Älä jää kuitenkaan kiinni vihan tunteeseen. Pidemmän päälle se kuluttaa ja kapeuttaa elämääsi.

6. Salli helpotuksen tunne

Prosessin edetessä saatat huomata itsessäsi helpotuksen tunteita. Itseluottamuksesi kasvaa, kun havaitset selviytyväsi omillasi ja nauttivasi elämästäsi enemmän yksin kuin narsistin kanssa.

7. Anna anteeksi

Anteeksianto kannattaa sinun itsesi takia. Se auttaa päästämään irti menneestä.
Anteeksiantamaton viha syö voimavaroja ja vaarantaa terveytesi. Se tekee sinusta ilottoman ja katkeran.
Anna anteeksi myös itsellesi. Se, että olet antanut itseäsi kohdeltavan huonosti ei tarkoita, ettetkö voisi tehdä nyt uudenlaista valintaa. Anteeksiantamiseen voi löytyä apua Tuulikki Saariston kirjasta Taikasanat (Dialogia).
Anna anteeksi myös itsellesi

8. Rakasta itseäsi

Etsi itsesi. Millainen ihminen olet, mistä pidät ja mistä et? Tee itsenäisiä ratkaisuja ja mielesi mukaisia valintoja.
Salli itsellesi onnistumisen ja epäonnistumisen tunteet. Kunnioita ja rakasta itseäsi. Siten voit tulevaisuudessa löytää tasapainoisen ja hyvän parisuhteen.

Apukeinoja:

- Hyväksy itsesi
- Puhu
- Kirjoita
- Haaveile ja suunnittele
- Ota omaa aikaa
Lähde: Tuija Vähäpakka & Arja Lehtosaari (2007). Sata tapaa tappaa sielu.

Mietin, mikä tekee ihmisestä narsistin? Kaikkihan ovat jonkun lapsia ja jos narsisteja on, joka puolella ja määritelmät yhteneväisiä, niin täytyyhän perheissä, joissa narsisti kasvaa, olla jokin yhdistävä kasvattamiseen liittyvä tapa.

Rajattomuus- heikot vanhemmat, jotka antavat lapselleen kaiken periksi. Lapsi oppii saamaan kaiken mitä ikinä pyytää. Pikku tyrannit !
Liian huolehtivat vanhemmat, jotka sitovat lapsen itseensä niin, että lasta "varjellaan" pettymyksiltä ja kaikilta vaaroilta.
Rangaistut lapset, jotka oppivat kieroilemaan, valehtelemaan ja manipuloimaan kotona, koska muuten tulee rangaistus. Rangaistus voi tulla vaikka lapsi ei olisi tehnyt mitään, mutta kun vanhemmat tai toinen heistä on päättänyt, että lapsi valehtelee tai kieroilee. Tekipä lapsi niin tai näin, niin syyllisyys iskostetaan häneen.
Hyvän elämän lapset, joilla kaikki mitataan rahana, ylemmyydellä, itsekkyydellä ja ylivertaisuudella.
Kaikkea on ylenmäärin ja kaikkea saa ilman ponnistusta.
Suorittajat-olen hyvä, parempi, paras!  Kunnianhimoiset vanhemmat jotka muokkaavat lapsen omien tavoitteidensa suorittajiksi ja ruokkivat lapsen mieltä siihen, että olet maailman paras siinä missä olet. Lapsi oppii kilpailemaan asiassa kuin asiassa ja jos ei muuten, niin manipuloimalla muita.

HUH-HUH, pää tulee kipeäksi ajattelusta ja siitä näköalasta missä yhteiskuntamme on. Kysymys kuuluu, mitä me voimme? Terve itsetunto syntyy tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta kasvatuksesta.
Rukous: Kaiken tämän elämän keskellä, kaikissa tilanteissa ja asioissa, vahvista minua toimimaan rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta päin. Auta minua eheytymään ja oivaltamaan elämän perusläksyt, niin etten lisäisi kenenkään tuskaa tai onnettomuuden tunteita. Niin että opin olemaan ihminen ihmiselle kaikissa tilanteissa. Mutta myöskin niin, että kykenen vetämään rajan sen suhteen, mitä minulle tehdään joko sanoin tai teoin. Että oppisin rakastamaan itseäni niin oppisin rakastamaan myös toisia ja ennen kaikkea osaisin päästää irti ja antaa anteeksi hyvissä ajoin, niin että sillä valinnalla estäisin suuremmat vahingot. Vahvista minua olemaan esimerkilläni oikeudenmukainen vanhempi, luotettava ystävä ja tukipylväs niille, joilla ei elämä ole siinä perustassa mikä auttaa selviytymään. Amen.








perjantai 20. huhtikuuta 2012

Mitä haluan sanoa sinulle tänään


Olemme kulkeneet, jokainen meistä, erilaisten kokemusten kautta tähän päivään. Voimme kääntyä ja katsoa taakse, muistella mitä kaikkea elämässämme on tapahtunut. Mitä tunteita menneisyys herättää meissä? Kokemus ja tunne-kaksi erottamatonta ja seuraukset niistä tuntuvat, näkyvät ja kuuluvat meissä ja meistä.

Menneisyys on muovannut meistä sen mitä olemme nyt. Olemmeko sujut menneisyyksiemme kanssa? Olemmeko onnellisia siitä, että olemme juuri nyt tässä? Missä määrin menneisyyden kokemukset varjostavat nykyisyyttämme ja tulevaisuutta? Eikö juuri tässä ole se suuren suuri mahdollisuus oppia elämästä, kokemuksista ja itsestä? Eikö meistä jokainen voi vaikuttaa siihen, minkä asian, tapahtuman ja tuntemukset niistä, tuon jokaiseen uuteen aamuun, päivään, yöhön? Olemme kaikki toimijoita, eli me voimme tehdä asioille jotakin. Me voimme tehdä omalle sisäisyydelle jotakin, jos vain tiedostamme sen. Uhrina oleminen ja eläminen, ei rakenna parempaa huomista. Uhriksi jääminenlietsoo katkeruutta, kaunaisuutta, vihaa ja lopulta syntyy sairaus. Mikä meissä estää tajuamasta sitä? Riippuvuus, keskeneräisyys, jotakin josta pitää kiinni, eikä kykene irrottamaan mielen otetta, muistoja, kokemuksia ja tunteita koetusta. Olkoonkin niin, että asiat ovat kipuna, pettymyksenä ja tuskana mielessä ja keholla.

Katkeruus estää oivallusta syntymästä, vaikka elämä itsessään on mallillaan juuri nyt, niin siitä ei voi nauttia eikä iloita. Jumittuminen vie kaiken elvyttävän ja uudistavan energian asioiden hautomiseen. Energiaa on jaossa koko ajan, se ei lopu eikä vähene. Ihmisen mieli ja tahto on suunnattu kielteiseen ja silloin uudistuminen ei voi tapahtua. Kaikki mahdollisuudet ovat vähentymättöminä käytettävissä, mutta niitä ei jaeta, ilman ponnisteluja. Emme voi odottaa, että itse keittämämme soppa jäisi syömättä, maistuu se sitten kuinka kitkerälle tahansa. Sopan ollessa sen laatuista, meidän tulisi löytää keinot joko maustaa tai höystää se, tai sitten kaataa se viemäriin. Puhdistaa kattila ja aloittaa uuden sopan keittäminen. Toisin sanoen; Emme voi odottaa, että itse aikaansaatu elämä jäisi kokematta, tuntuu se sitten kuinka kitkerälle tahansa. Elämän ollessa sen laatuista, meidän tulee löytää keinot joko valita toisenlaiset tavat tai meidän on muutettava suhtautumistapojamme. Jossakin tilanteissa on vain aloitettava alusta. Kuitenkin niin, että otamme opiksi emmekä katkeroidu.

Mitä haluan sanoa sinulle tänään? Katso elämääsi, suhtautumistapojasi, asenteitasi. Tutki ihmissuhteittesi tilaa, kuinka monen kanssa välit ovat tasapainossa ja kuinka usean kanssa väännät kättä syystä tai toisesta? Kuulostele tunteitasi. Mieti mikä kielteinen tunne häiritsee oloasi ja kurkista mitä on tapahtunut vähän ennen, kuin tunne ilmaantui. Itsetutkiskelu on ainoa tie hyvinvointiin. Muita et voi muuttaa, koska heillä on oma elämä, omat kokemukset ja ajatukset. He kulkevat omaa polkuaan, niin kuin sinä kuljet omaasi. Polkunne kulkevat vieretysten.

Asioiden edelle ei voi mennä, joten on aivan turhaa pelätä, mitä sitten mahdollisesti tapahtuu. Kuinka paljon turhaa, uuvuttavaa ja lopulta sairauteen johtavaa pelkoa podemmekaan. Sitku elämä on sitaksta elämää. Jospa luottaisimme enemmän siihen, että kun teemme sen, minkä kykenemme, niin elämä kantaa ja asiat järjestyvät. Ne järjestyvät joka tapauksessa jotenkin. Se järjestyvätkö ne juuri oman mielen mukaan, jää nähtäväksi. Emme voi aina vaatia, että asiat menevät omien suunnitelmien mukaan, mutta jos kykenemme joustamaan, elämästämme tulee miellyttävämpi ja itsessämme ja ihmissuhteissamme syntyy tilaa ja avaruutta.

Armollisuus itseä ja toisia kohtaan on sydämen hyve. Joustavuus ja päättäväisyys ei ole toistensa vastakohtia, vaan ne voivat yhdessä selkeyttää matkan tekoa. Luonto on heräämässä. Juuri sieltä voimme ammentaa energiaa ja mallinnusta omaan olemiseen. Niin kuin Deebac Chopra kirjoittaa: Katso lintuja, ne eivät yritä laulaa vaan ne laulavat. Katso tuulta, se ei yritä tuulla vaan se tuulee. Katso kukkia, ne eivät yritä kukkia vaan ne kukkivat. Siinä on elämän suurin mysteeri.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Paranemisen avaimista

Ystävät-hankkikaa Paranemisen avaimet kirja ja lukekaa se. Olen nyt testannut avaimia runsaan viikon ajan, jokaisena päivänä noin 10 minuuttia. Vaikutukset tuntuvat kehossa, mielessä ja elämässä. Jos haluat parantua, voida paremmin,  niin nyt siihen on olemassa avaimet. Ainoa este on oma  mieli ja ajatus.

Olen pohtinut terveydenhoito systeemiämme ja sitä mitä ihmiselle siellä tapahtuu ja on tapahtunut. Virallinen taho harjoittaa terveydenhoitoa joka liittää ihmisen systeeminsä orjaksi lääkkeiden avulla. Paraneeko ihminen? Kohentuuko hänen vastustuskykynsä?

Tieto lisää tuskaa. Puskaradiot toimimaan, pienistä pisaroista merikin on syntynyt....

Paranemisen avaimet kirjaa voi tilata  esim. www.eranova.fi


Kuka istuu viereisessä tuolissa?

Mielikuvamatka tapaamaan vanhaa tuttua. Anna itsellesi mahdollisuus tähän pieneen matkaan, joka voi onnistuessaan antaa sinulle viitteitä menneisyydestäsi, joiden päälle olet rakentanut nykyisyytesi.Matka alkaa siitä, että rentoutat kehosi ja mielesi. Lue teksti ensin ja sulje sitten silmäsi ja tee matkaa uudestaan omilla variaatioilla ja mausteilla.

Kuvittele tie tai polku, jota pitkin lähdet tapaamaan vanhaa tuttua. Tunne kuinka astelet tietä/polkua ja katsele miltä maisemasi näyttää. Pane merkille taivaan väri, vuodenaika jne. mahdollisimman tarkasti. Tulet metsään, jonka halki matkaat. Katsele ja aisti metsän tunnelma, tuoksut, puut, pensaat. Kaikki mitä kohtaat ja mikä kiinnittää huomiotasi. Hengitä metsän tuoksuja ja tunnelmaa itseesi. Koe metsä.

Tie johtaa sinut pieneen kylään. Pane merkille talot, niiden yksityiskohdat, pihat ja puutarhat. Tarkkaile miten erilaisia talot voivatkaan olla. Ikkunat ja niiden pielet, aidat ja niiden portit. Kaikki ovat kuitenkin sopusoinnussa vaikkakin niin erilaisia. Nauti erilaisuudesta. Koe tämä kylä itsessäsi.

Tulet talon eteen johon olet menossa. Katso minkälaisen vaikutelman saat talon etupihasta, polusta mikä johtaa sinut kuistille. Pane merkille mitä tunteita talo herättää sinussa. Astut kuistille ja katsot ovea. Miltä ovi näyttää? Minkä värinen se on? Minkälainen ripa tai otin siinä on? Huomaat oven olevan raollaan joten työnnät sen auki ja astut eteiseen. Tiedät, että sinua odotetaan.

Eteinen on hämärä ja silmäsi tottuvat siihen ja alat nähdä selkeämmin. Mitä näet? Tauluja, peilejä, valokuvia, koriste esineitä? Huomioit ja muistat ne. Miltä talossa tuoksuu? Mitä tunteita sinussa herää?
Astelet peremmälle ja tulet olohuoneeseen josta avautuu näköala kauniiseen puutarhaan. Lempeä tuuli heiluttaa ikkunaverhoja koska ikkuna on hieman raollaan. Ketään ei näy mutta tiedät tulleesi oikeaan aikaan, joten jäät odottamaan. Pane nyt merkille kaikki yksityiskohdat joihin kiinnität huomiosi.

Huomaat että pöydällä on kynttilöitä palamassa. Miltä huoneessa tuoksuu ja mikä on sen tunnelma. Tunne huoneen energia itsessäsi. Huomaat kuinka rauhoitut ja olosi paranee hetki hetkeltä. Seinustalle on kaksi tuolia. Pane merkille tuolien koko ja malli. Siirryt istumaan toiselle ja nautit huoneen ja koko talon tunnelmasta. Taustalta kuuluu hilkaista musiikkia, suljet silmäsi ja keskityt kuuntelemaan. Ehkä torkahdat....

Havahdut siihen, että tunnet jonkun istuvan viereisessä tuolissa. Käännyt ja katsot häntä. Kuka istuu viereisessä tuolissa?

Hän on odottanut tapaamistasi kauan. Hänellä on jokin tärkeä viesti sinulle. Mikä se viesti on?
Tunnet kuinka yhteys tähän olentoon vapauttaa sinussa iloa ja rakkautta.  Häm antaa sinulle muiston tästä tapaamisesta. Mikä on se esine tai symboli jonka saat?  Mitä se herättää sinussa?

Istutte ja juttelette, muistelette yhteisiä kokemuksia. Kaikki on niin selvää, tuttua ja turvallista. Yhteys on syntynyt ja syventynyt. Eroa ei oikeasti ole edes ollut tai jos sitä on ollut, niin se on nyt pyyhkiytynyt pois.

On aika palata. Hyvästelette ja lähdet kiitollisin tuntein palaamaan siihen mistä lähdit.

Kukahan mahtoi olla hän jonka tapasit?





sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Lempeä muutos

Olemme asiantuntijoita omassa elämässä ja itsessämme. Kaikki kokemukset hitsautuvat meihin muistoina ja tunnetiloina. Osaammeko käyttää tietojamme ja kokemuksiamme elämämme järjestämiseen, tasapainottamiseen ja hyvinvointiin? Annammeko itsellemme tilaa ja aikaa järjestellä asioita vai olemmeko niin täynnä kaikkea ja kaikkia, että emme saa otetta itsestämme, tekemisistämme, ajattelusta ja valinnoista? Hautaamme oivalluksemme siihen kaikkeen mitä pitää, täytyy ja kuuluu tehdä, sanoa ja toimittaa. Kasvaminen on lempeää muutosta, mutta kasvua ei tapahdu, jos emme ymmärrä mitä on tapahtumassa. Asiat riistäytyvät käsistä ja näistä asioiden riistäytymisistä saamme lukea lehdistä. Mistä muusta näissä perhekatastrofeissa on kyse, kuin elämän asioiden riistäytymisestä kaikkien käsistä?

Ennaltaehkäisy, tuo mystinen sana, jota voisi kutusa myös välittämiseksi ajoissa, on vastuun ottoa itsestä ja omista valinnoista. Asioiden hoitaminen ajoissa estää elämän kurjistumisen. Kysymys kuuluu, miksi niin ei toimita? Materialistinen maailmamme mikä lietsoo kilpailua, kasvua, kovia arvoja, menestymistä hinnalla millä hyvänsä, on suoraan yksi syy. Siihen suden kuoppaan voidaan uhrata koko elämä ja vastausta tai selitystä ei löydy sieltä, koska systeemi ei voi "puukotta" itseään. Mikä puuttuu ja mitä on liikaa? Liikaa työtä, liikaa kilpailua, liikaa suorittamista, liikaa itsekkyyttä, liikaa omistamista jne. Liian vähän tai ei ollenkaan lempeyttä, välittämistä, rakkautta ja henkistä näköalaa. Materialismin idea on kuluttaa ja se iskee kipemmin ihmiseen, joka kuluttaa itsensä sen hyvän eteen, mikä katoaa ja mitä ei ole tarkoitettu edes kestämään. Uupumisen hiipiessä elämään, arviointikyky katoaa ja kaikki se hyvä, joka joskus on koettu hyvänä, voi muuttua helvetiksi.

Onko lempeä muutos mahdollista? Tässä vaiheessa, kun koko systeemi natisee liitoksissaan, näyttää että yksilöiden tarve tehdä muutoksia, on pakokauhun tai sekasorron keskeltä pakenemista, keinolla millä hyvänsä. Lempeeä muutokseen tarvitaan tietoisuutta ja ymmärrystä toisenlaisesta todellisuudesta. Täytyy olla tiedossa, mitä varten ja miksi elämässä yleensä ollaan. Motivaatio ja voima rakentuu sen tiedon kautta. Sitä tietoisuutta ei voi ostaa ja sitä ei voi suorittamisen kautta  hankkia. Siinä on se huikea ero, mutta kuinka pitkä matka ihmisellä, kenellä tahansa meistä, on oivaltaa olevansa enempi henkeä kuin ainetta? Jos ihminen ei tiedä mistään muusta kuin materiasta ja hän uskoo vain siihen, niin hänellä ei ole yhteyttä henkeen. Ja kun yhteys henkeen puuttuu niin puuttuu yhteys myös kaiken Luojaan, Jumalaan ja hänen maailmaansa. On muistettava, että Jumala ei lakkaa olemasta, vaikuttamasta vaikka ihminen ei häneen uskokkaan. Ihminen ei voi palvella kahta Jumalaa, mammonaa ja itse Luojaa. Jossakin elämän käänteessä ihminen valitsee lopulta Jumalan, koska sitten on jo niin paljon kokemuksia ja tietoa, mistä elämässä on todellisesti kyse.


" Rakkaat lapset, yritys selittää sitä, mitä maailmassanne on tapahtumassa, vaatii pohdintaa ja jatkuuvuuden käsittämistä. Se missä ihminen on, on seurausta pitkistä ajanjaksoista ja useista elämistä. Jumalan laki on ehdoton oikeudenmukaisuus kaiken kesken ja kaikkien suhteen. Siihen oikeudenmukaisuuteen kuuluu ihmisen elämän seurauksien ja syiden jatkumot. Mitään ei tapahdu irrallisesti ja seurauksitta. Ihmisen vapaa tahto koskee kaikkia tasoja, ajatuksia, sanoja ja tekoja. Jo se, että ajattelee alkavansa johonkin johtaa jonkun asteiseen seuraukseen. Kun ihminen ajattelee alkavansa johonkin, mutta käyttää järkeään eli valintaansa, toteuttaako hän aikeensa vaiko ei, niin juuri siinä kohden tapahtuu valinta Jumallallisen ja ei Jumalallisen välillä. Ihmisellä on järki ja henkinen tietoisuus murtautuu esiin juuri järjen ja ymmärryksen kautta. Järki ja ymmärrys antaa tilaa harkita ja valita. Kun valinnan taustalla on Jumalan tiedostaminen, ihminen valitsee oikeudenmukaisesti suhteessa itseensä, lähimmäisiinsä ja Jumlaan. Jos ihminen elää elämää, jossa ei ole Jumalaa, niin hänen valintansa juontuvat itsekkyydestä ja pelosta. Pelko saa ihmisen toimimaan hätiköidysti, paniikissa ja täysin tiedostamatta seurauksista. Sillä voidaan selittää niitä surullisia tapahtumia joita yhteiskunnassanne tapahtuu. Jumalan tahto on aina rakkaus, anteeksianto ja luottamus. Ihmisen tahto rakentuu siitä perustasta, mitä hän on itselleen rakentanut siinä tiedon ja ymmärryksen tasossa, missä hän on. Tässä on äärimmäisen tärkeä näköala, jota voi tutkia ja pohdiskella.


Elämä on sitä miksi se tehdään tai ylevämmin sanottuna luodaan. Sinä lapseni, luot oman todellisuuteesi, omien valintojesi kautta ja avulla. Kokemukset joissa olet juuri nyt, ovat seurausta valinnoistasi. Tunnistat oman kasvusi vaatimukset siitä, kuinka paljon tiedät ja tunnet olevan tehtävää esimerkiksi ihmissuhteisiisi nähden. Oletko tyytyväinen työhösi ja siihen mihin käytät aikaasi ja energiaasi? Ristiriidat ovat merkkejä siitä, että on tehtävä töitä niiden selvittämiseksi. Näemme ja ymmärrämme, että asiat ja tilanteet vaativat juuri lempeää muutosta. Lempeän muutoksen aikaan saaminen alkaa rehellisyydestä. Jos kykenisit olemaan täysin rehellinen itsellesi, niin siitä avautuvat uudet mahdollisuudet valita uudistavia tapoja toimia elämän vaikeuksissa. Elämän vaikeudet kasvattavat ja kun pyrit tiedostamaan tämän kasvattavan vaikutuksen, voit vapauttaa omaa energiaasi asioiden toteuttamiseksi Jumalasta päin. Olet Jumalan kanssa Luova. Mitä enemmän luot rakkaudesta päin, sen enemmän Jumalan todellisuus tulee todeksi elämässäsi, perheessäsi ja yhteisössäsi.


Kyse on ryhtymisestä. Juuri nyt maailmankaikkeus on järjestätymässä uuteen ulottuvuuteen, vanha murtuu ja uusi on asettutumassa sopusointuisempaan asemaan. Kasvussa ja etenemisessä on aina kyse sopusointuisemman tilan saavuttamisesta suhteessa kaikkeen ja kaikkeuteen. Vanha murtuu joka tapauksessa, koska se on Jumalan kasvun tahto. Yhden ihmisen perspektiivistä katsottuna elämä voi näyttää kaaokselta, mutta kun sitä katselee täältä, niin kaikki on järjestyksessä. Mikä huikea ero onkaan hengenmaailman ja aineellisen elämän välillä! Meillä on mahdollisuus ja lupa auttaa teitä. Voimme auttaa, jos sinä haluat tai pyydät niin. Muutoin emme voi sekaantua elämääsi, ajatuksiisi saati valintoihisi. Pyyntösi on meille pyhä ja teemme voitavamme, jotta saisit sen avun joka vie sinua eteenpäin. Annamme sinulle oivalluksia, ajatuksia ja luovuuden ilmentymiä. Ongelmiesi ratkaiseminen lempeyden kautta, on suuri henkinen voitto, joka vahvistaa yhteyttäsi Rakastavaan Jumalaan. Jos hätäilisit vähemmän ja luottaisit elämän rakentaviin voimiin, niin kasvusi ei olisi niin tuskaista. Kaikki mahdollisuudet ovat aina ulottuvillasi, tarvitset vain uskoa ja rohkeutta kohdata oma sisäisyytesi. Me täällä olemme sinua varten, tokikin niin, että myös meillä on omat kasvunvaateemme. Kun sinä kasvat niin mekin etenemme. Niin kaikki liittyy kaikkeen ja voit kuvitella, miltä näyttä maailmankaikkeus, kun kaikkien tietoisuuden valo syttyy. Olemme kaikki valona ja valossa. Siinä on Jumalan rakkaus, totuus ja todellisuus. Mitä enemmän voit toimia valoon nähden, sitä enemmän on valoa. Olet äärimmäisen tärkeä tässä luomisen ketjussa, koska Jumala tarvitsee juuri sinua, valoasi ja sitä että teet valintasi vapaaehtoisesti."

Rukoileminen on puhetta Jumalalle ja hiljentyminen on Jumalan kuuntelemista. Rukoilen elämän puolesta, että kykenen tuomaan valoa tähän elämäntilanteeseen jossa olen perheeni ja ystävieni kanssa. Tähän sunnuntaihin, kun kodissani on lapsia, joiden elämää varjostaa epätietoisuus ja ahdistus. Rakas Jumala, pyydän voimaa ammentaa rakkautta, välittämistä ja iloa näihin hetkiin. Että kykenen omalta osaltani tuomaan toivoa toivottomuuteen, että voin jakaa kestävää luottamusta oikeudenmukaisuuteen, olkoonkin niin, että luottamuksen puute on tuonut nämä lapset luoksemme. Suojele ja varjele meitä kaikkia näinä vaikeina aikoina, että emme menettäisi uskoa Sinuun ja rakkauteesi. Se  tieto ja ymmärrys auttaa jaksamaan silloinkin, kun kaikki näyttä menevän väärin. Anna minulle rohkeutta kohdata niitä ihmisiä, jotka ovat eksyksissä ja peloissaan. Niin että kykenen sanomaan oikeita sanoja heidän rakentumisekseen lempään muutokseen. Kiitos tästä kaikesta jonka osallisena saan olla. Amen.




maanantai 9. huhtikuuta 2012

Avaimia itsetutkiskeluun


Luin niin mielenkiintoisen kirjan, että enpä ole aikoihin saanut sellaisia sätkyjä. Kirjassa esitellään itsehoitoohjelma, jolla pureudutaan sairauksien syihin ja keinoihin tasapainottua sekä parantua. Ohjelma on yksinkertainen ja testattu moneen kertaan. Ihmiset ovat saaneet apua niin fyysisiin kuin henkisiin sairauksiin ja oireisiin. Ensin on oire ja sitten sairaus. Sairaus on tutkimuksien mukaan 100% stressiperäistä. Siis kaiken oirehtimisen ja sairauksien syy on stressi. Stressi saa kehon immuunipuolustuksen hälytystilaan, puolustaudu tai pakene. Samalla koko kehon sisäinen systeemi valmistautuu joko puolustautumaan tai pakenemaan. Mieti, mitä se tarkoittaa, kun stressitilaa ei pureta ja se vain jatkuu, jatkuu, jatkuu... Immuunivasteesi eli energiatasosi laskee laskemistaan ja niin heikoin lenkki murtuu, heikoinlenkki= sydän, suolisto,vatsa, selkä, pää, hengityselimet jne. Tämähän on jo tuttua juttua, mutta oikeasti on kyetty todisteellisesti näyttämään toteen, että sairastaminen johtuu stressistä.

Stressin syyt ovat kaiken kukkuraksi noin  90% alitajuista. Lapsuudessa koetut tunnetilat jäävät solumuistiin ja kun jossakin vaiheessa koemme saman suuntaisia kokemuksia, solumuistot leimahtavat henkiin. Tietoinen mieli ja järki yrittää kyllä pärjätä tilanteessa, mutta syiden ollessa alitajunnassa, niin niihin ei järkeily tehoa. "Sydämen ja järjen ristiriidassa, sydän voittaa aina". Sydän viittaa tässä alitajuntaan. On tärkeä ymmärtää, että voimme voida paremmin, kun etsimme ne tunteet ja muistot, jotka ovat aiheuttaneet stressin ja niin ollen kielteisen kuvan, soulumuiston.

Kehossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Stressin ollessa päällä, kehomme systeemit eivät voi toimia niin kuin niiden tulisi. Immuunipuolustus on terveytemme tukipilari, koska se hoitaa, tasapainottaa ja parantaa. Ja juuri stressi lamauttaa immuunipuolustuksen.

Kirjassa todetaan, että niin terveyden kuin sairauden keskeinen tekijä on energia ja  terveyden avaimen käyttäminen on todella helppo. Etsit muiston, tunteen, arvioit sen häiritsevyyden asteikolla 1-10. Keskity rakkauteen ja kohdistat sormesi 4 kasvojen alueeseen. Et kosketa alueita vaan pidät sormenpäät 5-7 cm päässä. 1) Nenänharja ( kulmakarvojen välissä) 2) Aataminomena   3)Leuat (saranan kohta) 4) Ohimot . Toista kolme kertaa. Arvioi lopuksi onko tunteen häiritsevyys laskenut lähelle 1.

Itse ohjelma on helppo toteuttaa, joten avaimet hyvinvointiin ovat käsissämme. 6 minuuttia x 3/ päivässä. Kirjan nimi on Paranemisen avain ( Alexander Loyd, Ben Jonnson) Suosittelen!

Laitan tähän vähän ajatuksia herättäviä asioita, joista voit tutkiskella oma tilannettasi. Kyse on sydämen ongelmien tunnistajasta. " Omaksu hyve, voita vahingollinen uskomus."
Seuraavat kolme estävät sinua elämästä tervettä, vaurasta elämää ja lisäksi ne vaikuttavat koko kehoosi hyvin tuhoavalla tavalla.
1)Anteeksiantamattomuus 2)Vahingollinen toiminta 3)Väärät uskomukset
Seuraavat yhdeksän ovat ns. ydinkategoriat ja ne vaikuttavat tiettyihin kehon sisäisiin järjestelmiin.
4)Rakkaus / vs. itsekkyys = umpieritysjärjestelmä
5) Ilo / vs. suru, masennus = iho
6) Rauha/ vs.ahdistus, pelko = ruuansulatusjärjestelmä
7)Kärsivällisyys/ vs. viha, turhautuminen, kärsimättömyys = immuunijärjestelmä
8)Ystävällisyys/ vs. torjunta, ankaruus =keskushermosto (aivot, selkäranka)
9)Hyvyys / vs. huonommuus = hengityselimet
10)Luottamus /vs. kontrollointi = lisääntymiselimet
11)Nöyryys / vs. huoli imagosta = verenkierto
12)Itsehillintä/vs.hillittömyys = lihaksisto, luusto

Voit tutkia listaa vaivojesi tai tunteidesi kautta. Jos esimerkiksi kehollasi on ongelmia verenkierron tai hengityselimien suuntaan, niin sinun tulisi työskennellä nöyryyden ja hyvyyden edistämiseksi. Lisäksi joudut kohtaamaan  huolen imagosta ja huonommuuden tunteet.

Kirjan menetelemiä pidetään niin vakuuttavina, että niistä uskotaan tulevan maailmanlaajuinen ohjelma. Lopuksi kirjoitan rukouksen, joka luetaan aina ennen ohjelman tekemistä. " Rukoilen, että kaikki tietoiset ja tiedostamattomat kielteiset kuvat, epäterveet uskomukset, tuhoiset solumuistot ja fyysiset ongelmat, jotka liittyvät ongemaani löytyvät, avautuvat ja paranevat täyttyessäni valolla, elämällä ja Jumalan rakkaudella. Rukoilen myös, että paraneminen tehostuu satakertaiseksi."

www.thehealingcodebook.com




torstai 5. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen sanoma

Tätä asiaa olen pohtinut monta monta monta kertaa. Pohtinut sitä mitä kirkko opettaa ja mitä se pitää absoluuttisena totuutena ja johon sen pelastus sanoma perustuu. En ala tässä perustelemaan mihin tulokseen olen päätynyt, vaan hiljennyn välittämään, sitä tietoa minkä henkimaailma välittää.


" Kiitämme tästä mahdollisudesta tuoda terveisiä hengenmaailmasta. Täältä, jossa vastaukset ovat nähtävillä kirkkautena. Kirkkaudessa ei ole varjoja, joiden taakse voi piiloutua tai piilottaa asioita, tapahtumia ja mitään muutakaan. Maailma on varjoja täynnä, koska ihmisen kehitys kulkee varjoista valoon. Se joka pitää varjoja totuutenaan, on vielä matkanteossaan keskeneräinen eikä häntäkään voida moittia. On tärkeää ymmärtää kasvun ja valaistumisen merkitys. Henkistyminen avaa näköalan ymmärrykselle, kyse ei siis ole uskomuksesta tai uskottelusta, vaan tietämisestä ja tiedostamisesta. 


Me emme tuomitse ketään, koska ymmärrämme, että jokainen elää juuri siinä missä hänen tuleekin elää. Hän uskoo siihen, millä hän tulee ravituksi. Olkoonkin niin, että uskomisilla ei ole todellisuus pohjaa, täällä hengenmaailmassa. Tuomitseminen ja oikeaoppisuuteen vetoaminen, ei kuulu henkistymiseen eikä  tänne hengenmaailmoihin. On hyvä tarkastella ja tutkia asioita monesta eri perspektiivistä.  Jokaisella ihmisellä on oma näkemyksensä niin historiallisista tapahtumista kuin nykyisyydestäkin. Ihmisen vapaa tahto valita uskomuksena, todentuu juuri niin itsenäiseksi, kuin hänen henkinen ymmärryksensä ilmenee.

Maallisen elämän merkittävyys tulee mitatuksi siinä, miten ihminen oppii Jeesuksen Kristuksen välittämän tiedon ja totuuden henkistymisestä. Rakkaus ja anteeksi antaminen on perusläksy jota vasten kaikki ihmisen teot punnitaan. Jeesus Kristus on henkinen mestari, joka omalla elämällään näyttää tien totuuteen eli tien Jumalan luokse. Se mitä hänen elämänsä oli ihmisen muodossa ja miten häntä kohdeltiin sen elämän lopussa, sisältää paljon väritettyä tietoa. Siihen on kuitenkin turha juuttua, koska tärkeintä tämän ajan inkarnoituneille sieluille on se, että kuolemaa ei ole. On hengen voitto aineesta ja sitä Jeesus Kristus todistaa yhä edelleen.

Haluamme muistuttaa siitä, kun tutkitte, pohditte ja mietiskelette asoita, että  totuus verhoutuu ihmisen oman mielen ja opetettujen tapojen harsoon. Totuus ei muutu, koska Jumala on totuus. Ihmisen luomat kuvitteelliset uskomukset muuttuvat kehittymisen myötä.  On kuin harso ohenisi ja vähitellen ihmisen tietoisuus astuu valoon. Ihmisen henkiseen kehitykseen kuuluu tutkia, pohtia ja ehdollistaa. Se, joka sokeasti uskoo, on uskomuksiensa orja ja häneen voi vaikuttaa ulkoapäin hyvinkin sitovasti. Valon murtautuessa esiin, sitä ei voi enää hallita kukaan. Valossa on totuus, joka kestää kaiken tutkimuksen ja se ei muutu. Siinä on kasvun päätepiste, sillä henkisellä ulottuvuudella, missä ihminen on. Se ei ole loppu, vaan alku. Alku uudelle täydellisemmälle elämälle. Siinä ei operoida hämärässä vaan valossa.


Elämän Mestari on henkistynyt sielu joka kykenee ymmärtämään elämän. Se onko sielu inkarnoituneena ihmiseksi tai onko hän hengenmaailmassa, ei muuta sielun tehtävää kasvaa ja kehittyä. Niin täällä ylhäällä kuin siellä alhaalla. Tässäkin sanonnassa piilee tulkinta jonka jokainen tulkitsee omalla tavallaan. Sanat eivät kerro koko totuutta. Alhaalla oleminen tarkoittaa aineessa elämistä, ylhäällä oleminen on hengen olemuksen kuvaus. Kuitenkin niin, että sielu voi matkata kummassakin todellisuudessa, sen mukaan, kuinka tiedostava se on ja mitä tehtäviä hän ottanut tehdäkseen.


Haluamme rohkaista Sinua, oletpa missä tahansa ja teetpä mitä tahansa. Halusi edetä on jo merkki tiedostavasta sielusta. Pyrkimyksesi tasapainoon viittaa tahtosi valjastamiseen hyvän edistämiseen elämässäsi. Tee se, minkä tunnet ja tiedät oikeaksi. Jos epäilet, rukoile vahvistusta itsellesi. Me täällä, olemme sitä varten, että vahvistamme sinua hengessä ja totuudessa. Saat tarvitsemasi tiedon, mutta ole kärsivällinen. Se ei aina tule siinä muodossa, kuin toivot. Erottelukyky, on yksi kaikkein tärkeimmistä vahvuuksista, kun etenet elämässäsi. Kaikki ei rakenna sinua, joten ole tarkkana, mihin ryhdyt. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että torjut lähimmäisesi avunpyynnöt siksi, että sinulla on meneillään henkistymisen kausi. Ole antamisessakin oikeudenmukainen, koska on niitä, jotka pyytävät itsekkydestään sellaista, mitä itse eivät viitsi tehdä. Älä lankea siihen ansaan, koska silloin toimit vastoin totuutta.

Jeesuksen Kristuksen rakkaus virtaa kaiken olevaisen läpi. Nyt kun kristikunta hiljentyy mietiskelemään ja rukoilemaan, yhdymme siihen rukoukseen, joka tuoa toivoa toivottomuuteen, valoa pimeyteen, uskoa epäuskoon, iloa ilottomuuteen ja todellista ymmärrystä ihmisen kasvuun ja kehittymiseen siihen olomuotoon, joka on hänen todellinen itsensä. Varjot väistyvät ja Jumalan rakkaus valtaa jokaisen sydämen. Se olkoon tavoite ja päämäärä niin siellä kuin täällä. Jää rauhaan ja anna valosi loistaa siinä määrin, kuin se on mahdollista." Amen



tiistai 3. huhtikuuta 2012

Milloin olet omimmillasi?

Suorittava elämän malli lähtee ulkoapäin asetetuista määrittelyistä ja tavoitteista. Toisaalta sitä voi ajautua suorittamiseen, koska kaikki muutkin tekevät niin. Se kuuluu tähän aikaan ja ei sitä välttämättä edes huomaa, ennen kuin jokin sisäinen syy putkahtaa tajuntaan. Väsyminen, ilottomuus, puurtamisen tuntu, loman odottaminen, sairastelu ja negatiivinen asenne viestivät siitä, että energiataso on alakantissa. Pitkään jatkuessaan seurauksena voi olla uupumus tai jokin fyysinen vaiva, joka uusiutuu ja voimistuu kerta toisensa jälkeen. Toki se voi muuttaa muotoa, mutta yleensä keho viestii kivulla tai säryllä siitä, että jotakin olisi huomattava ja tehtävä kurssin korjaus.

Luonnonmukaisesti ajateltuna, ihminen tuntee tai aavistelee, että jokin on pielessä. Jos kurssia ei korjata, niin vaivat ja tuntemukset kasvavat. Jos sittenkään mitään ei muutu, niin lopulta ihminen joutuu pakosta pysähtymään. Kuinka tärkeää on opetella kuuntelemaan sisäistä viisautta, koska juuri sieltä löytyy sítä tietoa, mitä ihminen tarvitsee päästäkseen parempaan tasapainoon itsensä ja ulkoisen maailman välillä ja kesken. Suorittavassa elämäntyylissä ihminen ei kuuntele itseään, vaan täyttää aikansa, energiansa ja olemisensa ulkoisten ärsykkeiden ja statuksien pyydystämiseen. Materialistisessa maailmassa elämän arvot ja virallinen systeemi sitoo ihmisen tähän pyörään, osaksi suurta koneistoa, joka tarvitsee jokaisen ihmisen energian, tuottaakseen lisää kulutettavaa, kilpailutettavaa ja tärkeyden tuntua. Kovat arvot kaikessa, perustuvat rahan statukseen ja joko sen tienaamiseen tai sen huijaamiseen. Itsekkyys saa ihmisen toimimaan epäeettisesti ja moraalittomasti. Ahneus on pohjaton kita ja sen ruokkimiseksi tehdään kaikki voitava. Kyse on rappiosta ja nyt kun katsomme maailmaa, emme voi olla näkemättä sitä, missä rappion tilassa systeemimme on. Suorittamisen kujanjuoksu on nähtävillä niin yksittäisten ihmisten elämissä kuin koko systeemin agendalla. Historiasta voimme nähdä mihin suuretkin kulttuurit ovat sortuneet ja lopulta tuhoutuneet.

Muutos lähtee yksilöstä. Se ei voi lähteä lainlaatijoiden toimesta, koska juuri siellä on  ahneuden markkinat. Kuvitelma siitä, että jossakin on se ihmemaa, jossa ajetaan oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä ja henkisiä arvoja lainsäätäjien toimesta, on utopiaa tässä maailmassa. Maailmassa on maailman lait ja systeemi ei pyöri, jos kuluttaminen ja kilpailu tyssää. Kyse on kuitenkin lopulta valinnasta ja sen valinnan tekee jokainen ihminen itse. Siinä prosessissa on kyse henkisten arvojen ja henkisenkasvun ilmenemisestä. Maailma voi muuttua, ihmisen muuttuessa henkisemmäksi.

Kehitys ja kasvu on menossa siihen suuntaan monen yksilön elämässä. Yhä useampi on huhuilemassa henkisten arvojen ja itsen henkistymisen perään. Sille ei virallista  ja vanha-arvoista maailmaa pystyssä pitävät voi mitään. Yksi hoitotyötä tekvä edelläkävijä sanoi, että muutos terveydenhoidossa tapahtuu kokonaisvaltaiseen suuntaan vasta sitten, kun vanhakantaiset tohtorit ja vallankahvassa olijat, poistuvat vaikuttajien paikoilta. Valtaa pitävien ympärillä on paljon uusien keinojen kannattajia, mutta heidän äänenensä ei voi kuulua vielä läpi. On mahdotonta tehdä tyhjiksi, jonkun vaikutusvaltaisen tohtorin elämäntyötä, olkookin että koko elämäntyö on ollut esimerkiksi lääkemannikiinina toimimista.

Suorittamiseen tottuneet ja kemiallisten lääkkeiden käyttäjät, ovat ihmisryhmänä niitä, jotka eivät näe muuta kuin materian. Henki ei ole herännyt. Systeemiä ei voi ehdollistaa, koska tiedossa ei ole muuta. Ja se joku muu leimataan hulluudeksi, huu-haaksi, lapsellisuudeksi ja naurettavaksi. Yhdessä kirjassa tutkija totesi, että materialistit ja skeptikot saavat alkaa tekemään todellista työtä omien uskomuksiensa suhteen, koska tiede kykenee tänäpäivänä osoittamaan paljon sellaisia lainalaisuuksia ja  juuri henkisistä ulottuvuuksista ja ilmiöistä, että enää ei riitä pelkästään se, että niille naureskellaan ja tehdään tyhjiksi ivan avulla. Eli elämme todella muutoksien tuulissa ja minkälaisen rutistuksen edessä yhteiskuntamme onkaan. Sitähän viestiä kuulemme uutisista päivittäin.

Milloin sinä olet omimmillasi? Tunnet iloa, intohimoa jotakin tekemistä kohtaan? Olet tyytyväinen olemiseesi ja olet läsnä siinä mitä teet? Läsnäoleminen on huikea kokemus, koska silloin kaikki elämän osaset ovat harmoniassa keskenään. Harmoniaan pääsy vaatii asenteiden, ajatuksien ja elämäntapojen uudistamista ja syventämistä. Olla ja pysyä siinä tilassa, ilman painetta, kiirettä, huolta tai pelkoja. Tehdä asioita, työtä omana itsenä ja tiedostaen  elämän merkityksen. Kiire loppuu ja on vain oleminen siinä. Olemisen keskiössä asiat luontuvat ja pelon poistuessa rakkaus tulee todeksi. Teetpä mitä tahansa, kun teet sen rakkaudesta päin, elämässäsi on siunaus.